Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki houkuttaa matkailijoita - Matkailun kasvupotentiaalista keskusteltiin Helsingin matkailuseminaarissa

Jaa

Helsingin matkailu on hyvässä nosteessa. Tuoreimmat näkymät lupaavat Helsingille hyvää matkailukesää. Matkailutoimijat kokoontuivat 7. toukokuuta Helsingin matkailuseminaariin keskustelemaan alan kasvupotentiaalista ja Helsingin matkailun tärkeydestä koko maan elinvoimalle.  

Kuva Helsingin matkailuseminaarista Finlandia-talosta 7.5.2025.
Helsingin matkailuseminaari on Suomen suuri vuosittainen matkailualan seminaari. Seminaari kokosi yli 500 matkailualan edustajaa Finlandia-talolle. Tiina Kattilamäki

Helsingin matkailuseminaari kokosi 7. toukokuuta Finlandia-talolle yli 500 matkailutoimialojen edustajaa. Päivän aikana keskusteluissa korostui vastuullisen kasvun merkitys, yhteistyön voima sekä kyky uudistua globaalien haasteiden keskellä.  

Matkailutulon voimakas kasvu on avainasemassa Helsingin ja koko Suomen kilpailukyvyn, elinvoiman ja talouden vahvistamisessa. Mitä tunnetumpi, kilpailukykyisempi ja kulttuurillisesti rikkaampi Helsinki on, sitä houkuttelevampi koko Suomi on kohdemaana. Alan yhteinen viesti oli, että matkailu tulee nostaa strategiseksi painopisteeksi. 

Helsingin matkailu jatkaa kestävää kasvuaan 

Vuoden 2025 ensimmäinen kvartaali oli Helsingissä ennätyksellinen rekisteröityjen yöpymisten määrällä mitattuna. Kasvua kertyi viisi prosenttia vuoden 2019 ennätykseen ja yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuoden 2024 vastaavana ajankohtana.  

Erityisesti kansainvälinen matkailu on vahvassa kasvussa. Maaliskuussa ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät huimat 20 prosenttia, merkittävimpien markkinoiden ollessa Yhdysvallat, Saksa ja Iso-Britannia.  

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä rikottiin yöpymisennätys myös kotimaisten matkailijoiden osalta. 

Helsingin ja muun pääkaupunkiseudun osuus Suomen matkailusta on huomattava.

– 43 prosenttia koko Suomen kaikista kansainvälisistä yöpymisistä ja 40 prosenttia matkailun vientituloista vuonna 2024 toteutui pääkaupunkiseudulla, muistutti Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari puheenvuorossaan. 

Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 

Tänä kesänä Helsinkiä elävöittävät lukuisat tapahtumat neurologian suurkongressista konsertteihin, urheilutapahtumiin ja festareihin. Lentomatkustajamäärien ennakoidaan kasvavan viime vuodesta. Lentovaraustiedon pohjalta eniten matkustajia odotetaan Saksasta, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Merkittävää kasvua on nähtävissä erityisesti Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista sekä Japanista ja Kiinasta.   

Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen kertoi Helsingin kestävän matkailun saavutuksista ja matkailun lähiaikojen näkymistä. Helsinki sai maaliskuussa ensimmäisenä isona kaupunkina maailman tiukimman Global Sustainable Tourism Council (GSTC) -kriteeristöön pohjautuvan Green Destinations -sertifikaatin, joka tunnustaa sitoutumisen kestävään matkailuun ja vastuullisiin käytäntöihin. Tämä yhdessä Global Destination Sustainability -indeksin kärkisijan kanssa nostaa Helsingin kansainvälisesti kestävän matkailun edelläkävijäksi.

Lisäksi tuoreen helsinkiläisille suunnatun selvityksen mukaan lähes 80 prosenttia kaupunkilaisista on ylpeitä kotikaupungistaan matkailukohteena ja kannattaa matkailun kehittämistä.

Myös Helsingin kansainvälinen maine ja tunnettuus on kehittynyt hyvään suuntaan.

– Meillä on nyt loistava hetki houkutella vastuullisuutta sekä onnellista elämää ja kokemuksia arvostavia matkailijoita Helsinkiin. Erinomainen työmme ja nämä tunnustukset erottavat meidät muista ja luovat meille kilpailuedun, joka kannattaa ja pitää hyödyntää, nyt. Tulemme panostamaan myös uudistavaan matkailuun. Sen perusidea on, että vierailija jättää kohteen paremmaksi paikaksi kuin mitä se olisi ilman vierailua, toteaa Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen. 

Matkailuun kasvua tiiviillä yhteistyöllä 

Matkailu ja sen palvelut ovat kasvuala, joka työllistää koko Suomessa yli 150 000 henkilöä. Helsingin matkailun edistäminen on yhteinen tavoite, jota myös yritykset haluavat tukea.  

– Matkailu työllistää, tuo yrityksille asiakkaita, parantaa palveluita, rikastaa kulttuurielämää, vilkastaa kaupunkielämää ja vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta. Alan toimijat ovat panostaneet Helsinkiin ja tuoneet uusia hotelleja, ravintoloita ja elämyksiä kotimaisille ja ulkomaisille matkailijoille. kotimaasta ja ulkomailta. Helsingissä on puitteet valmiina matkailijamäärien kasvattamiseen, nyt tarvitsemme markkinointi- ja myyntipanostuksia nostamaan Helsingin muiden pohjoismaiden pääkaupunkien rinnalle, toteaa Laura Tarkka, Scandic Hotels, COO Finland, Germany & Poland ja Helsingin matkailun neuvoa-antavan työryhmän puheenjohtaja. 

– Messukeskus ja muut alan yritykset ovat valmiita matkailun kasvuun. Helsingin tulee ottaa pääkaupungin kokoinen vastuu matkailun vauhdittamisesta, lisätä markkinointipanostuksia ja panostaa erityisesti kansainväliseen b2b-matkailumarkkinointiin. Kansainvälisten kongressien ja yritystapahtumien tulovaikutus pääkaupunkiseudulle ja vaikutus Helsingin matkailun kasvuun on merkittävä. Yhden kongressivieraan tiedetään jättävän tänne noin 2 000 euroa, Suomen Messujen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen sanoo. 

Yhdessä matkailua edistäen saadaan aikaan enemmän.  

– Matkailu voi hyvin, kun ihmisillä on kiinnostavia syitä tulla Helsinkiin. Esimerkiksi me teemme tänä kesänä yhteistyötä Helsinki Biennaalin kanssa kävijämäärien kasvattamiseksi. Matkailun kasvulle on myös olennaista, että kaupunkiin on helppo tulla ja täällä liikkuminen on vaivatonta, kertoo S-ryhmän hotelliyhtiö Sokotelin kaupallinen johtaja Pekka Haverinen

Matkailuun tarvitaan rohkeita ja vastuullisia kokeiluja  

Matkailualan ajatushautomo Place Generationin perustaja Frank Cuypers esitteli eri kohderyhmiä osallistaen ja tutkien tehdyn Helsingin identiteettitutkimuksen. Sen perusteella Helsingin matkailussa kannattaa panostaa entistä vahvemmin kaupungin kulttuuritarjontaan, design-identiteettiin ja vastuullisuusviestintään.

Keynote-puheenvuorossaan “Planning for turbulence – travel in uncertain futures” futuristi ja sarjayrittäjä Ed Gillespie haastoi yleisöä katsomaan totuttujen mallien ulkopuolelle ja rakentamaan matkailun tulevaisuutta rohkeasti ja rehellisesti. Gillespien viesti oli selkeä: muutosta ei voi pelätä – siihen on valmistauduttava.  

Helsingin matkailuseminaari osoitti, että Helsinki on matkalla kohti entistä vetovoimaisempaa ja vastuullisempaa matkailukaupunkia. Tulevaisuus rakennetaan nyt – yhdessä. 

Vuoden helsinkiläisenä matkailuyrityksenä palkittiin Suomenlinnan hoitokunta 

Tilaisuudessa palkittiin myös kolmatta kertaa Vuoden matkailuyritys Helsingissä. Helsingin tekijät- verkoston kumppanit valitsivat keskuudestaan voittajaksi Suomenlinnan hoitokunnan, joka perustelujen mukaan on kehitysmyönteinen, innovatiivinen ja aina yhteistyöhaluinen toimija.  Suomenlinnan hoitokunta panostaa myös esimerkillisesti kestävän matkailun edistämiseen, kehittää toimintaansa älykkäänä kohteena ja on tehnyt hyvää yhteistyötä Helsingin tekijät -verkoston ja kaupungin kanssa.  

Matkailuseminaarin esitykset ja tilaisuuden kooste  

Pressmeddelandet publiceras på svenska på www.hel.fi/sv 
Press release in English will be published on www.hel.fi/en

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva Helsingin matkailuseminaarista Finlandia-talosta 7.5.2025.
Helsingin matkailuseminaari on Suomen suuri vuosittainen matkailualan seminaari. Seminaari kokosi yli 500 matkailualan edustajaa Finlandia-talolle.
Tiina Kattilamäki
Lataa
Paneelikeskustelu Helsingin matkailuseminaarissa 7.5.2025. Kuvassa Joonas Nurmi, Aerocom Aviation Oy, Anni Vepsäläinen, Suomen Messut, Niko Karstikko, Bob W, sekä Nina Vesterinen, Helsingin kaupunki.
Paneelikeskustelussa Investoinnit matkailueuroiksi! korostettiin yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön merkitystä matkailun kehittämisessä sekä rohkeutta luoda uusia, erilaisia syitä tulla Helsinkiin. Keskustelemassa Joonas Nurmi, Aerocom Aviation Oy, Anni Vepsäläinen, Suomen Messut, Niko Karstikko, Bob W, sekä Nina Vesterinen, Helsingin kaupunki.
Tiina Kattilamäki
Lataa
Frank Cuypers ajatushautomo Place Generationista esitteli Helsingin identiteettitutkimuksen tuloksia otsikolla Who is Helsinki?
Frank Cuypers ajatushautomo Place Generationista esitteli Helsingin identiteettitutkimuksen tuloksia otsikolla Who is Helsinki?
Tiina Kattilamäki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Framgångar och rekommendationer – Helsingfors nya utvärdering av hållbar utveckling har publicerats7.5.2025 13:58:52 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors stads utvärdering av hållbar utveckling, Från agenda till handling – Genomförandet av FN:s globala mål för hållbar utveckling i Helsingfors 2025, har publicerats tillsammans med de fem största städernas utvärderingar. Genomförandet av hållbarhet i Helsingfors under den gångna fullmäktigeperioden 2021–2025 utvärderas genom fyra huvudteman: ekologisk, social, ekonomisk och kulturell hållbarhet.

Onnistumisia ja suosituksia – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu7.5.2025 13:58:52 EEST | Tiedote

Helsingin kaupungin kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2025 on julkaistu yhdessä viiden suurimman kaupungin arvioiden kanssa. Kestävyyden toteutumista Helsingissä kuluneen valtuustokauden 2021–2025 aikana arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.

Successes and recommendations – Helsinki’s new Voluntary Local Review has been published7.5.2025 13:58:52 EEST | Press release

The City of Helsinki’s latest Voluntary Local Review, entitled From Agenda to Action – Implementation of the UN Sustainable Development Goals in Helsinki 2025, has been published along with the reviews of the five largest cities in Finland. The Review examines the realisation of sustainability in Helsinki during the 2021–2025 council period of office through four main themes: ecological, social, economic and cultural sustainability.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye