ELY-keskukset

Osa linja-autovuoroista muuttuu Kuhmon ja Sotkamon välillä kesäkuussa 2023 (Kainuu)

Jaa
Kuhmon ja Sotkamon väliseen linja-autoliikenteeseen tehdään muutoksia 5.6.2023 alkaen, kun osa tähän asti Sumsan kautta kulkeneista vuoroista siirretään ajamaan Ontojoen kautta. Muutettavien vuorojen ajoaika lyhenee 10 minuuttia Kuhmon ja Sotkamon välillä. Vuoroja liikennöi A. Kyllönen Oy.

Muutos koskee Kuhmosta Kajaaniin koulujen kesäloman aikana klo 7.15 sekä Kajaanista Kuhmoon ympäri vuoden arkipäivisin klo 12.35 lähteviä linja-autovuoroja. Vuorot ajetaan jatkossa Ontojoen kautta, koska Sumsan kautta kulkeneella reitillä on ollut vähän matkustajia. Lisäksi reitin varrella tehdään kesän 2023 aikana päällystystöitä, joilla voisi olla vaikutuksia liikenteen sujuvuuteen. Muutoksen myötä vuorojen ajoaika lyhenee siten, että aamuvuoro lähtee jatkossa Kuhmosta klo 7.25 ja iltapäivävuoro saapuu Kuhmoon klo 14.25.

Kouluvuoden aikana Kuhmosta Kajaaniin arkipäivisin klo 7.15 lähtevän linja-autovuoron reitti tai aikataulu ei muutu, vaan vuoro ajetaan edelleen Sumsan kautta. Reittiä tai aikataulua ei muuteta, koska vuorolla kulkee koulupäivisin Sotkamon peruskoululaisia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Joukkoliikenneasiantuntija Johannes Miesmaa, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p. 0295 038 537.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Leväseurannan viimeisellä viikolla sinilevähavaintoja tehty edelleen niin sisävesillä kuin merialueellakin Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)28.9.2023 15:34:42 EEST | Tiedote

Lämpimän sään myötä sinileviä on edelleen havaittu kuluvalla viikolla Lounais-Suomen vesistöissä, mutta havaintojen määrä ja esiintymien runsaus ovat vähentyneet viime viikkoon nähden. Vakioseurannassa sinilevää on havaittu tällä viikolla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueella kuudella vakiohavaintopaikalla ja havaitut sinilevämäärät ovat olleet pääasiassa vähäisiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme