Hakaniemen peruskorjattu kauppahalli on nyt muuttovalmis – ovet avautuvat ennen vappua

– Aloitamme muuton heti pääsiäispyhien jälkeen. Muuttoon on varattu aikaa noin kaksi viikkoa, jolloin halli on kokonaan kiinni. Peruskorjatun hallin ovet avataan asiakkaille 27.4. kertoo Helsingin Kaupunkitilat Oy:n toimitusjohtaja Peggy Bauer.
Peruskorjatun hallin varsinaiset avajaisjuhlallisuudet järjestetään kuitenkin vasta äitienpäiväviikolla 11.–13.5. Näin kauppiaille jää hetki aikaa harjoitella hallin uusia käytäntöjä ja modernia talotekniikkaa.
Vuonna 1914 valmistuneen hallin sisätilat on kunnostettu peruskorjauksessa lähes alkuperäiseen asuunsa ja talotekniikka on täysin nykyaikaistettu. Maan alle on rakennettu valtava huoltopiha, jota kautta kulkevat mm. tavarantoimitukset ja jätehuolto. Lämmön, veden, ilman, sähkön ja rakennusautomaation ohjauskeskukset ja muu infrastruktuuri on suurimmalta osin sijoitettu talon alle rakennettuun kokonaan uuteen kellarikerrokseen. Kellarikerroksista löytyy myös kylmäsäilytys- ja varastotilaa, sekä kauppiaiden sosiaalitilat pukukoppeineen ja suihkuineen. Kiinteistö on kytketty energiatehokkaaseen kaukokylmäjärjestelmään.
Hallin asiakkaiden kannalta konkreettinen uudistus on maanalainen kulkuyhteys suoraan metrosta halliin.
– Toinen ihana uutuus on tämä halliin tulviva valo, iloitsee Bauer, ja osoittaa torille päin avautuvia suuria ikkunoita, joiden yhteyteen tulee uloskäynnit terassille.
Viisi vuotta kestäneen peruskorjauksen pääurakoitsijana on toiminut kaupungin oma rakentamispalveluliikelaitos Stara. Suojellun rakennuksen muutostöitä on valvonut Helsingin kaupunginmuseo.
– Rakennustyömaalla on ollut töissä kaikkiaan 460 aliurakoitsijaa, 1 780 työntekijää ja 48 eri kansallisuutta. Hallin pohjavahvistusta varten tarvittiin mm. 3 018 juoksumetriä teräsputkipaaluja, 2 000 jm porapaaluja ja pohjan suihkuinjektointeihin 1624 tonnia sementtiä. Huoltopihaan betonia valettiin 4864 kuutiometriä ja harjaterästä sinne upposi 528 320 kiloa, luettelee kohteen vastaava työnjohtaja, rakennusmestari Riku Koponen Starasta.
Herkullista sisältöä
Peruskorjatussa Hakaniemen hallissa on noin 50 myyntipaikkaa. Ykköskerrokseen tulee myyntiin pääasiassa elintarvikkeita, kakkoskerrokseen puolestaan mm. kodin käyttötavaraa: tekstiilejä, käsityötarvikkeita, lahjatavaraa ja asusteita. Tarkoitus on jättää halliin myös muutama ns. kokeilupaikka, joissa yritykset voivat testata konseptejaan ja tehdä uusia tuotelanseerauksiaan.
Suurin osa hallin vanhoista kauppiaista on palaamassa väistötiloista peruskorjattuun halliin.Odotukset uusien tilojen mahdollisuuksista ovat korkealla.
– Olemme käyneet jo mittailemassa paikkoja ja odotamme innolla muuttoa takaisin upeasti korjattuun halliin, kertoo juustoliike Lentävän Lehmän Laura Mauno.
Yksi hallin uusista toimijoista on ravintoloitsija Ville Relander, joka avaa hallin vanhaan sosiaalitilaan uuden ravintolansa nimeltä Kirsikka. Kirsikka tuo hallin tarjontaan jotain täysin uutta, sillä jatkossa hallin kakkoskerroksessa voi myös nauttia pitkiä illallisia.
