Uudellamaalla ongelmia huoneistotietojärjestelmään siirtymisessä. Tuoko Maanmittauslaitoksen siirtoklinikka apua tilanteeseen?

Uusimaa jää huoneistotietojärjestelmään siirtymisessä yhä enemmän muun maan jalkoihin. Vasta reilu 10 prosenttia taloyhtiöistä on maakunnassa siirtynyt järjestelmään, kun koko maan keskiarvo on jo 20 prosentissa. Tämä ei lupaa hyvää alueen taloyhtiöille. Mikäli siirtoja ei saada vauhtiin, on vaarana se, että kaikki alueen taloyhtiöt eivät saa osakeluetteloitaan siirrettyä määräaikaan mennessä. Uudellamaalla on yli 30 000 taloyhtiötä, eli kolmannes koko maan taloyhtiöistä, joten loppuvuoden urakka tulee olemaan mittava.
Kaikkien taloyhtiöiden on siirrettävä osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 aikana, ja ammatti-isännöitsijät vastaavat isännöityjen talojen siirroista. Aika siirtymiseen on käymässä vähiin ja Helsingissä järjestettävällä osakeluettelon siirtoklinikalla halutaan nyt tukea niitä pieniä taloyhtiöitä, jotka eivät käytä isännöintitoimistoa.
Tilaisuudessa Maanmittauslaitoksen asiantuntijat tarjoavat konkreettista opastusta osakeluettelon siirtämiseen. Taloyhtiön edustajan tulee ottaa mukaan omat pankkitunnuksensa ja varmistaa, että taloyhtiön tiedot ovat ajan tasalla. Ohjeet tietojen tarkistamiseen löytyvät ilmoittautumissivulta.
Siirtoklinikalle osallistuminen on maksutonta, mutta ilmoittautuminen on tehtävä etukäteen Maanmittauslaitoksen verkkosivuilla osoitteessa maanmittauslaitos.fi/tapahtumat. Ilmoittautuminen on auki 3.5.2023 saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne MurtoniemiJohtaja
Puh:+358 40 710 8862janne.murtoniemi@maanmittauslaitos.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Konversionen till elektroniska aktiebrev efter bostadsköp blir snabbare21.9.2023 14:22:01 EEST | Tiedote
Det har uppstått en diskussion i offentligheten om konversionen till elektroniska aktiebrev och hur aktiebrev i pappersform ska levereras till Lantmäteriverket. Vi har ändrat handläggningsordningen av ansökningar och preciserat våra rekommendationer om ett säkert leveranssätt.
Osakekirjan sähköistäminen asuntokaupan jälkeen nopeutuu21.9.2023 13:56:14 EEST | Tiedote
Osakekirjan sähköistämisestä ja toimitustavasta Maanmittauslaitokseen on herännyt julkisuudessa keskustelua. Olemme muuttaneet hakemusten käsittelyjärjestystä ja tarkentaneet suosituksiamme arvopaperille turvallisesta toimitustavasta.
Granska uppgifter om din fastighet hemma i soffan – nyttjanderätter och begränsningar för fastigheter nu avgiftsfria21.9.2023 10:12:28 EEST | Tiedote
Nu när höstkvällarna blir mörkare kan du slå dig ner och se över uppgifter om din fastighet i Lantmäteriverkets e-tjänst. Det kanske visar sig att det finns ett naturminnesmärke där du har sommarstugan.
Tutki kiinteistösi tietoja kotisohvalla – kiinteistöjen käyttöoikeudet ja rajoitukset nyt maksutta21.9.2023 09:53:13 EEST | Tiedote
Syysiltojen pimentyessä voi istahtaa tutkailemaan Maanmittauslaitoksen asiointipalvelusta oman kiinteistösi tietoja. Saattaa vaikka paljastua, että mökkisi alueella on luonnonmuistomerkki.
Maanmittauslaitoksesta Euroopan avaruusjärjestöön - Jarkko Koskinen valittiin tehtävään, johon Suomella on paljon annettavaa19.9.2023 10:53:17 EEST | Tiedote
Professori Jarkko Koskinen on valittu arvostetun Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kaukokartoitusohjelmakomitean puheenjohtajaksi. Tehtävässä Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen Koskinen tukee eurooppalaisen kaukokartoitusohjelman jatkuvuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme