Ensimmäinen kattava kirja pyöräilyn historiasta valottaa myös sen tulevaisuutta

Maailmassa on tällä hetkellä kaksi kertaa niin paljon pyöriä kuin autoja, noin kaksi miljardia kappaletta. Ympäri maailman useampi ihminen liikkuu pyörällä kuin millään muulla kulkuvälineellä. Polkupyörän maailmanvalloitus ja se, että niitä on todellakin kaikkialla, on osoitus siitä, miten monipuolinen se on. Pyörä on kuljetus- ja urheiluväline ja se sopii niin vapaa-aikaan kuin työhönkin. Polkupyörillä jaetaan postia, retkeillään luonnossa, poltetaan kaloreita ja rakennetaan lihaksia. Pyörä voi olla niin lapsen lelu kuin työmatka-ajoneuvo, joka kuljettaa lapsen vanhemman työpaikalleen.
Jody Rosen, amerikkalainen toimittaja, kirjailija ja entinen polkupyörälähetti, valottaa polkupyörän historiaa uutuuskirjassaan Pyöräilyn lumo ja sen historia. Useimmat 1800-luvun keksinnöt – höyrykone, kirjoituskone, lennätin, dagerrotypia – ovat vanhentuneet tai muuttuneet kehittyessään tunnistamattomiksi. Polkupyörä on säilynyt olennaisesti samanlaisena: uskomattoman yksinkertaisena, eleganttina ja nerokkaana kulkuvälineenä.
Polkupyöristä käydään edelleen usein hyvin kiivaita keskusteluita – eikä ainoastaan esimerkiksi liikennejärjestelyjä koskevia, vaan myös paljon laaja-alaisempia, kiistoja jotka koskevat esimerkiksi luokkaa, rotua, moraalia, kestävää kehitystä ja itse elämän tulevaisuutta maapallolla. Polkupyörää ympäröivä kiivaus tuntuu omituisen ristiriitaiselta: pyörä itse on kuitenkin kodikas, jopa söpö viktoriaanisen aikakauden jäänne. Toisaalta se on kautta historiansa saanut toimia ukkosenjohdattimena. Yleviä, kaunopuheisia sanoja ja polkupyörän ylistyslauluja on poikkeuksetta seurannut vihan vimmassa kirjoitettuja sivalluksia. Esimerkiksi jo vuonna 1819 pyöräily kiellettin Lontoossa, kun uudella menopelillä rehentelevät keikarit aiheuttivat vaaratilanteita muille kadunkulkijoille.
Entä millainen on polkupyörän tulevaisuus? Kiinan teillä kulkee nykyään huikeat kolmesataa miljoonaa yksityistä tai yhteiskäyttöjärjestelmiin kuuluvaa sähköpyörää. Sähköpyörämarkkinoiden ennustetaan kasvavan maailmanlaajuisesti 70 miljardiin dollariin vuoteen 2027 mennessä. Niiden suosion kasvu saattaa olla pyöräilykulttuurin historian merkittävin käänne sitten modernin polkupyörän keksimisen 1880-luvulla. Historiallisesti ajatellen käänne on valtava. Sähköpyörä vaatii hyvin vähän lihas- ja poljinvoimaa ja edustaa täysin uudenlaista tulkintaa siitä, mikä polkupyörä oikeastaan on.
Kahden vuosisadan ajan ihmiset ovat katselleet polkupyöriä ja haaveilleet ylimaallisista ihmeistä. Nekin, joiden polkupyörähaaveet eivät ulotu kuuhun ja tähtiin ovat silti odottaneet tältä nöyrältä ja vaatimattomalta kaksipyöräiseltä suuria. Pyörät ovat innostaneet utopistisiin visioihin, herättäneet väkivaltaisia tuntoja ja pähkähulluja teorioita sekä innoittaneet läjäpäin mahdottoman koukeroista kirjallisuutta. Polkupyörän kehitys vei vuosikymmeniä ja kulki monenlaisten ja mutkittelevien teknisen kehityksen vaiheiden kautta vuoden 1817 ”juoksukoneesta” ja 1860- ja 1870-lukujen luuntäristäjistä ja isopyöristä 1880-luvun niin kutsuttuun turvapolkupyörään, josta viimein tuli polkupyörän klassinen, nykyään tuntemamme muoto ja joka sysäsi liikkeelle 1800-luvun viimeisten vuosien ja 1900- luvun alun polkupyörävillityksen. Kaikkina aikoina polkupyörä on nähty vallankumouksellisena, maailmaa mullistavana ilmiönä. Polkupyörä toteutti unelman, joka on yhtä ikiaikainen kuin unelma lentämisestä. Se oli kauan turhaan tavoiteltu henkilökohtainen kuljetin, väline, joka vapautti ihmiset riippuvuudesta vetojuhtiin ja ratsuihin ja salli yksilöiden liikkua pitkiä matkoja omin voimin. Toisen 1800-luvun luomuksen, veturin, tavoin myös polkupyörä vähensi välimatkojen merkitystä ja kutisti maailman. Junamatkustaja oli kuitenkin passiivinen kuljetettava, joka istui aloillaan hiilen, höyryn ja teräksen tehdessä kaiken työn. Pyöräilijä oli oma veturinsa.
– Ote Jody Rosenin kirjasta Pyöräilyn lumo ja sen historia
Maailman pyöräilypäivää vietetään 3. kesäkuuta.
Jody Rosen: Pyöräilyn lumo ja sen historia
https://aulakustannus.fi/kirjat/pyorailyn-lumo-ja-sen-historia
Tietokirja
Julkaissut Aula & Co toukokuussa 2023, suomentanut Laura Lahdensuu.
Jody Rosenille on mahdollista varata haastatteluaika, varaukset: nora.varjama@aulakustannus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Pelkät arvostelukappalepyynnöt: info@aulakustannus.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Eerikinkatu 36
00180 HELSINKI
info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja.
Aula & Co:n omistaa nykyään Storytel Books mutta on itsenäinen yhtiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Merkittävän suomalaisen keksijän Eric Tigerstedtin elämäkerta julkaistaan 26.9.18.9.2023 11:21:15 EEST | Tiedote
Tiedätkö, kuka keksi elokuvan äänen? Suomalainen keksijä Eric Tigerstedt. Hän kehitti myös ääniaaltojen tallennusmenetelmiä ja muita kiinnostavia keksintöjä. Silti hän on jäänyt jälkipolville unholaan. Markus Hotakaisen uutuuskirja Eric Tigerstedt – Suomen Tesla korjaa tämän epäkohdan. Kirja julkaistaan 26.9.
Kulttuuriteko: Iain M. Banksin Pelaaja suomeksi18.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Iain M. Banks on yksi maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia tieteiskirjailijoita. Aula & Co julkaisee hänen Kulttuuri-sarjaan kuuluvat teoksensa Muista Flebasta, Pelaaja ja Aseiden käyttö Ville Keynäksen uudistettuina suomennoksina.
Mitä tapahtui keikarille? Jadetikarin arvoitus -dekkari sijoittuu 1800-luvun alun Englantiin.15.9.2023 10:17:16 EEST | Tiedote
Lynn Messinan dekkari Jadetikarin arvoitus on moniosaisen historiallisen dekkarisarjan uutuus. Sarjassa terävä-älyinen Beatrice Hyde-Clare ratkoo rikoksia yhdessä Kesgraven herttuan kanssa 1800-luvun alun Englannissa.
Palkittu dekkaristi Tove Alsterdal sijoittaa dekkarinsa "Ruotsin vuonoille" Ådaleniin13.9.2023 09:15:00 EEST | Tiedote
Lasiavain-palkittu kirjailija Tove Alsterdal on Ruotsin suosituimpia dekkaristeja. Alsterdalin uuden dekkarisarjan suurin tenho on siinä, että hän sijoittaa kirjojensa tapahtumat "Ruotsin takamaille" Ådaleniin, joka sijaitsee Vaasaa vastapäätä ja on tunnettu paitsi suoraan merestä nousevista vuorista myös synkeistä lähihistorian tapahtumista. Uusin teos Syväsatama perustuu tällaiseen tapahtumaan.
Tyttö joka nousi sortoa vastaan – romaani Nimeni on Oliva Denaro pohjaa italialaisen Franca Violan tositarinaan12.9.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
Viola Ardonen romaanin Nimeni on Oliva Denaro esikuva Franca Viola taisteli aikanaan niin kutsuttua korjaavaa avioliittoa vastaan vastaan Italiassa. Ardone on italialainen kirjailija, joka tarkastelee romaaneissaan italialaisen lähihistorian kipupisteitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme