Naiset ottaneet paikkansa elokuvan tekijöinä

Leena Virtanen & Jaana Semeri: Neitoperhot ja pahanhautojat – Naiset tekevät elokuvia
Ilmestyy 2.5.2023
Naiset ovat tehneet elokuvia ranskalaisesta Alice Guystä (1873–1968) alkaen, ja Suomi-filmien kultakauden naisohjaajiin kuuluivat esimerkiksi teatterista tuttu Glory Leppänen ja valkokankaan tähti Ansa Ikonen. He olivat tekijäjoukossa poikkeuksia, mutta naisyleisöllä oli pitkään elokuvastudioille suuri merkitys ja etenkin käsikirjoittajissa oli paljon naisia. Miesten peliksi elokuva muuttui studiojärjestelmän romahdettua 1960-luvun uuden aallon myötä niin maailmalla kuin Suomessakin: yksittäiset elokuvantekijät eivät miettineet katsojaosuuksia, eikä heiltä sitä vaadittukaan.
Toimittajat Jaana Semeri ja Leena Virtanen löytävät muutoksen airuita suomalaisen elokuvan sukupuolittuneissa rakenteissa sellaisistaelokuvista kuin Neitoperho (1997, ohjaus Auli Mantila) ja jo vuonna 1988 valmistunut 50-minuuttinen fiktio, Lauran huone (Kaisa Rastimo). Toden teolla naiset ottivat paikkansa alalla vasta 2010-luvulla, jolloin he perustivat tuotantoyhtiöitä ja rahoitustaalettiin suunnata tasapuolisemmin naisten tekemille elokuville.
2020-luvulle tultaessa oli jo selvää, että myös naisten aiheetja näkökulmatkelpaavat. EsimerkiksiPahanhautoja (2022, Hanna Bergholm), Tytöt tytöt tytöt (Alli Haapasalo, 2022) ja Fucking with Nobody (2021, Hannaleena Hauru)ovat osoittaneet, että enää ei tarvitse olla yksi jätkistä.Naiset eivät ole vain katseen kohteita taitukihenkilöitä valkokankaalla tai tuotannoissa, eikä sukupuolten binäärisyyteen tarvitse juuttua.
Yksi nykyelokuvan suurista murroskohdista on vuosina 2017–2018alkanut #MeToo.Sukupuolisesta häirinnästä puhuminen sen omalla nimellä puhdisti ilmaa. Kritiikki kohdistui häirinnän lisäksi muihin vallankäytön muotoihin ja vuosikymmeniä vallinneisiin metodeihin.
Neitoperhot ja pahanhautojat – naiset tekevät elokuvia on särmikäs tietokirja, joka perustuu kymmeniin haastatteluihin ja 2000-luvun suomalaisten elokuvien ja elokuvakentän tarkkaan seurantaan. Puheenvuoron ottavat niin pioneerit kuintulevaisuuden nimetkin. Ohjaajien, näyttelijöiden, käsikirjoittajien ja tuottajien lisäksi Semeri ja Virtanen ovat haastatelleet muita elokuvien tekijöitä, kuten läheisyyskoreografeja sekä kuvaajaa, leikkaajaa ja äänisuunnittelijaa.
Jaana Semeri on ohjannut ja tuottanut dokumenttielokuvia Ylellä. Leena Virtanen on vapaa toimittaja ja kirjailija. Molemmat ovat seuranneet suomalaista elokuvaa 80-luvulta asti, työnsä puolesta ja huvikseen.
Neitoperhot ja pahanhautojat julkaistaan 2.5. Otavalla (Uudenmaankatu 10) klo 17-19. RSVP 25.4. mennessä: hanna-leena.soisalo@otava.fi. TERVETULOA!
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, harrasteet ja viihdekirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Punainen keisari on silmiä avaava elämäkerta nykymaailman merkittävimmästä johtajasta, Kiinan Xi Jinpingistä6.5.2025 10:27:30 EEST | Tiedote
Presidentti Xi Jinping johtaa maailman toiseksi suurinta taloutta ja 1,4 miljardin kansalaisen maata. Silti tämä ehdotonta valtaa käyttävä hallitsija tunnetaan yllättävän huonosti.
Atenan kesän ja syksyn valikoima kiehtoo, yllättää, liikuttaa ja tekee viisaammaksi.2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Atenan loppuvuoden 2025 valikoima löytyy juuri julkaistusta Otava-kustantamoperheen Syksyn tähdet -katalogista. Monipuolisen listan kaunokirjoissa perhesiteet pitävät otteessaan. Tietokirjoissa on luvassa hätkäyttäviä elämänpolkuja, värikästä sotahistoriaa, punnittuja ajankohtaisia teoksia, hyytäviä tositarinoita ja tasapainottavaa hyvinvointia.
Uutuuskirja sukeltaa Vastaamo-hakkeri Aleksanteri Kivimäen taustoihin24.4.2025 09:10:00 EEST | Tiedote
Aarno Malinin ravisuttava teos Ransom man seuraa Suomen tunnetuimman hakkerin nousua ja tuhoa.
Neurologian huippututkija uutuuskirjassaan: meidät on suunniteltu unohtamaan13.3.2025 08:22:00 EET | Tiedote
Psykologian professori ja neurologian huippututkija Charan Ranganath johdattaa uutuuskirjassaan Miten muisti toimii lukijat aivojen tuntemattoman voiman äärelle.
Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni opastaa, kuinka tunnistat huijarit ja suojaudut vilpillisyydeltä10.3.2025 11:14:50 EET | Tiedote
Tervetuloa virkistävälle matkalle valheiden ja petosten kiehtovaan maailmaan! Thomas Eriksonin uutuuskirja Valehtelijat ympärilläni avaa silmäsi sille, että kaikki valehtelevat – myös sinä itse. Kirjan opeilla opit tunnistamaan valheet ja elämään rehellisemmin – ja toisaalta myös valehtelemaan itse jäämättä kiinni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme