Visit NaantaliVisit Naantali

Naantalin Venemessut käynnistää kesän

Jaa
Venealan kesäkauden virallisesti aloittavat Naantalin Venemessut järjestetään jälleen toukokuun viimeisenä viikonloppuna Naantalin pienvenesatamassa. Naantalin messusatama on kokenut viimeisen vuoden aikana melkoisen muutoksen, kun sataman laitureita on tänä keväänä uusittu kauttaaltaan. Uudistukset luovatkin järjestäjien mukaan aikaisempaa paremmat olosuhteet messujen järjestämiseen.
Tunnelmia Naantalin  Venemessuilta 2022
Tunnelmia Naantalin Venemessuilta 2022

Markkinat ovat vaihdelleet venealalla viime aikoina nopealla vauhdilla.

Korona-aika toi mukanaan ongelmia veneiden saatavuuden kanssa ja samaan aikaan kysyntä kasvoi, kun vapaa-aikaan haluttiin panostaa aikaisempaa enemmän. Sen jälkeen nousseet polttoainekulut ja korot ovat olleet uhkakuvana alalle. Venealan Keskusliiton Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo näkee tilanteen kuitenkin suhteellisen positiivisena.

-Korona-aikana suomalaiset ostivat ennätysmääriä veneitä ja myös käytetyt veneet vaihtoivat omistajia ennätystahtiin, tämä varmasti näkyy venetarvikkeiden ja -varusteiden myynnissä vielä tänä keväänä, Pajusalo miettii.

-Polttoaineiden korkeampi hintataso ei ole niinkään rajoittanut kaupankäyntiä. Tilanne on kuitenkin johtanut siihen, että moottoriveneilijät kyllä liikkuvat aktiivisesti kesäkaudella, mutta harkitsevat aikaisempaa läheisempiä retki- ja matkakohteita. Satamissa myös viihdytään aikaisempaa pitempään. Tämä tuo varmasti lisää mahdollisuuksia saariston kunnille ja yrittäjille, vaikka Suomen veneilykausi onkin lyhyempi kuin eteläisemmässä Euroopassa, Pajusalo jatkaa.

Naantalin Venemessujen toimitusjohtaja Tuomas Levanto näkee tilanteen saman suuntaisena. Levannon mukaan messuille on tulossa veneitä enemmän kuin vuosi sitten. Tämän hetkisen varaustilanteen perusteella venepaikkojen ennakoidaan täyttyvän viimeistä piirtoa myöden.

-Messusatama on tosiaan uudistunut sekä kelluvien että kiinteiden laitureiden osalta. Naantalin kaupunki ja Vierasvenesatama ovat uusineet laitureitaan ja se antaa täydelliset puitteet tapahtuman järjestämiselle. Viihtyvyys ja myös turvallisuus on parantunut. Veneitä saadaan paremmin esille ja niihin kulku on helpompaa, Levanto kertoo.

-Naantalin Venemessut on perinteisesti paljon muutakin kuin vain veneiden esittelytapahtuma. Esillä on runsaasti kesäiseen vapaa-ajan viettoon liittyviä näytteilleasettajia ja kun tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy niin messuista on muodostunut kesäkauden avaustapahtuma niin näytteilleasettajille kuin messuvieraille, Levanto jatkaa.

Naantalin Venemessujen ohjelmassa on vuosien varrella nähty niin maailmanennätysyrityksiä kuin huimia extreme-temppuja. Messujen tämän vuoden ohjelma julkistetaan lähempänä tapahtumaa. Levanto kuitenkin lupaa, että jotain mullistavaa on luvassa tälläkin kertaa.

-Muutaman ohjelmanumeron osalta meillä on vielä neuvottelut kesken.

Näyttää siltä, että meillä on mielenkiintoista uutisoitavaa tiedossa vielä ennen messuja. Se on jo varmistunut, että perjantaina messubileissä Kaivohuoneella esiintyy Happoradio, Levanto kertoo.

Naantalin Venemessut järjestetään Naantalin pienvenesatamassa toukokuun viimeisenä viikonloppuna 26.-28.5.2023 Tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy.

Lisätiedot:

Tuomas Levanto, Naantalin Venemessut, toimitusjohtaja, 040 413 4143

www.naantalinvenemessut.fi

Avainsanat

Kuvat

Tunnelmia Naantalin  Venemessuilta 2022
Tunnelmia Naantalin Venemessuilta 2022
Lataa
Tunnelmia Naantalin Venemessuilta 2022
Tunnelmia Naantalin Venemessuilta 2022
Lataa
Tunnelmia Naantalin Venemessuilta 2022
Tunnelmia Naantalin Venemessuilta 2022
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

Team Rynkeby -säätiö saavutti Euroopan tasolla historiallisen 100 miljoonan euron kokonaiskeräyssumman vakavasti sairaiden lasten hyväksi5.10.2024 23:00:00 EEST | Tiedote

Vuodesta 2002 toiminut Team Rynkeby -säätiö, Euroopan suurin hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue kerää varoja vakavasti sairaille lapsille. Tällä kaudella varainkeruussa saavutettiin historiallinen virstanpylväs, kun kaikkien maiden joukkueiden yhteisesti keräämän summan avulla saavutettiin 100 miljoonaa euron kokonaiskeräyssumma. Team Rynkeby Suomen kauden 2023–2024 keräystulos oli 775 329 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye