Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Juvalla

Juvalla, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin ja ilmajohtolinjojen siirtoon metsistä teiden varsiin.
Uutta runkoyhteyttä rakennetaan tänä vuonna Juvalla keskustaajaman itäpuolella Viiaisesta Kiiskilänharjuun. Vanha, helposti vikaantuva, metsissä ja pelloilla kulkenut ilmajohtolinja korvataan pääasiassa Kiiskiläntien varteen tulevalla maakaapelilla.
Uutta maakaapeliyhteyttä rakennetaan kaikkiaan 32 kilometriä. Investoinnin arvo on 1,7 miljoonaa euroa.
- Alueella on vakituista asutusta ja isoja maatiloja. Sähkönsaanti varmistuu paljon, kertoo Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Jani Siltala.
Kaivuutöiden on määrä alkaa viimeistään kesäkuussa. Työmaa merkitään asianmukaisesti, mutta varovaisuus on silti paikallaan.
- Töitä tehdään erittäin mutkaisella ja mäkisellä tiellä. Autoilijoilta toivotaan tarkkaavaisuutta, huomauttaa rakennuttaja Rejlers Oy:n projekti-insinööri Mika Karhinen.
Hankkeessa on mukana Järvi-Suomen Valokuitu Oy joka rakentaa valokuituverkkoa. Yhteishankkeilla pystytään minimoimaan kaivuutöistä asukkaille syntyvä haitta ja jakamaan kaivuiden kustannuksia.
Uuden runkoyhteyden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Vanhan verkon purku- ja muut viimeistelytyöt jatkuvat kevääseen 2024.
Juvalla parannetaan sähköverkkoa tänä vuonna myös kahdella muulla alueella Juvan ja Virtasalmen välillä.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Jani Siltala 010 210 4390, jani.siltala@sssoy.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 000 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Otso-myrsky iski yöllä odotettua vahvempana - Korkeimmillaan sähköttömiä asiakkaita oli 950012.10.2023 14:44:21 EEST | Tiedote
Otso-myrsky rantautui eilen klo 21 jälkeen Järvi-Suomen Energian jakelualueelle huomattavasti rajumpana kuin ennusteiden mukaan piti. Rajut myrskytuulet saapuivat lännen suunnasta pyyhkäisten lähes koko Järvi-Suomen läpi kääntyen sitten pohjoista kohti. Klo 2 jälkeen tuulet rauhoittuivat ja uusien vikojen syntyminen lakkasi.
Kuparivarkailla vaarallista toimintaa6.7.2023 10:26:11 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energian toiminnassa olevista, jännitteisistä muuntajista ja sähkökaapeista on varastettu kuparia. Varkauksia on todettu kaksi lyhyen ajan sisällä.
Sähköaseman saneeraus parantaa sähkönjakelun varmuutta ja ympäristöturvallisuutta Otavassa27.6.2023 07:02:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia toteuttaa kesän 2023 aikana Otavan sähköaseman saneerauksen. Saneerauksella sähkön toimitusvarmuus kasvaa Otavan seudulta Hirvensalmelle saakka. Lisäksi ympäristöturvallisuus paranee asennettavien öljynerotuskaivojen ansiosta.
Hirvensalmen seudun toimitusvarmuutta vahvistetaan uudella suurjännitejohdolla ja sähköasemalla21.6.2023 07:06:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia vahvistaa Hirvensalmen seudun sähkön toimitusvarmuutta kahdella rakennushankkeella vuoden 2023 aikana. Hirvensalmen Kissakoskelle rakennetaan sähköasema, joka yhdistetään suurjännitejohdolla Mäntyharjun Kiepin sähköasemaan. Hankkeet ovat valmiita vuoden loppuun mennessä.
Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Hirvensalmella30.5.2023 07:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Hirvensalmella vuonna 2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme