Työperäisen maahanmuuton tärkeys korostuu

Hämeen kauppakamarin alueella kyselyyn vastasi 105 yritystä, joista liki 36 prosenttia on teollisuusyrityksiä ja kolmannes palvelualan yrityksiä.
Vastanneista hämäläisyrityksistä noin 35 prosenttia pitää työperäisen maahanmuuton lisäämistä erittäin tärkeänä ja 44 prosenttia tärkeänä tulevalla hallituskaudella. ”Kun tuloksia tarkastellaan toimialoittain, palvelualan yrityksistä 40 prosenttia ja rakennusalanyrityksistä yli 36 prosenttia pitää työperäisen maahanmuuton lisäämistä tärkeänä. Lisäksi teollisuusyrityksistäkin jo 35 prosenttia pitää tärkeänä työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Teollisuudessa vieraskielisten työntekijöiden palkkaamista rajoittavat kuitenkin muun muassa työturvallisuuskysymykset”, Eerikäinen kertoo.
Kyselyn tuloksista selviää, että vastanneet Hämeessä toimivat yritykset eivät juurikaan ole rekrytoineet työvoimaa ulkomailta. Yli 77 prosenttia vastanneista kertoo, etteivät ne ole rekrytoineet suoraan ulkomailta työvoimaa. Vasta reilut 7 prosenttia yrityksistä on rekrytoinut ja yli 10 prosenttia on harkinnut rekrytointia ulkomailta.
”Selkeästi näkyy, että palvelualoilla suomen kielen merkitys on edelleen korostunut. Lisäksi hämäläiset rakennusalan yritykset eivät käytännössä palkkaa suoraan ulkomailta työvoimaa, mutta rakennusalalla on kuitenkin jo perinteisesti merkittävissä määrin alihankkijoina ulkomaalaistaustaisia yrityksiä ja heidän ulkomaisia työntekijöitänsä”, toteaa Eerikäinen.
Hämäläisyrityksillä on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta ja yli 35 prosenttia vastanneista yrityksistä kokee ammattitaitoisen työvoiman puutteen rajoittavan niiden toimintaa. ”Osaamisperusteinen maahanmuutto on toimiva ratkaisu yritysten pulaan ammattitaitoisesta työvoimasta”, arvioi Eerikäinen.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 26.-28.4.2023. Kyselyyn vastasi 1560 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi eri toimialoilta ympäri Suomen kaiken kokoisista yrityksistä. Lisää kyselyn tuloksia julkaistaan 11.5. Hämeen kauppakamarin alueelta vastanneita yrityksiä oli 105, joista liki 36 prosenttia on teollisuusyrityksiä ja kolmannes palvelualan yrityksiä. Kyselyyn vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat. Vastanneista yrityksistä 78 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Eerikäinen
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeen, Keski-Suomen ja Kuopion alueen kauppakamareiden avoin kirje pääministeri Orpolle kaupunkien strategisesta allianssista12.9.2023 10:47:21 EEST | Tiedote
Arvoisa pääministeri Petteri Orpo Hämeen, Keski-Suomen ja Kuopion alueen kauppakamareiden hallitukset ovat huolissaan kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen esittämän strategisen allianssin perustamisesta. Nyt esitetyn allianssin muodostaisivat valtioneuvosto ja kuusi Suomen suurinta kaupunkia. Kauppakamareiden hallitukset pitävät nyt esitettyä toimintamallia ristiriitaisena nykyisen hallitusohjelman kirjausten kanssa ja toteutuessaan heikentävän muiden yli 120 000 asukkaan kaupunkien kilpailuasemaa. Hallitusohjelmassa on muun muassa kirjattu, että hallitus vahvistaa kaupunkipolitiikkaa, joka rakentuu valtion ja kaupunkien välisen reilun kumppanuuden varaan. Maakuntien keskuskaupungeilla on erityisen tärkeä tehtävä alueellisen elinvoiman, sivistyksen ja osaamisen luomisessa. Kaupunkien ja valtion suhdetta on järkevää kehittää vahvaan kumppanuuteen perustuen. Ohjelmassa vahvistetaan myös, että hallitus jatkaa suurimpien kaupunkiseutujen kanssa MAL-sopimusmenettelyä. Sopimukset keskit
Uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle1.9.2023 11:15:41 EEST | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuun lopussa. Tutkinnon suoritti hyväksytysti 17 Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme Hämeen alueelle uusia tutkinnon suorittaneita. Huomionarvoista on, että tällä kertaa tutkinnon suorittaneista yli puolet on naisia. Hallitusammattilainen tunnistaa entistä paremmin hallitustyöskentelyn vastuu- ja huolellisuusvelvoitteet, jotka antavat lisäarvoa yrityksen hallitustyöhön”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Hämeen kauppakamarin Hämeenlinnan toimisto muuttaa28.8.2023 09:49:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamarin Hämeenlinnan toimisto muuttaa marraskuun alussa innovatiiviseen Business Parkkiin. ”Business Park tarjoaa Hämeenlinnan toimistollemme erinomaiset tilat aivan Hämptonin ytimessä. Toimiston uusi sijainti on tärkeä myös toiminta-alueemme sidosryhmien kannalta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Naisten osuus kasvaa hämäläisten pk-yritysten hallituksissa24.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeessä naisten osuus pk-yritysten hallitusjäsenistä on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana, selviää kauppakamarien toukokuussa tekemästä PK-hallitusbarometrikyselystä. ”On ilahduttavaa, että naisten osuus alueemme pk-yritysten hallitusjäsenistä on kasvanut neljässä vuodessa lähes 12 prosentilla ja Hämeessä naisten osuus hallitusjäsenistä on nousut valtakunnallisen keskiarvon yläpuolelle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat harmaan vaisut27.7.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on heikentynyt viime keväästä. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Yritysten suhdannenäkymät ovat hieman synkentyneet keväästä. Yleinen epävarmuus, korkojen nousu ja vaisu kysyntä heikentävät yritysten markkinaodotuksia”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme