Veripalvelu ensi vuonna kauppakeskus Jumbo-Flamingoon

Veripalvelu on etsinyt jo pitkään korvaavia tiloja vanhoille Kivihaan luovutustiloille. Veripalvelun päätoiminnot siirtyivät Kivihaasta Vantaan Vehkalaan jo viime vuonna, mutta verenluovutuspiste jäi paikalleen. Uudet tilat löytyivät kauppakeskus Jumbo-Flamingosta, pääkaupunkiseudun suurimmasta kauppakeskuksesta.
- Meille tärkeää oli löytää vilkkaalta liikepaikalta riittävän isot tilat, joihin saamme verenluovutuspisteen lisäksi myös liikkuvan yksikkömme tukikohdan. Jumbo-Flamingossa tämä onnistui, sanoo aluepäällikkö Pia Kara Veripalvelusta.
- Vantaa on iso, monikulttuurinen ja jatkuvasti kasvava kaupunki, jonne on tärkeää saada kiinteä verenluovutuspiste. Jumbo-Flamingoon on myös helppo tulla niin autolla kuin julkisilla kulkuvälineillä, Kara kertoo paikan valintakriteereistä.
Tilan remontointi aloitetaan heti kun rakennuslupa on saatu ja remontin odotetaan olevan valmis vuoden 2023 loppuun mennessä. Tarkempi muuttoajankohta määritellään myöhemmin, mutta Veripalvelun tavoitteena on päästä aloittamaan viimeistään helmikuussa 2024. Siihen asti monille verenluovuttajille tuttu Kivihaan luovutuspiste jatkaa vielä toimintaansa.
- Olemme iloisia, että Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu valitsi sijainnikseen Jumbo-Flamingon. Veripalvelu täydentää loistavasti jo olemassa olevia terveys- ja hyvinvointipalveluitamme. Yksityisten ja julkisten palveluiden kysyntä on kasvussa ja onkin luontevaa, että ne yhä useammin keskittyvät kauppakeskuksiin, mikä helpottaa ja nopeuttaa arjen asiointikokemusta, kertoo kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro.
- Jumbo-Flamingossa on myös erinomaiset kaupalliset ja viihtymisen palvelut, joita täydentää alkuvuonna avattu positiivisen vastaanoton saanut työskentelytila, Wörkkis, Lehtoaro jatkaa.
Vantaan toimipisteen myötä Veripalvelulla on pääkaupunkiseudulla ensi vuonna kolme kiinteää verenluovutuspistettä, joista yksi on Helsingin ydinkeskustassa Sanomatalossa ja yksi Espoon Iso Omenan kauppakeskuksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Kara, aluepäällikkö, Veripalvelu, pia.kara@veripalvelu.fi, p. 040 778 1807
Willy Toiviainen, viestintä- ja henkilöstöjohtaja, Veripalvelu, willy.toiviainen@veripalvelu.fi, p. 040 523 7451
Olli Lehtoaro, kauppakeskusjohtaja, Jumbo-Flamingo, olli.lehtoaro@jumbo.fi, p. 050 303 9206.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolujen ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio.
Vantaalla sijaitseva kauppakeskus Jumbo-Flamingo on myynniltään Suomen suurin kauppakeskus. Siellä on 170 liikettä mukaan lukien ravintoloita, kahviloita, viihdepalveluita, kaksi hypermarketia sekä 5 500 parkkipaikkaa. Lisäksi kauppakeskuksen osana toimii huonemäärältään Suomen suurin hotelli. Vuonna 2022 Jumbo-Flamingon myynti oli yli 480 miljoonaa euroa ja siellä vieraili lähes 12 miljoonaa kävijää. Kauppakeskuksen yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on yli 140 000 neliömetriä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Veripalvelun biopankki tutkii alttiutta raudan kertymäsairaudelle28.9.2023 10:15:00 EEST | Tiedote
Uudessa pilottihankkeessa verenluovuttajien näytteistä selvitetään alttiutta raudan kertymäsairaudelle eli hemokromatoosille.
Kantasoluluovuttajien päivää vietetään 16.9. – Joka viidennelle potilaalle ei löydy täydellistä luovuttajaa15.9.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Kantasolusiirtoa käytetään esimerkiksi leukemiaan sairastuneen potilaan viimeisenä mahdollisuutena parantua. Korkeintaan 25 prosentille kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy kudostyypiltään täysin sopiva, terve luovuttaja lähisukulaisista. Loput kolme neljännestä tarvitsevat tuntemattoman rekisteriluovuttajan apua.
Veripalvelun tutkimusrahastolta tukea soluterapiahoitojen ja verenkäytön kehittämiseen12.9.2023 12:03:42 EEST | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahastosta on päätetty jakaa tänä vuonna apurahoina 500 000 euroa yhteensä 11 tutkimusprojektille. Tämän vuoden apurahoja kohdennettiin erityisesti verivalmisteiden käyttöön ja verenluovutukseen liittyvään tieteelliseen tutkimukseen. Apurahoja myönnettiin edellisvuosien tapaan myös soluterapiahoitojen kehittämiseen.
Veripalvelu lanseeraa sertifikaatin työpaikoille, jotka sallivat verenluovutuksen työajalla4.9.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Työyhteisöjen osallistuminen yhteiskuntavastuuseen saa uuden vaihtoehdon Veripalvelun lanseeraamasta työpaikkasertifikaatista. Sertifikaatti on tunnustus, jonka organisaatio saa käyttöönsä, jos sen työntekijöiden on mahdollista luovuttaa verta työajalla.
Veripalvelu siirtää käyttämättömiä istukkaverivalmisteita biopankkiin tutkimuskäyttöön22.8.2023 12:50:21 EEST | Tiedote
Veripalvelu on aloittanut projektin, jonka tarkoituksena on hyödyntää käyttämättä jääneitä istukkaverivalmisteita lääketieteellisessä tutkimuksessa. Noin tuhat istukkaverta luovuttanutta äitiä ja heidän lastaan saavat elokuussa Veripalvelulta kirjeen, jossa heiltä pyydetään lupaa luovutetun istukkaveren siirtämiseksi Veripalvelun biopankkiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme