Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Suomen Kiinteistönvälittäjien jäsenyrityksillä ei ole välittäjäkatoa, vaikka markkina on hiljaisempi kuin vilkkaimpina vuosina 2020 ja 2021

Jaa
Helsingin Sanomat kirjoitti 10.5.2023 siitä, että sadat välittäjät pakenevat alalta, kun kauppa ei käy yhtä hyvin kuin viime vuosina. Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n jäsenyrityksissä tätä ei ole havaittu, vaikka kokonaiskauppamäärät ovat jonkin verran alhaisemmat. ”Jäsenmäärämme on itse asiassa jonkin verran kasvaneet”, toteaa toimitusjohtaja Mannerberg. ”Uusia yrityksiä liittyy mukaan viikoittain”, hän lisää.
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

”Koronan ja alhaisten korkojen aikana markkina oli jonkin verran ylikuumentunut. Tällöin alalle tuli jonkin verran enemmän tekijöitä, mutta meidän näkökulmastamme tämä ei kuitenkaan ole johtanut henkilöstön vähenemiseen”, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. Muutama yksinyrittäjä on siirtynyt eläkkeelle, mutta tilalle on tullut sitäkin enemmän uusia yrityksiä. Todella moni on huomannut, että kiinteistönvälitys on ala, jossa pienikin yritys pärjää hyvin, kun yrittäjällä on kova ammattitaito. On nähty nousut ja laskut vuosien varrella ja opittu alan syklisyys talouden ylä- sekä alamäissä.

”Nyt korostuu kiinteistönvälityksen todellinen osaaminen, kun myynti on selvästi työläämpää. Sekä myyjän että ostajan kanssa käydään pitkiäkin prosesseja oikean kodin ja ostajan löytämiseksi”, toteaa Mannerberg. ”Esimerkiksi rahoituksen saaminen ja oikea ajoitus milloin myydään sekä ostetaan – sekä millä ehdoilla kauppa toteutetaan, jotta maksut saadaan ajallaan tehtyä ovat tärkeitä”, hän jatkaa.

Yksityisten yrittäjien elämä on aina varautumista myös hiljaisempiin hetkiin. Vararahasto on tärkeää olla olemassa, jotta hiljaisemmista hetkistä selvitään. Olemme myös havainneet välittäjien liikettä jäsenyrityksistä toisiin. Onkin erittäin tärkeää huolehtia siitä, että osaava henkilöstö pysyy yrityksissä ja on valmiina palvelemaan kuluttajia vaikeinakin aikoina, sillä silloin juuri välittäjiä tarvitaan kovasti. Alan yrityksille onkin tällä tärkeää ymmärtää, että osaavat välittäjät ovat resurssi eikä kulu. Vaikka huhtikuussa ei voi iloita kasvaneesta kauppamäärästä on myyntiin tulossa merkittäviä määriä erittäin hyviä koteja toukokuun aikana.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on jo vuodesta 1946 ollut yksityisten välitysliikkeiden koti ja tehnyt työtä turvallisen kodin vaihdon eteen niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki

09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL. Yhteistyötä turvallisen asunnonvaihdon hyväksi. SKVL jäsenyritykset toimivat koko maassa luotettavan ja reilun kiinteistönvälityksen edistämiseksi. Olemme Suomen vanhin ja suurin asuntokaupan verkosto, jossa on lähes 500 toimistoa ja lähes 1800 asuntokaupan paikallista asiantuntijaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

SKVL:n ylimääräinen markkinakatsaus: Vuokra-asuntomarkkinoilla loppukesän aikana selvä käänne ylöspäin – alueelliset erot isoja22.8.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

Suomen suurimman välitysalan verkoston Suomen Kiinteistövälittäjät ry:n eli SKVL:n jäsenyritykset välittävät tuhansia vapaiden markkinoiden vuokra-asuntoja kuukausittain. Elokuussa tehdyn ylimääräisen jäsenkyselyn perusteella on havaittavissa selvä piristyminen vuokra-asuntojen kysynnässä. ”Nyt näyttää siltä, että on palattu normaaliin tahtiin kysynnässä ja opiskelijatkin ovat omalta osaltaan etsimässä kohtuuhintaisia asuntoja. Esimerkiksi opiskelijasäätiöiden edullisista asunnoista on kova pula monella paikkakunnalla”, kommentoi SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. ”Tarjontaa on edelleen hyvin monilla paikkakunnilla, ja vuokralaiset etsivät nyt hyväkuntoisia ja tilavampia asuntoja”, hän jatkaa.

SKVL asuntomarkkinaennuste: Vaaliohjelman linjaukset tuovat tulevina vuosina merkittäviä positiivisia vaikutuksia Suomen asuntomarkkinoihin – Ohjelmaan kirjatut lupaukset tuovat toteutuessaan paljon toivottua tasa-arvoisuutta ja turvaa suomalaisten asumiseen kaikissa muodoissaan21.6.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

”Erityisesti työvoiman liikkuvuuden helpottaminen, kaavoituksen sekä maankäytön sujuvoittaminen ja energia-asioiden järkevä huomioiminen ovat ehdottomasti oikeansuuntaisia linjauksia, joiden toteuttaminen tuovat varmasti vauhtia asuntokauppaan ja selkeyttävät myös vuokralla asuvien oikeudenmukaista kohtelua. Nämä olivat kaikki keskeisiä seikkoja, joita toimme esille ennen vaaleja ja nyt ne toteutuvat. Olemme erittäin iloisia tästä suomalaisten asumisen parantumiseen johtavasta kehityksestä ”, kommentoi Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.

Suomen asuntomarkkinat elpyvät – mikä on uusi normaali? – SKVL:n ennuste keväälle 202329.3.2023 06:01:00 EEST | Tiedote

Nato tuo lisävauhtia ja uskoa asuntomarkkinoille. Lisäksi vaalien tulosta odotellaan. Suomen Kiinteistönvälittäjien n. 1800 henkilöstä ja 500 toimistosta koostuva koko maan kattava asuntokaupan asiantuntijaryhmä on valmistellut uuden ennusteen tämän kevään ja alkukesän osalta. ”Markkinat elpyvät hyvää vauhtia ja kyselymme perusteella sekä myyjien että ostajien aikomukset asunnon vaihtoon ovat vahvasti nousseet”, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. On selvästi havaittavissa, että asuntoja vaihdetaan tarpeeseen ja myös ensiasuntoja hankitaan nyt enemmän.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n viesti äänestäjille ja uudelle hallitukselle29.3.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

Suomen asuntomarkkinat ovat käyneet kovassa vuoristoratamaisessa käsittelyssä viimeisten viiden vuoden aikana. On koettu pitkään jatkuneen alhaisten korkojen noste. On nähty maailmanlaajuisen epidemian aiheuttama yllättävä suurempien asuntojen ostotarve. Kaiken päälle on jouduttu Venäjän hyökkäyssodan myötä aiheutuneisiin nopeiden talouden muutosten vaikutuksiin kuten kohonnut inflaatio, korkotaso ja energian hinta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme