Varhaiskasvatuksen sosionomit ratkaisu päiväkotien osaajapulaan
11.5.2023 07:10:00 EEST | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote

Varhaiskasvatuksen sosionomit ovat ammattikorkeakoulujen kouluttamia varhaiskasvatuksen monipuolisia ammattilaisia, joiden osaamista ei kuitenkaan huomioida nykyisellään. Koulutuksesta valmistuu sosiaalipedagogiikan asiantuntijoita, joilla on monipuolista osaamista lapsen kasvun, kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseksi.
– Varhaiskasvatuksen sosionomitutkinto on monipuolinen ja laaja. Lapsen ja perheen kokonaisvaltainen tukeminen, osallisuuden edistäminen sekä laaja-alainen sosiaalipalvelujärjestelmän tunteminen ovat varhaiskasvatuksen sosionomin vahvuuksia, Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen sanoo.
Varhaiskasvatuksen sosionomit tulisikin ottaa nykyistä vahvemmin osaksi päiväkodin henkilöstörakennetta.
– Varhaiskasvatuslakia tulisi muuttaa siten, että kolmasosa päiväkodin henkilöstöstä tulee olla varhaiskasvatuksen sosionomeja. Toimiva ja laadukas varhaiskasvatus on kriittistä paitsi lapsen hyvinvoinnin niin myös elinvoimaisen yhteiskunnan näkökulmasta ja siihen tarvitaan kaikki alan osaajat mukaan.
Varhaiskasvatuksen alalla koulutuksen vetovoima on laskenut erityisesti sen jälkeen, kun lakimuutos vei sosionomeilta mahdollisuuden varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyteen. Tämä on näkynyt jo Diakin varhaiskasvatuksen sosionomin opintojen suuntautumisvaihtoehdon valinneiden määrässä.
Halua hakeutua alalle heikentää myös urapolkujen ja ylenemismahdollisuuksien puute. Opettajan pätevyyden palauttamisen lisäksi alan uramahdollisuuksia voidaan laajentaa tunnistamalla ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tarjoama osaaminen alalla.
– Päiväkodinjohtajan kelpoisuutta tulisi muuttaa siten, että johtajakoulutuksen saaneet varhaiskasvatuksen sosionomi (YAMK) -tutkinnon suorittaneet ovat kelpoisia tehtävään. Tämä lisäisi alan vetovoimaa myös varhaiskasvatuksen sosionomeille.
Lisätiedot ja haastattelut
Elina Juntunen, toimitusjohtaja, rehtori, Diakonia-ammattikorkeakoulu
puh. 040 766 1312, sähköposti: elina.juntunen@diak.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Juntunentoimitusjohtaja, rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiHelka Repoviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 597 5008helka.repo@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Saavutettava koulutus edellyttää yhteistyötä – uusi julkaisu tarjoaa keinoja purkaa koulutuksen esteitä25.9.2026 08:40:06 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen opiskelijajoukot moninaistuvat, mutta koulutuspolut eivät vielä ole kaikille yhtä saavutettavia. Uusi julkaisu tarjoaa konkreettisia toimintamalleja ja kehittämisideoita, joiden avulla korkeakoulut voivat vahvistaa yhdenvertaisuutta.
Vaikuttavuudesta uutta suuntaa korkeakoulujen johtamiselle17.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
4Q-hankkeessa selvitetään korkeakoulujen vaikuttavuutta ja sen kehittämistä eri näkökulmista. 4Q-hanketta toteuttavat Arcada, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak), Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ja Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK).
Syksyn yhteishaku on päättynyt – Diakin Oulun-kampuksen koulutuksille riitti kysyntää11.9.2026 14:23:33 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn 2026 yhteishaku on päättynyt. Diakiin haki yhteensä 3 527 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 1 406. Diakin Oulun-kampuksen koulutusvaihtoehtoihin haki yhteensä 410 hakijaa, joista ensisijaisia oli 150. Hakijamäärältään suosituin koulutus Oulun-kampuksella oli sosionomi (AMK) -monimuotokoulutus.
Syksyn yhteishaku on päättynyt – Diak Itä-Suomen uusi sairaanhoitajakoulutus veti hakijoita11.9.2026 14:22:37 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn 2026 yhteishaku on päättynyt. Diakiin haki yhteensä 3 527 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 1 406. Diak Itä-Suomen uuteen sairaanhoitaja (AMK) -koulutukseen haki kaikkiaan 157 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 84.
Syksyn yhteishaku on päättynyt – Diakin Porin-kampuksen koulutukset kiinnostivat hakijoita11.9.2026 14:21:12 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn 2026 yhteishaku on päättynyt. Diakiin haki yhteensä 3 527 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 1 406. Porin-kampuksen koulutuksiin haki kaikkiaan 257 hakijaa, joista ensisijaisia oli 102. Suosituin hakukohde Porin-kampuksella oli sosionomi (AMK) -monimuotokoulutus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

