Virpi Pekkalan maksimipostikorteissa kesän aikaisia tunnelmia Postimuseon pienoisnäyttelyssä

Virpi Pekkala on Suomen suosituimpia postikorttitaiteilijoita. Ensimmäiset postikortit Pekkala piirsi jo 1960-luvun puolivälissä. Päätoiminen postikorttien tuotanto alkoi vuonna 1980 oman yrityksen perustamisen myötä. Postikortteja on syntynyt noin 2000 erilaista.
Virpi Pekkala maalaa postikortit akvarelleina suoraan lopulliseen kokoonsa ja viimeistelee kuvan ohuella mustalla tussilla. Jokaisella kortilla on oma nimensä ja tarinansa. Nimeen liittyy usein kuvaava sanaleikki tai pieni pila. Pekkala on kuvittanut myös esimerkiksi kirjoja, kalentereita, tekstiilejä, astioita, paperikasseja, makeiskääreitä ja postimerkkejä.
Näyttelyn avautumispäivänä 9.5. ilmestyy myös Pekkalan Postille piirtämä viiden postimerkin sarja kotimaan ikimerkkejä. Kevättä ilmassa -sarjan merkit on tarkoitettu kevään ja kesän onnitteluihin aiheenaan kukat ja keijut. Pekkala on piirtänyt Postille yhteensä 17 erilaista postimerkkiä.
Virpi Pekkalan kuvitusten ystävät perustivat vuonna 2003 Virpi Pekkala -kerhon, joka vaalii Pekkalan tuotantoa, osallistuu tapahtumiin ja järjestää esimerkiksi näyttelyitä.
Maksimipostikortti muodostuu kuvasta, postimerkistä ja leimasta
Maksimikortissa postimerkki on kiinnitetty postikortin kuvapuolelle ja leimattu postileimalla. Kortin kuva-aiheen, postimerkin ja postileiman tulee sopia yhteen mahdollisimman hyvin. Sääntöjen mukaan postimerkin ja postileiman on oltava käytössä olevia. Maksimifilatelia on yksi filatelian muoto. Maksimikortteja on valmistettu ja keräilty jo yli sata vuotta.
Kohti kesää – Virpi Pekkalan maksimipostikortteja -pienoisnäyttely 9.5.–6.8.2023 Postimuseo, museokeskus Vapriikki 2. kerros, Alaverstaanraitti 5, Tampere.
Virpi Pekkala on tavattavissa Museoiden yönä 20. toukokuuta Vapriikissa: klo 18–20 Virpi Pekkala piirtää pikaluonnoksia kävijöille. Paikka: korkea osa, 1. kerros, Vapriikki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi JallinäyttelypäällikköPostimuseo
Puh:040 531 0388suvi.jalli@postimuseo.fiVirpi Pekkalapostikorttitaiteilija
Puh:040 050 7722Mirka Ylä-Mattilaviestintä- ja hallintosuunnittelijaPostimuseo
Puh:041 507 5150mirka.yla-mattila@postimuseo.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Postin ja viestinvälityksen historiaa 1600-luvulta nykyisyyteen ja tulevaan.
Postimuseo luo ymmärrystä ja merkityksiä viestintäkulttuurista ja yhteiskunnan perustoiminnoista: viestien ja tavaroiden liikkumisen historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Postimuseo tallentaa ja välittää tietoa, aineistoja ja elämyksiä kestävästi.
Postimuseolla on valtakunnallinen vastuumuseotehtävä yhdessä Tampereen historiallisten museoiden kanssa, erityisalana viestintä, peli, posti ja digitaalinen elämä.
Postimuseon näyttelyt sijaitsevat museokeskus Vapriikissa, Alaverstaanraitti 5, Tampere.
Postimuseo kuuluu Trafiikki-museoiden verkostoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Postimuseosäätiö sr
Demoskene talteen -hanke on käynnistynyt24.5.2024 12:40:15 EEST | Tiedote
Demoskene talteen -hankkeessa digitoidaan demoskenen historiaa ja nykyisyyttä sekä tehdään ilmiöstä dokumenttielokuva. Tärkeänä osana on demoskenen harrastajien haastattelut. Hanke edistää demoskenen tunnettavuutta sekä kulttuuriperintöaineiston saatavuutta ja saavutettavuutta. Hanke on Postimuseon ja Tampereen historiallisten museoiden yhteishanke ja kestää vuoden 2024 loppuun asti.
Hillittömiä underground-sarjakuvia Postimuseossa22.5.2024 14:03:00 EEST | Tiedote
Underground-sarjakuvat mullistivat sarjakuvamaailman 1960-luvulla. Sarjakuvia Yhdysvalloista ja Suomesta on esillä Postimuseossa museokeskus Vapriikissa Tampereella kesän ajan 30.5.–25.8.2024. Sarjakuvat ovat keräilijä Kari Elkelän kokoelmista.
Uusi teos kokoaa Suomen varhaispostin laajan historian yhteen4.4.2024 14:40:09 EEST | Tiedote
Postimuseon julkaisema teos Suomen varhaisposti – kuriiriposti, kruununposti ja varhainen yleinen posti esittelee Suomen varhaispostin kirjeiden eri tyypit ja niillä esiintyvät mustemerkinnät. Yli sadan kuvan avulla esitellään aikakautensa elämästä kertovia kirjeitä vuosilta 1580–1870. Kirja palvelee Suomen filatelian ja historian tutkimusta sekä varhaispostin keräilyä. Teoksesta on iloa myös yleisesti historiasta ja esimerkiksi vanhoista käsialoista kiinnostuneille.
Trafiikki-museoilla menestyksekäs vuosi 202321.2.2024 15:45:26 EET | Tiedote
Liikenteen, viestinnän ja teknologian alan yhteistyöverkosto Trafiikin jäsenmuseoille vuosi 2023 oli onnistunut. Se sisälsi kävijäennätyksiä, yleisömagneetteja ja uudistumisia. Uudet yleisöt ja uudistuneet museotilat nostavat sisällöt uudella tavalla esiin vuonna 2024.
Oma ääni kuuluviin somessa – mediakasvatusta senioreille ja nuorille20.2.2024 12:15:14 EET | Tiedote
Postimuseon hanke ”Oma ääni kuuluviin somessa!” kutsuu seniorit ja nuoret mediakasvatus-työpajoihin kohtaamispaikka Kuplaan Tampereelle ja Museo Merkkiin Helsinkiin keväällä 2024. Hankkeessa tuotetaan ja testataan uusia toimintamalleja museoiden mediakasvatustyöhön.