Julkinen työ on Suomen tärkein sijoitus
Julkinen työ on Suomen tärkein sijoitus, koska sen tuottamat palvelut kannattelevat Suomea kaikkina aikoina.
- Tämä ei tapahdu automaattisesti, vaan sen eteen on tehtävä työtä, sanovat KT ja kunta- ja hyvinvointialan järjestöt JUKO, SuPer, Tehy, JHL ja Jyty ensi viikolla käynnistyvässä yhteiskampanjassaan.
Valtion vastuulla on varmistaa riittävä perusrahoitus ja toimintaedellytykset, jotta kunnat ja hyvinvointialueet kykenevät onnistuneesti suoriutumaan lakisääteisistä tehtävistään ja velvoitteistaan.Kansalaisten arjen toimivuus, yhteiskunnan turvallisuus sekä tehokkaiden palveluiden ja palvelurakenteiden kehittäminen edellyttävät rahoituksen ennustettavuutta ja johdonmukaisuutta. Järjestöjen yhteiskampanjan tavoitteena on lisätä julkisen työn arvostusta.
Julkinen sektori mahdollistaa koko yhteiskunnan toiminnan
Julkista sektoria mitataan usein vain kustannusten kautta, ei sen kautta, mitä todella saadaan aikaan. Monesti unohtuu, että julkinen sektori tekee mahdolliseksi koko yhteiskunnan toiminnan, koska se pitää kansalaiset turvassa, terveenä ja toimintakykyisenä. Peruspalvelut antavat koulutuksen, osaamisen ja infrastruktuurin myös yritysten käyttöön.
Yksi julkisen alan tärkeistä tehtävistä on huolehtia heikoimmista, siksi on tärkeää taata laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut kaikkialla Suomessa. Palveluiden vaikuttavuutta voidaan parantaa mahdollistamalla kunnille ja hyvinvointialueille tehtävien hoitaminen tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Kunnat ja hyvinvointialueet on myös otettava mukaan valtion rahoittamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.
Julkinen työ tarvitsee hyvinvoivat tekijät
Suomi on toistaiseksi maailman onnellisin maa. Tämä on monilta osin kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävän työn ansiota. Jos emme tunnista kaikkea sitä, mitä julkisella työllä saadaan aikaan, näkyväksi jäävät vain kustannukset.
Julkisten alojen ammattilaisten ja toimivien työyhteisöjen merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Väestörakenteen muuttuessa yhteiskunnassa tarvitaan uutta osaamista, laajaa osallistumista, aitoa huolenpitoa ja syrjäytymisen ehkäisyä. Työelämää on kehitettävä houkuttelevammaksi hyvässä yhteistyössä työntekijöiden ja työnantajien kanssa. Julkisten palveluiden turvaamiseksi krooninen osaajapula on välttämätöntä ratkaista.
Julkinen työ tarvitsee osaavat ja hyvinvoivat tekijänsä myös jatkossa. Kuntien ja hyvinvointialueiden osaajapulaan on vastattava työhyvinvointia parantamalla, koulutusmääriä lisäämällä, työperäistä maahanmuuttoa edistämällä ja ottamalla käyttöön uusia teknologioita sekä toimintatapoja. Lisäksi nais- ja miesvaltaisten alojen välistä palkkaeroa on kavennettava samapalkkaisuusohjelman mukaisesti.
Tärkein sijoitus -kampanjasivu aukeaa 16.5.2023 osoitteessa www.tarkeissatoissa.fi/tarkeinsijoitus. Somessa kampanja löytyy hastagilla #tärkeinsijoitus.
KT järjestää yhdessä kunta-alan ja hyvinvointialueiden pääsopijajärjestöjen ja Lahden kaupungin kanssa työmarkkinaseminaarin 16.–17. toukokuuta Sibeliustalossa, Lahdessa.
Markku Jalonen, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Katarina Murto, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO
Päivi Niemi-Laine, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Silja Paavola, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Millariikka Rytkönen, Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy
Jonna Voima, Ammattiliitto Jyty
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla. KT on myös työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunnat ja hyvinvointialueet hyötyvät työttömyysmaksujen alentamisesta20.9.2023 14:50:48 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää tärkeänä, että hallitus alentaa työttömyysvakuutusmaksuja Työllisyysrahaston esityksen mukaisesti. Koulutuspaikkojen lisäykset tulee kohdentaa pula-ammatteihin, kuten esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajiin ja sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisiin.
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen pahentaa kuntien ja hyvinvointialueiden työvoimapulaa19.9.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja Sote ry korostavat, että aikuiskoulutustukea käytetään työelämän tarpeisiin osaajapula-aloilla. Tuen lakkauttamisella on kunta- ja hyvinvointialoille jopa kriittisiä vaikutuksia. Lakkauttamista on arvioitava uudelleen.
KT:n terveiset budjettiriiheen: Työttömyysvakuutusmaksujen alentaminen edistää työllisyyttä18.9.2023 10:47:48 EEST | Tiedote
Työllisyysrahasto on esittänyt työttömyysvakuutusmaksujen alentamista yhteensä 1,43 prosenttiyksiköllä vuodelle 2024. Hallituksen budjettiriihessä esitys on toteuttava sellaisenaan, vaatii KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen.
Keskiviikon Työmarkkinaseminaaria voi seurata myös verkossa12.9.2023 09:55:06 EEST | Kutsu
Kuntamarkkinat järjestetään Kuntatalolla Helsingissä 13.–14.9.2023. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT kutsuu median edustajia seuraamaan keskiviikon Työmarkkinaseminaaria joko paikan päälle tai verkossa.
Tekojen tori -kampanjassa etsitään Suomen kekseliäintä kuntaa tai hyvinvointialuetta4.9.2023 05:00:00 EEST | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja alan pääsopijajärjestöt kannustavat jälleen kunta- ja hyvinvointialalla työskenteleviä jakamaan kehittämistekojaan Tekojen tori -portaalissa. Kampanjaan voivat osallistua kaikki kunta- ja hyvinvointialuetyön kehittäjät kertomalla portaaliin oman työpaikkansa toimintatapojen ja palvelujen uudistamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme