Korkein hallinto-oikeus

KHO:n vuosikertomuksessa 2022 käsitellään muun muassa koronapäätöksiä ja julkisten hankintojen oikeusperiaatteita

Jaa
Korkeimman hallinto-oikeuden vuoden 2022 vuosikertomus valottaa tuomioistuimen menneen vuoden työtä ja asioiden ratkaisemista. Se kuvaa ajankohtaisten esimerkkien avulla sitä laajaa yhteiskunnallista kenttää, jolla KHO ylimpänä hallintotuomioistuimena toimii.

KHO on luopunut yksittäisen päätösten selostamisesta ja keskittyy jatkossa kertomaan laajempien asiakokonaisuuksien ratkaistukäytännöstä. Vuosikertomuksessa pohditaan muun ohella koronapandemian erityislainsäädäntöön liittyviä asioita, julkisten hankintojen oikeusperiaatteita KHO:n oikeuskäytännössä sekä asiakirjajulkisuutta ja tietosuojaa koskevien valitusten määrän kasvua ja luonnetta. Vuosikertomus sisältää myös katsauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tilanteeseen ja ajankohtaisiin ratkaisuihin.

Vuosikertomuksessa esitettävää tilastoyhteenvetoa on uudistettu, jotta KHO:n työtä olisi selkeämpää tarkastella myös numeroiden kautta. KHO:n toiminnassa korostuu entistä enemmän hallinto-oikeuksia ja hallintoviranomaisia ohjaavien vuosikirjapäätösten antaminen. Vuosikertomuksessa avataan ensimmäistä kertaa vuosikirjapäätösten määriä ja jakautumista asiaryhmittäin. Aiemman esitystavan mukainen yksityiskohtainen työtilasto on tilattavissa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Vuosikertomus on luettavissa sähköisessä muodossa KHO:n internetsivustolla. Painettu versio valmistuu huhtikuun aikana ja postitetaan myöhemmin tilaajille.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Korkein hallinto-oikeus
Korkein hallinto-oikeus
Paasivuorenkatu 3 / Paasivuorigatan 3
00530 Helsinki / Helsingfors

029 56 40200http://www.kho.fi

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme