Suomen Akatemialta rahoitusta kliiniseen tutkimukseen
Kliinisen tutkijan rahoitusmuodon tavoitteena on paitsi rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta, myös mahdollistaa kliinistä potilastyötä tekevien lääkäreiden ja muiden tutkijoiden osa-aikainen tutkimuksen tekeminen potilastyön ohessa. Rahoitettavalla tutkimuksella tulee olla yhteys potilastyöhön, jolloin tutkimus myös edistää potilaiden hoitoa ja terveyttä.
Kliinisen tutkijan hakemusten arvioinnissa tärkeimmät kriteerit ovat tutkimussuunnitelman tieteellinen laatu ja hakijan sopivuus rahoitusmuodon tavoitteisiin. Hakemusten laatu on pysynyt korkeana, ja syyshaun 2022 hakemuksista 41 prosenttia sai erinomaisen arvosanan. Kaikista hakemuksista voitiin rahoittaa 26 prosenttia. BTY-toimikunta pyrkii pitämään rahoitushakemusten läpimenoprosentin korkeana jatkossakin edistääkseen kliinistä tutkijanuraa ja tukeakseen laajasti eri alojen tutkijoita.
Tänä vuonna rahoitetaan kymmenen uutta kliinistä tutkijaa, joista naisia on viisi ja miehiä viisi. Rahoitettavat tutkimushankkeet käsittelevät muun muassa hammaslääketiedettä, syöpien hoitoa sekä hengitysinfektioihin sairastumisen riskiä.
BTY-toimikunta käyttää kliinisten tutkijoiden rahoitukseen yhteensä 2,3 miljoonaa euroa. Vaikka kyseinen rahoitusmuoto on rahamäärältään verrattain pieni, sen merkitys suomalaiselle lääketieteen tutkimukselle on kokoaan suurempi. Kliininen tutkija toimii siltana käytännön potilastyön ja muun biolääketieteellisen tutkimuksen rajapinnassa. Osaltaan kliininen tutkimus mahdollistaa potilasaineistojen ja -näytteiden saatavuuden muidenkin tutkijoiden käyttöön.
Vuosittain kliinisen tutkijan rahoitusta hakee noin 40 terveydenhuollon ammattilaista. Suurin osa hakijoista on lääkäreitä, mutta myös muiden alojen potilastyötä tekevät tohtorit − uravaiheeseen katsomatta − voivat hakea rahoitusta.
Rahoitusta voidaan myöntää enintään neljäksi vuodeksi tutkijan osa-aikaiseen palkkaukseen ja sen lisäksi tutkimuskuluihin. Edellytyksenä on, että hakija tekee tutkimuksen lisäksi vähintään puolet työajastaan kliinistä työtä. Kliiniselle tutkijalle myönnetty rahoitus maksetaan suomalaiselle yliopistolle, yliopistosairaalalle tai tutkimuslaitokselle, joka vastaa rahoituksen hallinnoinnista. Suomen Akatemia seuraa rahoittamansa tutkimuksen vaikuttavuutta.
”Toimikunta kiinnitti huomiota siihen, että osalta erikoistumisaloista ei tänä vuonna tullut hakemuksia. Toimikunta epäilee tämän johtuvan osin sote-alan työntekijäpulasta: tiettyjen alojen kliinisten tutkijoiden on hyvin vaikeaa saada järjestettyä aikaa tutkimukselle. Ilman tämän päivän kliinistä tutkimusta ei ole tulevaisuuden hoitokeinoja ja -käytäntöjä”, BTY-toimikunnan varapuheenjohtaja ja kliinisen tutkimuksen valmisteluryhmän puheenjohtaja, professori Per Ashorn toteaa.
Lisätietoja:
- Rahoituspäätökset
- Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan rahoituspäätösten kriteerit ja linjaukset
- johtava tiedeasiantuntija Sanna Marjavaara, p. 029 533 5070, etunimi.sukunimi(at)aka.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Rautioviestintäasiantuntija
Suomen Akatemia
www.aka.fi
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2023 rahoitamme tutkimusta lähes 505 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Uudistettu akatemiatutkijan tehtävän rahoitus saavutti kohderyhmänsä – akatemiahankkeiden rahoitus lisääntyi20.6.2023 14:08:56 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia rahoittaa 153 uudistetun akatemiatutkijan tehtävän rahoituksen saajaa. Rahoituksen sai 15 prosenttia hakijoista. Uudistettu rahoitus oli ensimmäistä kertaa haettavana viime vuoden syyshaussa. Akatemiatutkija on lupaava nuoren tutkijasukupolven tutkija. Tehtävä on tarkoitettu urallaan nopeasti edenneiden nuoren tutkijasukupolven tutkijoiden tukemiseksi, jotta he voivat pätevöityä ja edetä merkittävästi urallaan.
Strategisen tutkimuksen teema-aloitteessa syvennytään veteen ja vesivaroihin sekä työn ja maahanmuuton vuorovaikutuksiin13.6.2023 09:10:05 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) ehdottaa valtioneuvostolle kahta teemaa vuonna 2024 käynnistettäville, kuusivuotisille strategisen tutkimuksen ohjelmille. Neuvoston ehdotukset uusiksi strategisen tutkimuksen ohjelmien teemoiksi ovat: Vesi hyvinvoinnin, turvan ja rauhan elementtinä sekä Maahanmuuton, työn ja hyvinvoinnin vuorovaikutukset tulevaisuuden Suomessa. Tutkimusteemoja läpileikkaavaksi painopisteeksi ehdotetaan demokratiaa.
Liikuntatutkimuksen vaikuttavuutta edistetään uudella akatemiaohjelmalla5.6.2023 13:50:58 EEST | Tiedote
Liikuntatutkimuksen valtionavustukset siirtyvät opetus- ja kulttuuriministeriöstä Suomen Akatemian hoidettaviksi. Helmikuussa 2023 voimaan astuneen liikuntalain muutoksen myötä avustusten haku ja arviointi yksinkertaistuvat, kun ne siirtyvät kokonaisuudessaan yhden toimijan tehtäväksi. Ensimmäinen uuden Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelman haku päättyy tammikuussa 2024.
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloille 59 uutta akatemiahanketta31.5.2023 12:37:57 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on osoittanut lähes 31 miljoonan euron rahoituksen 59 akatemiahankkeelle. Akatemiahankkeet sisältävät yhteensä 78 osahanketta.
Uudet akatemiahankkeet valittu biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen aloille30.5.2023 11:28:37 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoituksen 73 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan 91 osahanketta. Toimikunta osoitti rahoitukseen lähes 41 miljoonaa euroa. Rahoituksen sai 18,5 prosenttia hakemuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme