VR-Yhtymä Oyj

VR Sverigen toimitusjohtajaksi Ruotsiin Johan Oscarsson

Jaa
VR Sverigen uudeksi toimitusjohtajaksi Ruotsiin on nimitetty TkT Johan Oscarsson, joka siirtyy tehtävään Strukton Rail AB:n toimitusjohtajan tehtävistä. Oscarsson aloittaa uudessa tehtävässään elokuussa 2023.

Johan Ocarssonilla on noin 25 vuoden kokemus rautatiealalta, joista viimeiset hieman yli kolme vuotta hän on toiminut Strukton Rail AB:n toimitusjohtajana. Strukton on Ruotsin suurin yksityinen rautatieurakoitsija.

"VR:llä on Ruotsissa edessään innostava näkymä, jossa henkilöstön vahvan sitoutumisen avulla voimme kasvaa kannattavasti ja jatkaa ensiluokkaisen laadun toimittamista asiakkaillemme. Olen vakuuttunut siitä, että Johan Oscarsson on oikea henkilö johtamaan tätä työtä", sanoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula.

"Odotan todella innolla, että pääsen VR:lle ja voin yhdessä muun tiimin kanssa jatkaa VR:n kehittämistä entistäkin upeammaksi yritykseksi", Johan Oscarsson sanoo.

Johan Oscarsson aloittaa uudessa työssään elokuussa 2023. Väliaikaisena maajohtajana Ruotsissa toiminut Topi Simola palaa sen jälkeen päätoimisesti johtamaan VR:n City Traffic -liiketoimintayksikköä, johon VR:n Ruotsin liiketoiminnat kuuluvat.

Yhteyshenkilöt

VR:n media desk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puhelinnumerossa 029 434 7123 ja sähköpostiosoitteessa viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa toimistoaikana. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:029 434 7123viestinta@vr.fi

Tietoja julkaisijasta

VR-Yhtymä Oyj
VR-Yhtymä Oyj
Radiokatu 3
00240 Helsinki

029 4343https://www.vrgroup.fi

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikkumista. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2022 kyydissämme tehtiin 194,2 miljoonaa matkaa ja kuljetimme 34,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 107,0 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 9 000 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

Junaliikenne pääradalla Tampereen ja Parkanon välillä jatkuu – sähköratavika korjattu31.7.2025 22:59:13 EEST | Tiedote

Ukkosmyrskyn aiheuttama sähköratavika Tampereen ja Parkanon välillä on saatu korjattua odotettua nopeammin, ja junaliikenne pääradalla jatkuu jälleen. Liikennekatkoksesta voi aiheutua yksittäisiä muutoksia perjantain junavuoroihin. Suosittelemme asiakkaitamme seuraamaan ajantasaista tilannetta VR Matkalla -sovelluksessa ja osoitteessa vr.fi/radalla. Kiitämme lämpimästi asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä poikkeustilanteen aikana. Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa ja jatkamme työtä sen eteen, että matkustaminen olisi mahdollisimman sujuvaa kaikissa olosuhteissa. Poikkeustilanteet: Poikkeustilanteet -sivulla ajantasainen tieto häiriöistä: https://www.vr.fi/radalla/poikkeustilanteet. Matkustajan oikeudet: Ohjeet eri tapauksiin ja korvaushakemuslomake löytyvät verkkosivultamme osoitteesta: https://www.vr.fi/korvaukset Aiempi tiedotteemme aiheesta: Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä | VR Group

Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä31.7.2025 19:14:24 EEST | Tiedote

Ukkosmyrsky on aiheuttanut sähkövian pääjunaradalla, minkä seurauksena junaliikenne on keskeytynyt Tampereen ja Parkanon välillä torstai-iltana 31.7.2025. Vika vaikuttaa useisiin junavuoroihin, ja liikennekatkon arvioidaan kestävän yön yli. Fintraffic Oy:n antaman korjausarvion mukaan liikenne pääsee jatkumaan perjantaiaamuna klo 5.30 mennessä. Junat korvataan toistaiseksi linja-autoilla, tämän hetken arvion mukaan perjantaiaamuun asti, Tampereen ja Parkanon välillä. Linja-autojen saatavuudessa on kuitenkin toistaiseksi haasteita isojen tapahtumien vuoksi. Asiakkailla on mahdollisuus järjestää omatoiminen kuljetus ja hakea korvausta aiheutuneista kuluista osoitteessa vr.fi/korvaukset. Yöjunat odottavat radan aukeamista, ja ne ajetaan määränpäihinsä heti, kun se on mahdollista. Yöjunasta matkan varanneita asiakkaita pyrimme kontaktoimaan mahdollisimman nopeasti ja tarjoamaan heille ajantasaista tietoa matkustamiseen liittyvistä muutoksista. Oman junan kulkua voi seurata osoitteessa vr.f

Jonna Juslin on nimitetty VR:n yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi25.6.2025 15:42:55 EEST | Tiedote

Jonna Juslin (OTM, varatuomari) on toiminut VR:n yhteiskuntasuhteista ja vastuullisuudesta vastaavana johtajana ja marraskuusta 2024 alkaen väliaikaisesti myös viestintäjohtajana. Nyt Jonna Juslinin viestintäjohtajan tehtävä on vakinaistettu ja hänet on nimitetty yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 1.7.2025 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye