Uusi painotuspolkumalli yhdenvertaistaa opintoja Keravan kouluissa
19.4.2023 09:00:00 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Helsingin yliopiston, Turun yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteistyönä toteutettavassa tutkimuksessa kerätään kokonaisvaltaista tietoa painotuspolkumallin vaikutuksista erilaisia aineistonkeruita hyödyntäen.
Uudistuksella vahvistetaan oppiaineiden välistä yhteistyötä
Painotuspolkumallissa seitsemäsluokkalaiset valitsevat kevätlukukaudella itselleen oman painotuspolun neljästä vaihtoehtoisesta teemasta – taiteet ja luovuus, liikunta ja hyvinvointi, kielet ja vaikuttaminen tai tieteet ja teknologia. Valitun painotusteeman sisältä oppilas valitsee yhden pitkän valinnaisen aineen, jota hän opiskelee koko kahdeksannen ja yhdeksännen luokan ajan.Lisäksi seitsemäsluokkalaiset valitsevat painotuspolusta kaksi lyhyttä valinnaisainetta kahdeksannella luokalle, ja kahdeksasluokkalaiset yhdeksännelle luokalle. Poluilla on mahdollista valita useammasta oppiaineesta muodostettuja valinnaisia kokonaisuuksia.
Oppilaiden tänä keväänä tekemien painotuspolkuvalintojen mukainen opetus alkaa elokuussa 2023.
Painotuspolut on rakennettu Keravalla tiiviissä opettajayhteistyössä, ja valmistelussa kuultiin laajasti oppilaita, huoltajia ja päättäjiä, kertoo Keravan kasvatuksen ja opetuksen toimialajohtaja Tiina Larsson.
– Perusopetuksen painotusopetuksen ja oppilaaksi ottamisen perusteiden uudistusta valmisteltiin yhteistyössä kasvatus- ja opetuslautakunnan kanssa lähes kahden vuoden ajan.
– Uudistus on varsin edistyksellinen ja ainutlaatuinen. Painotusluokista luopuminen on vaatinut sekä viranhaltijoilta että päättäjiltä rohkeutta. Kirkkaana tavoitteenamme on kuitenkin ollut oppilaiden yhdenvertainen kohtelu ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttaminen. Pedagogisesta näkökulmasta tavoittelemme monialaisen yhteistyön vahvistamista eri oppiaineiden välillä.
Nuorten kuuleminen on tärkeää
Oppilasryhmittely ja valinnaisuus: seurantatutkimus Keravan painotuspoluista -tutkimushankkeessa selvitetään uudistuksen vaikutuksia vuosien 2023–2026 aikana.
– Tutkimushankkeessa yhdistämme koululuokissa kerättäviä oppimista ja motivaatiota mittaavia kysely- ja tehtäväaineistoja sekä laajemmin elämää luotaavia nuorten haastatteluja ja huoltajien kyselyjä, sanoo erikoistutkija Satu Koivuhovi.
Koulutuspolitiikan professori Piia Seppänen Turun yliopistosta näkee Keravan painotuspolkumallin uraauurtavana tapana välttää tarpeetonta oppilasvalikointia ja sen mukaista oppilasryhmittelyä sekä tarjota laajasti kaikille oppilaille mahdollisuuksia valinnaisiin opintokokonaisuuksiin yläkoulussa.
– Nuorten itsensä kuuleminen on tärkeää koulutuksesta tehtävissä päätöksissä, summaa tutkimushankkeen ohjausryhmää johtava apulaisprofessori Sonja Kosunen Helsingin yliopistosta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa tutkimushanketta.
Lisätietoja painotuspolkumallista:
Keravan kasvatuksen ja opetuksen toimialajohtaja Tiina Larsson, puh. 040 318 2160, tiina.larsson@kerava.fi
Lisätietoja tutkimuksesta:
Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEA, tutkijatohtori Satu Koivuhovi, satu.koivuhovi@helsinki.fi, +358 40 7365375
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Vihdat ja vastat heilumaan – Kansalliskirjasto tallentaa nyt suomalaista saunakulttuuria kansalliskokoelmaan14.7.2026 09:38:55 EEST | Tiedote
Kansalliskirjaston kesän teemakeräyksessä tallennetaan sauna-aiheista sisältöä Suomalaiseen verkkoarkistoon, joka on osa kansalliskokoelmaa. Keräys keskittyy tällä kertaa suomalaiseen saunakulttuuriin, saunatapahtumiin ja -yhteisöihin vuonna 2026. Ehdotuksia tallennettavista sauna-aineistoista voi tehdä avoimen verkkolomakkeen kautta 31.8.2026 saakka.
Syömishäiriötä sairastavilla ja heidän sisaruksillaan todetaan tavallista useammin autismi, ADHD, nykimishäiriö ja pakko-oireinen häiriö14.7.2026 08:15:29 EEST | Tiedote
Yhteisesiintyvyyden taustalla on jaettua perinnöllistä alttiutta sekä todennäköisesti myös yhteisiä ympäristötekijöitä.
Suurrahoitus biodiversiteetin ja maaperän terveyden yhteyksien selvittämiseen10.7.2026 15:09:26 EEST | Tiedote
Novo Nordisk -säätiö on myöntänyt 10 miljoonan euron rahoituksen Helsingin yliopiston johtamalle tutkimushankkeelle, jossa selvitetään, kuinka maaperän biodiversiteetti vaikuttaa sen terveyteen, tuottavuuteen ja vakauteen.
Yliopistojen C-valintakokeen pisteytyksessä virheitä8.7.2026 17:08:01 EEST | Tiedote
Kokeeseen osallistuneet hakijat voivat tehdä oikaisuvaatimuksen kokeen arvioinnista 16.7.2026 mennessä. Tieto asiasta on lähetetty kokeeseen osallistuneille sähköpostitse.
Aurinkoa vanhempi: tähtitieteilijät ovat löytäneet uusia vihjeitä 3I/ATLAS-komeetan alkuperästä6.7.2026 12:33:00 EEST | Tiedote
Tähtienvälisen 3I/ATLAS-komeetan koostumuksesta on tehty tarkkoja havaintoja Euroopan eteläisen observatorion Very Large Telescope -teleskoopilla (ESO:n VLT). Tulokset valottavat komeetan muodostumishistoriaa uudella tavalla ja viittaavat siihen, että se saattaa olla paljon Aurinkoa vanhempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
