Kurt Björklund on valittu Kauppakorkeakoulu Hankenin Vuoden alumniksi
11.5.2023 17:09:56 EEST | Svenska handelshögskolan | Tiedote
Pääomasijoitusyhtiö Permiran toimitusjohtaja Kurt Björklund on valittu Kauppakorkeakoulu Hankenin Vuoden alumniksi.
– On suuri kunnia tulla nimitetyksi Vuoden alumniksi. Hienoa, että olen voinut vaikuttaa myönteisesti Hankenin, opiskelijoiden ja alumniverkoston toimintaan, Kurt Björklund toteaa.
Kurt Björklund valmistui Kauppakorkeakoulu Hankenista vuonna 1993 pääaineenaan taloustiede ja sivuaineenaan rahoitus. Viimeiset 27 vuotta Kurt Björklund on työskennellyt yrityksessä, joka on nyt nimeltään Permira. Ensimmäiset 12 vuotta hän työskenteli Lontoossa, New Yorkissa ja Tukholmassa ja viimeiset 15 vuotta Lontoossa yhtiön toimitusjohtajana.
Kauppakorkeakoulu Hanken myöntää vuosittain Vuoden alumni -tunnustuksen alumnille, joka on pitänyt yhteyttä yliopistoon valmistumisensa jälkeen, ja joka on saanut tunnustusta yhteiskunnallisesta sitoutumisestaan.
– Kurt on pitänyt yllä suhteitaan Hankeniin ja tukenut alma materiaan eri tavoilla, muun muassa merkittävillä ja erittäin anteliailla lahjoituksilla. Hänen ponnistelunsa ovat vaikuttaneet kauppakorkeakoulun myönteiseen kehitykseen ja luoneet kannustavan ympäristön, josta olemme hyvin kiitollisia, sanoo Camilla Wardi, Hankenin yrityssuhteiden ja yhteistyön päällikkö.
Kurt Björklundin mukaan on alumnien yhteinen vastuu varmistaa, että Hanken on vahva yliopisto maailmassa, jossa yliopistot kilpailevat maailmanlaajuisesti toisiaan vastaan.
– On erittäin tärkeää, että autamme Hankenia olemaan mahdollisimman vahva instituutio, jotta annamme parhaat mahdolliset edellytykset maailmalle lähteville nuorille ja Suomeen jääville nuorille, jotta he voivat kilpailla muuta maailmaa vastaan.
Lisätietoja:
Camilla Wardi, yrityssuhteiden ja yhteistyön päällikkö, p +358 (0)40 560 5964, sähköposti: camilla.wardi@hanken.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta. Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset suhteet yritysmaailmaan ja yli 14 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Hankens rektor Ingmar Björkmans mandat förlängs2.2.2026 16:39:42 EET | Pressmeddelande
Svenska handelshögskolans (Hanken) styrelse utser rektor för högst fem år i sänder. Styrelsen har i sitt möte 2.2.2026 beslutat att nuvarande rektor Ingmar Björkmans mandat, vars femårsperiod tar slut 31.7.2027, förlängs med ett år till 31.7.2028. Enligt gällande pensionsregler måste Björkman gå i pension hösten 2028.
Hankenin rehtori Ingmar Björkmanin toimikautta jatketaan2.2.2026 16:39:42 EET | Tiedote
Kauppakorkeakoulu Hankenin hallitus nimittää rehtorin enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Hallitus päätti kokouksessaan 2.2.2026, että nykyisen rehtorin Ingmar Björkmanin toimikautta, joka päättyy 31.7.2027, jatketaan yhdellä vuodella 31.7.2028 saakka. Voimassa olevien sääntöjen mukaan Björkmanin tulee jäädä eläkkeelle syksyllä 2028.
Hanken’s Rector Ingmar Björkman’s term extended2.2.2026 16:39:42 EET | Press release
The Board of Hanken School of Economics appoints the rector for a maximum of five years at a time. At its meeting on 2 February 2026, the Board decided that the current Rector, Ingmar Björkman, whose five-year term ends on 31 July 2027, will have his mandate extended by one year until 31 July 2028. According to current retirement regulations, Björkman retires in the autumn of 2028.
Ny forskning visar att konflikterna kring samiskhet i Finland har drivits fram medvetet27.1.2026 12:41:52 EET | Pressmeddelande
Många kommuner, politiska partier, regionala utvecklingsorganisationer och ekonomiska intresseorganisationer i Lappland har gett stöd åt motmobilisering mot Sametinget i Finland och åt ett nytt identitetsprojekt kopplat till lokala och regionala ekonomiska intressen.
Uusi tutkimus viittaa siihen, että saamelaisuuteen liittyviä kiistoja Suomessa tuettiin tarkoituksella27.1.2026 12:41:52 EET | Tiedote
Monet kunnat, poliittiset puolueet, aluekehitysorganisaatiot ja elinkeinoelämän edunvalvonnan järjestöt ovat tukeneet liikehdintää saamelaiskäräjiä vastaan ja uutta identiteettiprojektia, jolla on paikallisalueellisia taloudellisia intressejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
