Kiellettyjen hyttyskarkotteiden tilausmäärät nousussa
27.4.2023 08:05:00 EEST | Tulli | Tiedote

Viime vuonna Suomeen tuli Postilähetysten ja lentorahdin mukana vähän vajaa 600 kiellettyä hyönteiskarkotelähetystä ja vuotta aiemmin, vuonna 2021, lähetyksiä tuli noin 450. Jo tämän kevään aikana Tullin tarkastuksissa on otettu haltuun torjuntalaitteisiin tarkoitettuja hyönteismyrkkyjä ja torjunta-ainetyynyjä, joiden käyttö on Suomessa kielletty.
- Tässä kevään edetessä olemme valvonnassamme havainneet, että kiellettyjä hyttyskarkotteita on taas alettu tilaamaan ulkomaisista verkkokaupoista, kertoo tulliylitarkastaja Suvi Etelämäki. Toistuva toiveemme ja ohjeemme kuluttajille on yksinkertainen: selvitä, mitä saat tilata, ja älä tilaa kiellettyjä tuotteita.
Tullin tehtävänä on valvoa, ettei hyväksymättömiä biosidivalmisteita tilata Suomeen EU:sta tai EU:n ulkopuolelta. Ulkomailta tilatut luvattomat tuotteet otetaan haltuun, ja ne hävitetään kuulemisprosessin jälkeen.
Selvitä hyväksytyt tuotteet, ennen kuin tilaat ulkomailta
Hyttyskarkotteet ja -myrkyt ovat biosidivalmisteita. Suomessa saa käyttää vain sellaisia biosidivalmisteita, jotka Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on hyväksynyt. Hyväksytyn valmisteen tunnistaa Tukesin lupanumerosta. Tilatessa kannattaa varmistaa, että myyntipakkauksesta löytyy lupanumeron lisäksi myös valmistetta ja sen turvallista käyttöä koskevat tiedot suomeksi ja ruotsiksi. On harvinaista, että nämä tiedot löytyvät ulkomailta tilattavista hyttysmyrkyistä tai -karkotteista.
Lisätietoja hyttysmyrkyistä ja -karkotteista Tukesin verkkosivuilla: Hyönteismyrkyt ja karkotteet - Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tulliylitarkastaja Suvi Etelämäki
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta: viestinta(at)tulli.fi, p. 0295 527 150
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Asennustyöt etenevät Torniossa aikataulussa – yötyöt mahdollisia Ratatiellä25.9.2026 10:09:20 EEST | Tiedote
Tullivalvontalaitteiden asennustyöt Torniossa ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti aikataulussa.
Lemmikkieläinten maahantulovaatimuksilla ehkäistään raivotaudin leviämistä25.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälistä raivotautipäivää vietetään maanantaina 28. syyskuuta. Tulli muistuttaa raivotaudin riskistä lemmikin kanssa matkailevia ja ulkomailta lemmikkejä ostavia. EU:ssa äskettäin todetut raivotautitapaukset osoittavat, että lemmikkieläinten laiton tuonti muodostaa raivotautiriskin myös niissä maissa, joissa tautia ei esiinny kotoperäisenä. Noudattamalla lemmikkieläimen tuontivaatimuksia voi ehkäistä raivotaudin leviämistä.
EU:n tulliliitto astui uuteen aikakauteen – luvassa lisää muutoksia verkkokauppaan24.9.2026 14:09:47 EEST | Tiedote
EU-maiden yhteisen tullilainsäädännön uudistus tuli voimaan viikonloppuna, mikä on askel kohti nykyaikaisempaa ja yhtenäisempää tullitoimintaa koko EU-alueella. Lisäksi verkkokauppaan tulee marraskuun alusta lähtien maksettavaksi uusi kahden euron käsittelymaksu.
Savukkeiden laiton maahantuonti Suomeen kaksinkertaistunut alkuvuonna – toiminta yhä ammattimaisempaa24.9.2026 08:44:00 EEST | Tiedote
Tulli on takavarikoinut tämän vuoden kesäkuun loppuun mennessä jo yli 34 miljoonaa savuketta. Puolessa vuodessa on takavarikoitu savukkeita kaksinkertainen määrä verrattuna koko edellisvuoteen. Järjestäytynyttä rikollisuutta muistuttavan toiminnan aiheuttama verovahinko valtiolle tänä vuonna on jo yli 13,5 miljoonaa euroa.
Puutteet kuljetusten sinetöinnissä lisäävät väärinkäytösten riskiä16.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Tulli on kevään aikana seurannut tehostetusti passituskuljetusten sinetöintiä ja havainnut siinä puutteita. Osa passitettavista kuljetuksista on jäänyt sinetöimättä, vaikka sinetöinti on keskeinen keino varmistaa tavaraliikenteen turvallisuus. Sinetöimättä jättäminen voi muun muassa lisätä salakuljetusriskiä ja hidastaa toimitusketjua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