– Mahtavaa päästä osaksi legendaarisen kauppahallin tulevaisuutta ja koko halliyhteisöä. Kirsikan menu saa inspiraationsa hallin laadukkaasta, monipuolisesta ja sesonginmukaisesta tarjonnasta ja innolla odotankin yhteistyötä kauppiaiden kanssa, kertoo ravintoloitsija Relander.
Hakaniemen kauppahallin palvelee vielä pääsiäisen lasihallissa seuraavin aukioloajoin:
3.-6.4.ma-to 8-18
7.4. pe suljettu
8.4. la 8-18
9.4. su suljettu
10.4. ma suljettu
(11.-26.4. muutto, jolloin halli on suljettu)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peggy Bauer
Toimitusjohtaja
Helsingin Kaupunkitilat Oy
0408283140
peggy.bauer@kaupunkitilat.fi
Riku Koponen
Rakennusmestari
Stara
0405046712
riku.koponen@hel.fi
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Helsingin Kaupunkitilat Oy (ent. Helsingin Leijona Oy ja Tukkutori) on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on vuokraamiensa tilojen ja alueiden kehittäminen. Yhtiön tehtävänä on kasvattaa Helsingin profiilia vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi kaupungiksi kehittämällä mm. Helsingin kaupunki- ja ruokakulttuuria ja tori- ja kauppahallitoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy
Helsingin syntymäpäivää juhlistetaan uusilla terassiavauksilla – katso vinkit kuplivalle terassikierrokselle9.6.2025 08:39:23 EEST | Tiedote
Helsinki-päivää vietetään torstaina 12.6. Mikä olisikaan ihanampi tapa juhlistaa rakkaan pääkaupunkimme syntymäpäivää kuin lähteä kuplivalle terassikierrokselle. Juhlan kunniaksi ydinkeskustaan avautuu 2 kokonaan uutta terassikonseptia, joissa laadukkaan ruoan ja juoman lisäksi on tarjolla myös tunnelmaa nostattavaa kulttuuriohjelmaa.
Tuoretta torikulttuuria Hakiksen sydämeen – Alkuviini avaa kesäkioskin Hakaniementorille27.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Hakaniementorin kioski saa uuden elämän, kun käsin valittuja viinejä sekä tuoreita leipomuksia ja pienpaahtimoiden kahvia tarjoava Alkuviini avaa kesäkioskinsa helatorstaina 29. toukokuuta.
Teurastamon uudistunut kesäpiha kutsuu grillaamaan ja chillaamaan20.5.2025 14:26:43 EEST | Tiedote
Teurastamosta on kasvanut kaupunkilaisten yhteinen kesäkeidas, jossa on lupa grillata, syödä, tanssia ja viihtyä. Teurastamon kesän avausta vietetään lauantaina 24.5. jolloin ohjelmassa on mm. fillarikirppistä, skeittikoulua ja esiintymislavalle nousee SENYA. Samalla juhlitaan Teurastamon uudistuneen kesäpihan avajaisia.
Helsingin terassivalikoima laajenee: Kaksi uutta terassikonseptia ydinkeskustaan13.5.2025 12:48:03 EEST | Tiedote
Helsinkiin putkahtelee tänä kesänä lisää kuplivia kohtaamispaikkoja, kun Helsingin Kaupunkitilat Oy jatkaa terassikokeilujen sarjaa yhdessä keskustan huippuravintoloiden kanssa.
Harjun vanha ruumishuone heräilee henkiin – Kaupunkitilat avaa rakennuksen kokeelliseen käyttöön7.5.2025 11:15:18 EEST | Tiedote
Helsingin Kaupunkitilat Oy aikoo avata viisi vuotta tyhjillään olleen Harjun ruumishuoneen uudenlaiseen kokeilukäyttöön. Rakennus muistetaan myös Harjun nuorisotalona. Tilaan etsitään nyt toimijoita ideoimaan ja rakentamaan talon tulevaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme