Merikaarron uuden päiväkodin rakentaminen alkaa ensi vuonna

Uuden päiväkodin rakentaminen alkaa hankesuunnitelman mukaan vuonna 2024 ja päiväkoti voitaisiin ottaa käyttöön vuonna 2025. Uuteen päiväkotirakennukseen saadaan tilat neljälle ryhmälle eli yhteensä 75 lapselle.
Uusiin tiloihin sijoitetaan myös ruokala ja keittiö, jotka ovat yhteiskäytössä koulun kanssa. Päiväkoti voi puolestaan käyttää koulun liikuntatiloja.
Uuteen päiväkotirakennukseen lämmitysjärjestelmäksi tulee maalämpö. Saattoliikenne, huoltoliikenne ja kevyt liikenne erotetaan omille alueilleen.
Nykyiset varhaiskasvatuksen tilat riittämättömät
Merikaarrossa varhaiskasvatus on tällä hetkellä keskittynyt kahteen yksikköön: päiväkoti Pikku Onniin sekä ryhmäpäiväkoti Veitikkaan. Lisäksi alueella on yksi perhepäivähoitaja.
- Nykyisellään tilat eivät täysin riitä vastaamaan alueen palvelutarpeeseen. Varhaiskasvatuksen käytössä olevat rakennukset eivät myöskään vastaa nykyaikaista vaatimustasoa eivätkä tilat ja pihat ole sopivia päiväkodin toimintaan, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Hanna-Leena Holmström.
Merikaarron kirjastolle tilaa koululta
Kirjastolle etsitään tilat koulun tiloista. Yhtenä vaihtoehtona olisivat nykyisen keittiön tilat, joihin iltakäyttö ja esteetön kulku olisi helposti toteutettavissa. Kirjaston tilat voitaisiin remontoida keittiön paikalle viimeistään koulun peruskorjauksen yhteydessä. Toimipiste olisi pääsääntöisesti omatoiminen itsepalvelukirjasto, ja kirjaston henkilökuntaa olisi paikalla 1-2 päivänä viikossa.
Merikaarron kirjasto on aiemmin toiminut samassa rakennuksessa päiväkoti Pikkuonnin kanssa. Se on kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa suljettuna, koska tilat tarvittiin varhaiskasvatuksen käyttöön.
Kaupunginvaltuusto päättää hankesuunnitelmasta 12.6.
Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 4,45 miljoonaa euroa, mikäli hanke toteutetaan kaupungin omana investointina. Kaupunginhallitus tekee lopullisen päätöksen rahoitusmallista hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi Merikaarron uuden päiväkodin hankesuunnitelman kokouksessaan 3.5. Hankesuunnitelma menee vielä kaupunginhallitukselle (29.5.) ja kaupunginvaltuustolle (12.6.) hyväksyttäväksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
varhaiskasvatusjohtaja Hanna-Leena Holmström, puh. 040 610 3233, hanna-leena.holmstrom@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vass klipps i Vasa - växten som ställer till problem blir nu biogas31.7.2025 14:40:16 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad klipper vass för tredje året i rad på Södra Stadsfjärden. Detta bidrar till en bättre vattenkvalitet, en trivsam omgivning och naturens mångfald samt ger råämne för biogas. Klippningen fortsätter till slutet av oktober.
Vaasan rantaruovikkoja siistitään – ongelmallinen järviruoko pääsee hyötykäyttöön31.7.2025 14:39:50 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki niittää järviruokoa Eteläisellä Kaupunginselällä nyt kolmatta vuotta. Työllä parannetaan veden laatua, suojellaan maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta sekä tuotetaan raaka-ainetta biokaasuun. Niitto jatkuu lokakuun loppuun saakka.
Ombyggnaden av Pappersbron i Metviken inleds – bron stängs av under byggtiden29.7.2025 14:19:33 EEST | Pressmeddelande
Ombyggnaden av Pappersbron i Metviken inleds 4.8.2025. Bron är helt ur bruk under byggtiden, och fotgängare och cyklister måste ta en omväg runt Metviken. Den nya bron är klar för användning senast 30.11.2025.
Onkilahden Paperisillan uudistustyöt alkavat – silta suljetaan urakan ajaksi29.7.2025 14:18:33 EEST | Tiedote
Onkilahden Paperisillan rakentaminen alkaa 4.8.2025. Urakan ajan silta on kokonaan pois käytöstä, ja kulkijoiden tulee kiertää Onkilahden ympäri. Uusi silta valmistuu käyttöön 30.11.2025 mennessä.
Liftis vintertidtabeller träder i kraft 4.8.202529.7.2025 10:01:35 EEST | Pressmeddelande
Vintertidtabellerna för Vasas och Korsholms kollektivtrafik Lifti träder i kraft måndag 4.8.2025 och gäller till och med 31.5.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme