Helsingin kaupungin palkkakehitysohjelma 2023 nostaa jopa 7 500 henkilön palkkaa
Vuodesta 2023 alkaen palkkakehitysohjelma on eriytetty kahteen osaan sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan uudistuksen myötä. Kunta-Helsingin palkkakehitysohjelman toteutukseen on varattu vuoden 2023 talousarvioon 7 miljoonaa euroa vuositasolla. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palkkakehitysohjelman toteutukseen on käytettävissä myös 7 miljoonaa euroa vuositasolla ja rahoitus siihen tulee toimialan oman budjetin sisältä. Näin ollen palkankorotuksiin on käytössä yhteensä 14 miljoonaa euroa vuositasolla.
"Olen hyvin iloinen ja ylpeä, että olemme onnistuneet kasvattamaan palkkakehitysohjelmamme kokoa ennätyksellisen suureksi tälle vuodelle. Pyrimme parantamaan palkkakilpailukykyämme, työvoiman saatavuutta sekä osoittamaan arvostusta työntekijöitämme kohtaan näillä konkreettisilla korotuksilla", pormestari Juhana Vartiainen sanoo.
Palkkakehitysohjelmalla halutaan lisätä kaupungin houkuttelevuutta työnantajana ja helpottaa rekrytointihaasteita
Palkkakehitysohjelma 2023 nostaa yli 7 500 henkilön palkkaa ja se toteutetaan viidettä kertaa. Ohjelma perustuu palkankorotustarpeiden kartoitukseen sekä työnantajan tarpeisiin osaavan työvoiman saatavuuden varmistamisessa.
Palkkakehitysohjelman korotukset on kohdennettu ammattiryhmille tarvekartoituksen pohjalta. Kriittisimmät ammattiryhmät on valittu toimialojen ja liikelaitosten johdon ja henkilöstöammattilaisten sekä kaupunginkanslian yhteistyönä. Valmistelutyössä on kuultu laajasti eri tahoja kuten henkilöstöjärjestöjen edustajia.
Erityistä huomiota matalapalkkaisimpiin työntekijäryhmiin
Vuoden 2023 palkkakehitysohjelmassa huomioidaan kaikkein matalimmin palkattuja tehtäviä. Kaupunki korottaa kaikki alle 2 000 euron tehtäväkohtaiset palkat vähintään 2 000 euron tasolle viimeistään 1.6.2023 mennessä. Korotukset toteutetaan asteittain niin, että tehtäväkohtainen palkka nousee 2 000 euron tasolle joko 1.4.2023 voimaan astuvan palkkakehitysohjelman tai viimeistään 1.6.2023 yleiskorotuksen myötä.
Korotukset koskevat kaupungin vakituista ja määräaikaista henkilöstöä. Korotukset eivät koske harjoittelijoita, opiskelijoita, oppisopimussuhteisia tai kesätyöntekijöitä.
Haasteet henkilöstön saatavuudessa ja yleinen palkkakilpailukyky nostaa useiden ammattiryhmien palkkoja
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla palkkakehitysohjelma nostaa yli 3 000 varhaiskasvatuksen ammattilaisen palkkaa. Korotus kohdennetaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajille sekä varhaiskasvatuksen erityisopettajille ja kiertäville erityisopettajille. Korotuksen saavat myös perusopetuksessa kelpoisuusehdot täyttävät opettajat tietyissä kouluissa alueellisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Alueellista yhdenvertaisuuslisää myönnetään määräajaksi kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi erityiskoulunkäyntiavustajat saavat korotuksen saatavuushaasteiden perusteella.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla korotukset kohdistuvat näyttämö-, valaistus- ja äänimestarien työtehtäviin, liikunnanohjaajille ja vastaaville liikunnanohjaajille sekä tiettyihin yksikkötason esihenkilötehtäviin.
Kaupunkiympäristön toimialalla korotuksia kohdentuu muun muassa kiinteistölakimiehille sekä erilaisiin rakennuttamisen, maanmittauksen sekä katu- ja liikennesuunnittelun projektinjohto-, insinööri- ja esihenkilötehtäviin. Lisäksi korotusten piiriin kuuluvat kaupunkiympäristön toimialan ja Staran paikkatietoasiantuntijat ja -suunnittelijat. Starasta korotuksen saavat myös hankintainsinöörit ja -suunnittelijat sekä tuotantoinsinöörit ja erikoismittaajat.
Palvelukeskus Helsingissä osa koulu-, päiväkoti- ja hoitoalan ruoka- ja puhtauspalveluhenkilöstöstä kuuluu korotusten piiriin.
Taloushallintopalvelussa korotukset kohdistuvat vaativissa palkanlaskennan asiantuntijatehtävissä työskenteleville palkkasihteereille, sekä niille kirjanpitäjille ja pääkirjanpitäjille, joiden tehtäväkohtaiset palkat ovat alhaisimmat.
Sosiaali-, terveys-, ja pelastustoimialalla korotukset kohdistetaan kotihoidossa, seniorikeskuksissa, Helsingin sairaalassa sekä terveysasemilla ja sisätautien poliklinikalla hoitotyön lähiesihenkilötehtävissä toimiville. Lisäksi korotuksia saavat suun terveydenhuollossa ja neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevät lähiesihenkilöt. Myös lääkäreille on luvassa korotus. Palkkakehitysohjelmassa on varattu rahaa myös palomiesten ja ylipalomiesten palkkauksen tarkastamiseen. Tämä tehdään myöhemmin keväällä.
Palkkakehitysohjelma on osa kaupungin vuosittaista talousarvioprosessia
Helsingin kaupungin pidemmän aikavälin palkkakehitysohjelman tarkoituksena on lisätä kaupungin houkuttelevuutta työnantajana sekä suunnitelmallisesti nostaa palkkausta erityisesti niissä ammattiryhmissä, joissa kaupungilla on osaavan henkilöstön saatavuuteen liittyviä palkkakilpailukykyhaasteita.
Palkkakehitysohjelma käynnistettiin kaupungissa vuonna 2019 järjestelmälliseksi ja suunnitelmalliseksi tavaksi vastata tähän haasteeseen. Vuosittain käytettävissä oleva summa vaihtelee. Palkkakehitysohjelman toteuttamisesta ja siihen käytettävissä olevasta määrärahasta päätetään vuosittain kaupunginvaltuustossa.
Tämä tiedote uutisoidaan hel.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henkilöstöpolitiikan johtaja Petri Lumijärvi, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 040 551 1967, s-posti: petri.lumijarvi@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Neuvottelutulos Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta: Helsinki josta voimme olla ylpeitä26.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituspuolueet ovat päässeet sopuun Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta. Strategialla luodaan suuntaviivat ja painopisteet kaupungin toiminnalle seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Strategian otsikko on Helsinki josta voimme olla ylpeitä.
MEDIAKUTSU: Pormestarikunnan tiedotustilaisuus Helsingin kaupunkistrategiasta 2025–202925.6.2025 10:00:02 EEST | Kutsu
Pormestari Daniel Sazonov julkistaa esityksensä Helsingin kaupunkistrategiaksi valtuustokaudelle 2025–2029 torstaina 26. kesäkuuta 2025 kello 10–10.45 yhdessä apulaispormestarien Johanna Laisaaren, Reetta Vanhasen, Paavo Arhinmäen ja Maarit Vierusen sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Marcus Rantalan kanssa. Mediatilaisuus järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).
Helsingille uusi luonnonsuojelualueohjelma – suojeltavaksi esitetään yli 100 uutta kohdetta23.6.2025 17:45:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kevätkauden viimeisessä kokouksessaan 23. kesäkuuta Helsingin uuden luonnonsuojelualueohjelman vuosille 2025–2040. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote
Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen18.6.2025 20:41:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi alkuvuoden viimeisessä kokouksessaan 18. kesäkuuta muun muassa Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme