Kiinteistömaailma: Asuntokauppa kävi edelleen vaisusti huhtikuussa – laihaa lohtua tarjoaa markkinaosuuden kasvu

Kiinteistömaailma-ketju välitti juuri päättyneessä huhtikuussa yhteensä 790 kohdetta. Niistä 595 oli käytettyjen myynnissä olleiden kohteiden välitystä, 15 uudiskohteiden välitystä ja 180 vuokrakotien välitystä. ”Asunto- ja kiinteistökauppa on käynyt selvästi tavanomaista vaisummin koko alkuvuoden ajan. Kiinteistömaailman osuus tehdyistä kaupoista on kuitenkin kasvanut. Uskomme keskeisen syyn tähän olevan toimintatapamme eli yhteismyynnin ja Tarjouskaupan. Näin asuntokaupan ketjuja on saatu liikkeelle hiljaisemmassakin markkinassa”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.
Asuntokaupan hiljaiselo jatkui vielä huhtikuussakin kasvattaen näin odottamaan jääneiden kodinvaihtajien määrää entisestään.
”Yhdessä suhteessa tilanne kuitenkin muuttui huhtikuussa. Siinä missä alkuvuoden markkinaa on leimannut se, että sekä myyjiä että ostajia on ollut selvästi tavanomaista vähemmän, ovat asuntojen ja kiinteistöjen myyjät lähteneet nyt liikkeelle. Myyjäasiakkaiden yhteydenottojen määrä kasvoi koko huhtikuun ajan verkkopalvelussamme, ja sen seurauksena myös myynnissä olevien kohteiden määrä on viikko viikolta kasvanut helmikuun pohjakosketuksen jälkeen. Kaupan vilkastumiselle on siten nyt aiempaa paremmat edellytykset”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n analyytikko Tony Korkala.
Pienillä kierroksilla käyneessä asunto- ja kiinteistökaupassa Kiinteistömaailma on pystynyt kasvattamaan markkinaosuuttaan, joka oli vuoden ensimmäisen kvartaalin jälkeen prosenttiyksikön enemmän kuin vuosi sitten, eli nyt 14,4 prosenttia. Vahvimmin ketju onnistui nostamaan markkinaosuuttaan pääkaupunkiseudulla ja PKS-kehyskunnissa, paikoin (Kauniainen, Kerava ja Nurmijärvi) yli kymmenen prosenttiyksikköä.
Lisätiedot:
Risto Kyhälä, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
Tony Korkala, analyytikko, Kiinteistömaailma Oy, puh. 050 3070361
Kiinteistömaailman kuvapankkihttps://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina MustamoMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:+358504240045taina.mustamo@kiinteistomaailma.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Unioninkatu 30
00100 HELSINKI
info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi
Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.
Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.
Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma
Elokuu 2023: Ensimmäinen yli 1000 välitetyn kohteen kuukausi tänä vuonna – yksiö- ja kaksiokaupassa selvää piristymistä4.9.2023 09:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 4.9.2023
Mika Laurikainen on nimitetty Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtajaksi10.8.2023 11:30:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Mika Laurikainen 1.9.2023 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Risto Kyhälä siirtyy Kiinteistömaailma Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Laurikainen työskentelee tällä hetkellä Kiinteistömaailman liiketoimintajohtajana vastaten koko Suomen franchising-verkostosta ja sen kehittämisestä.
Heinäkuun asuntokauppa: Omakotitalokauppaa tehtiin normaalimäärä, kerrostalokauppaa ei – halutuimmissa perheasunnoissa selvä muutos8.8.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailma-ketju välitti juuri päättyneessä heinäkuussa yhteensä 900 kohdetta. Niistä 625 oli käytettyjen myynnissä olleiden kohteiden välitystä, 11 uudiskohteiden välitystä ja 264 vuokrakotien välitystä. ”Omakotitaloja Kiinteistömaailma välitti heinäkuussa lähes kappaleen tarkkuudella saman määrän kuin viime kesänäkin. Kerrostaloasuntojen kauppamäärä laski sen sijaan vuoden takaisesta noin neljänneksen. Vuokravälityksessä elettiin vuodenkierrolle ominaisesti vilkkain kuukausi vuoteen. Siinä kiteytetysti heinäkuun asunto- ja kiinteistönvälityksen iso kuva”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Risto Kyhälä.
Kesäkuussa eniten asunto- ja kiinteistökauppoja sitten viime vuoden alkusyksyn4.7.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi -lehdistötiedote 4.7.2023
Katso muuttunut tilanne 10 suurimmalla paikkakunnalla: Väliraha isompaan kotiin muuttavilla pienentynyt Helsingissä jopa noin 100 000 euroa, osassa maakuntakaupunkeja tilanne taas suosii pienempään muuttavaa6.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Asuntojen hintojen lasku alkuvuonna on saanut monen kodinvaihtajan ottamaan aikalisän ja jäämään tarkkailemaan tilannetta. Jos kodinvaihdossa suunta on pienemmästä isompaan, on tilanne kuitenkin nyt merkittävästi suotuisampi useimmissa isoissa kaupungeissa kuin kaksi vuotta sitten, Helsingissä jopa lähes 100 000 euron verran. Vaikka vanhasta kodista saatava hinta olisikin laskenut, on sama ilmiö myös uudessa ostettavassa kodissa. Päinvastainen tilanne on puolestaan isoista kaupungeista Oulussa ja Porissa, joissa tilanne on kahden vuoden takaiseen verrattuna nyt suosiollisempi isosta pienempään kotiin muuttavilla. Kiinteistömaailma teki tilastokeskiarvoihin pohjautuvan laskelman 10 isoimmalle paikkakunnalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme