Pontus Purokurun kääntökirja on aforistisen tarkka kuvaus ihmisyydestä ja romahduksen odotuksesta

Pontus Purokurun toinen fiktioteos Haavamaa on brutaalin rehellinen ja elegantin tarkka kuvaus ekologisen ja sosiaalisen tuhon vastaanottamisesta, ihmissuhteen loppumisesta, kaipuusta maan yhteyteen ja epätoivon keskelläkin kajastavasta katarttisesta nautinnosta ja ilosta. Kääntökirjan muotoon rakennetun teoksen toinen puoli koostuu proosamaisemista ja toinen runokokoelmasta. Proosamaisemat on jäsennetty neljän eri hautaustavan mukaan ja runokokoelma koostuu kolmesta osiosta, joista ensimmäinen esittää teorian perinteestä, toinen perustuu Tang-dynastian aikaisiin kiinalaisiin luontorunoihin ja kolmas on mustaa kuolonhuumoria.
“Kirja syntyi siitä kun kävelin ympäri Eurooppaa ja kirjoitin vihkoon säkeitä haudoista, metsistä, kaupungeista, kielestä ja perinteestä. Runomuodolla pystyi ilmaisemaan kokemuksia ja käsitteitä mutta ei oikein kertomaan tarinaa. Siksi kirjoitin runoteoksen rinnalle pienoisromaanin, joka ilmaisee ikään kuin samat asiat mutta kertomuksen muodossa. Molemmat osiot ovat tasa-arvoisia. Ne vuotavat toisiinsa ja jatkavat toisiaan”, kuvailee Pontus kirjan syntyä ja rakennetta.
“Lähtökohtana oli kokemus siitä, kuinka me rakennemme itsellemme valtavaa hautaa – yksilönä ja yhteiskuntana. Mukana on myös yritys ajatella tällä hetkellä yleistä traumakirjallisuuden juonnetta. Trauma (kreikasta käännettynä 'haava') hallitsee fiktiota. Olemme ripustaneet haavamme roikkumaan ikään kuin galleriaan ja tuntuu, että jokainen kokemus on potentiaalisesti haavoittava. Haavamaassa koetin venyttää, ehkä myös kiihdyttää trauman kokemusta ja kysyä, onko elämän synty itsessään jonkinlainen traumaattinen tapahtuma planeetan historiassa.”
Pontus Purokuru on kirjailija, pop-filosofi ja podcast-artisti, joka tunnetaan mm. Mikä meitä vaivaa? -podcastista. Hänen aiemmat omat teoksensa Täysin automatisoitu avaruusluksushomokommunismi ja Römaani ovat olleet arvostelumenestyksiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna KestiViestintä ja markkinointi
Puh:0504335778anna.kesti@kosmoskirjat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kosmos kehittää välineitä, joilla voi lukea toisten ajatuksia. Kirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusyhtiö Kosmos
Tainnutuskehto on väkevä esikoisromaani auttamisen halusta ja sen alle musertumisesta14.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Valtosen esikoisromaani kertoo kolmesta eläinlääkäriopiskelijasta, joiden maailmankuva ja usko ihmisyyteen joutuvat koetukselle
Sonja Karlssonin historiallinen romaani kulkee yhden lentomatkan ajan sisarusten matkassa ja muistoissa Viipurista Yhdysvaltoihin ja takaisin Suomeen12.9.2023 10:41:03 EEST | Tiedote
14 tuntia takaisin (Kosmos) on taidokas esikoisromaani sisaruudesta, muistista ja muistoista.
Ali Smithin Vuodenaikakvartetin viimeinen osa Kesä on kirjallisuuden juhlaa20.6.2023 12:04:50 EEST | Tiedote
Kesä kertoo tarinaa perhesiteistä ja nivoo kirjasarjan mestarilliseksi kokonaisuudeksi
Jonas Eikan palkittu ja ylistetty novellikokoelma luo uusia kerronnan tapoja25.5.2023 12:01:34 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittanut Auringon jälkeen (Kosmos) avaa portteja todellisuuksiin, joissa liikutaan globalisoituneen maailman marginaaleissa.
Yksin tehty lapsi on tietokirja itsellisestä äitiydestä sekä tarina Emma Taulon matkasta perheeksi11.5.2023 12:55:58 EEST | Tiedote
Yksin tehty lapsi (Kosmos) kertoo Emman omasta matkasta itselliseksi äidiksi sekä tarjoaa tietoa ja vertaistukea itsellisille vanhemmille ja aiheesta kiinnostuneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme