Suosittu sateenkaarivaikuttaja kyllästyi lastenkulttuurin heteronormatiivisuuteen ja aloitti kirjasarjan, jossa monenlaiset ihmiset ja perheet ovat keskiössä

Suosittu perhevaikuttaja ja lastenkirjailija Susanna Silvander-Rosti on kyllästynyt siihen, miten lähes kaikki lapsille suunnattu kirjallisuus ja tv-ohjelmat esittävät perheen hyvin totuttuun, heteronormatiiviseen tapaan: isä, äiti ja kaksi lasta ovat edelleen lähes kaikkialla toistuva normi.
Vaikuttaakseen asiaan itse hän aloitti omien kaksostensa mukaan nimetyn Sulo ja Elsi -kirjasarjan, jonka ensimmäisessä osassa esiteltiin monenlaisia perheitä. Nyt ilmestyvässä Sulon ja Elsin mummo karkuteillä -kirjassa keskiössä on laajemmin ihmisen erilaisuus.
Kirjassa tavataan esimerkiksi huippujalkapalloilija, joka änkyttää, lyhytkasvuinen lääkäri, viittomakielinen taiteilija, häitään juhliva sulhaspari, muunsukupuolinen kahvilanpitäjä ja tatuoitu luokanopettaja.
”Esimerkiksi tatuoidut ihmiset loistavat lastenohjelmissa poissaolollaan, ja siksi lapset saattavat pelätä nähdessään ihmisiä, joilla on runsaasti tatuointeja. Kaupunkikuvassa tatuoinnit ovat kuitenkin tänä päivänä hyvin yleisiä”, Silvander-Rosti sanoo.
Silvander-Rosti ajattelee, että lastenkirjallisuuden ja muun -kulttuurin pitäisi kuvastaa ympäröivää maailmaa, mutta tällä hetkellä se ei sitä tee. Sillä voi olla suuri vaikutus lasten käsitykseen siitä, mikä on ”normaalia” – yksipuolisen representaation vuoksi normaalin käsitys voi jäädä hyvinkin suppeaksi.
Silvander-Rostin kirjasarjan ensimmäisessä osassa Sulon ja Elsin uudet naapurit (2021) tutustuttiin monenlaisiin perheisiin. Molemmat kirjat on kuvittanut Nadja Sarell.
Susanna Silvander-Rosti (s. 1989) on sosiaalisen median vaikuttaja ja lastenkirjailija. Hän ylläpitää yhdessä vaimonsa Ella Rostin kanssa suosittua KAKSI ÄITIÄ -Youtube-kanavaa, jolla on lähes 60 tuhatta tilaajaa. Sen lisäksi he ylläpitävät @kaksiaitia Instagram-tiliä ja KAKSI ÄITIÄ -podcastia. Tekijäkaksikko on palkittu mm. Vuoden perhevaikuttajana (Tubecon Awards -22), Yleisön Suosikkina (Creator Awards -22) ja Setan asiallisen tiedon omenalla (-20).
Sulon ja Elsin mummo karkuteillä ilmestyy 5.5., ja se on saatavana myös ääni- ja sähkökirjana. Äänikirjan lukee Maija Lang.
Haastattelupyynnöt ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kun yö pimenee, jännitys tihenee – syksyn uutuusdekkarit sykähdyttävät12.9.2025 12:20:41 EEST | Tiedote
Syksy tuo tullessaan jännityksen ystäville runsaasti uutta luettavaa, kun uutuusdekkarit valtaavat kirjahyllyt ja kuulokkeet. Tarjolla on niin koukuttavia psykologisia trillereitä kuin perinteisiä rikosmysteerejä, jotka pitävät lukijan otteessaan viimeiselle sivulle asti.
Laura Malmivaara ja Antti Heikkinen tarjoilevat hersyvää sananvaihtoa keskeltä hiljaisinta Suomea dialogiromaanissa Pelkkää hyvää11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pelkkää hyvää on Laura Malmivaaran ja Antti Heikkisen yhteisteos, joka vie lukijan suomalaisen pikkupaikkakunnan arkeen, baariin ja ihmisten välisiin kohtaamisiin.
Jani Toivolan lempeä Joulukalenteritalo kutsuu joulun ja yhteisöllisyyden äärelle10.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Mitä jos kerrostalon ikkunat olisivat joulukalenterin luukkuja? Jani Toivolan lämmittävän tarinan yhdessä tekemisen voimasta kruunaa Nadja Sarellin hurmaava kuvitus.
Elvis oli suuri rakkauteni - Priscilla Presleyn hätkähdyttävät muistelmat9.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Otava julkaisee 23.9. Priscilla Presleyn muistelmateoksen Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni. Kirja avaa täysin uuden näkökulman Elviksen ja Priscilla Presleyn rakkaustarinaan, heidän avioliittoonsa, perhe-elämään Gracelandissa sekä vaikeaan päätökseen lähteä omille teilleen.
Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä9.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme