Stoan ja Puhoksen sekä Puotilan metroaseman alueet uudistuvat Itä-Helsingin keskukseksi – suunnittelijat tavattavissa Stoassa 20.5.

Helsingin kaupunki on käynnistänyt kaksi erillistä asemakaavamuutosta, joiden tavoitteena on nostaa Vartiokylässä sijaitsevan Itäkeskuksen ja Puotilan metroaseman välinen alue sille kuuluvaan arvoon Itä-Helsingin aidoksi keskustaksi.
Alue on tällä hetkellä painottunut vahvasti kaupallisiin palveluihin ja kulttuuritoimintaan ja asumista on melko rajatusti. Uudistusten myötä alueelle rakennetaan asuntoja tuhansille uusille asukkaille, olemassa olevien tilojen ja palveluiden toimivuutta vahvistetaan ja niissä mahdollistetaan toimintoja monipuolisille käyttäjäryhmille.
Stoan ja Puhoksen alueella moninaisen identiteetin vaaliminen on yksi suunnittelun ja kehittämisen lähtökohdista. Ympäristöjen uudistaminen houkuttelevaksi ja turvalliseksi sekä monipuolisten tapahtumien mahdollistaminen luovat elämää ja kulttuurien kohtauspaikkoja. Tavoitteena on kehittää aluetta kulttuurisesti kestäväksi hyödyntämällä nykyisten asukkaiden ja alueella toimivien eri tahojen näkemyksiä.
Ennen kuin suunnittelua jatketaan, kaupunki ja kehittäjät haluavat keskustella ja kerätä mielipiteitä nykyisistä suunnitelmista verkossa ja kasvotusten. Suunnittelijat toivottavat kaikki kaupunkilaiset tervetulleiksi keskustelemaan suunnitelmista Idän kyläjuhlaan lauantaina 20.5. klo 14–17 kulttuurikeskus Stoaan osoitteessa Turunlinnantie 1.
Suunnittelijat ovat kaupunkilaisten tavattavissa ja tapahtumassa on mahdollisuus tulkkaukseen arabiaksi, somaliksi ja venäjäksi. Mielipiteensä suunnitelmista voi kertoa 12.5.–5.6. välisenä aikana myös Kerrokantasi -verkkokyselyssä, jossa aluekohtaisiin suunnitelmiin pääsee tutustumaan yksityiskohtaisesti.
Puhoksen ympäristöön rakennetaan asuntoja ja Stoaa laajennetaan
Puhoksen ostoskeskusta odottaa iso uudistamishanke. Ostoskeskuksen uudemmat B- ja C-osat on tarkoitus purkaa. Ostarin vanhin, 1960-luvulla rakennettu alkuperäinen pyöreä A-osa suojellaan ja korjataan alkuperäiseen loistoonsa. Rakennuksen tilat säilyvät pääasiassa ravintoloina, myymälöinä sekä liike- ja kokoontumistiloina. Purettujen osien tilalle on tavoitteena rakentaa asuntoja ja uusia liiketiloja.
Puhoksen edessä olevat pysäköintipaikat poistuvat. Niiden tilalle rakentuvat kulttuurikeskus Stoan laajennus ja uusi puisto, jonka suuntaan laajennuksen katutasoa avataan. Alueella sijaitsevaa Stoan aukiota kehitetään sen nykyisen toiminnan ja identiteetin pohjalta. Ikonisen Stoa-veistoksen asema säilyy keskeisenä ja aukiolla kohtaavat tulevaisuudessakin taide, kulttuuri ja eri käyttäjäryhmät.
Stoan aukion länsi- ja pohjoislaidalla nykyisin sijaitsevat päiväkoti ja ortodoksiseurakunnan keskeneräiset rakennukset korvataan uudella rakentamisella. Puhoksen taakse suunnitellaan uutta, muotonsa vuoksi Helminauhaksi kutsuttua asuinkorttelia, joka ulottuu nykyiselle ortodoksiseurakunnan tontille asti.
Keskeisenä tavoitteena on säilyttää Stoa ja Puhos kaupunginosansa magneetteina sekä luoda niiden ympärille puitteet entistä eloisammalle ja viihtyisämmälle kaupunkiympäristölle. Aluetta kehitetään liikkumisympäristönä ensisijaisesti jalankulun sekä pyöräilyn ehdoilla.
Puotilan metroaseman ympäristöön puistoja ja kattopuutarhoja
Puotilan metroaseman ympäristöön suunnitellaan asuntoja ja toimitiloja hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Suunnitelman tarkoitus on luoda metroaseman ympäristöstä Puotilalle, Puotinharjulle ja Vartioharjulle uusi keskus, lisätä asuntoja ja palveluja sekä parantaa alueen jalankulku- ja pyöräilyreittejä.
Tavoitteena on muuttaa metron lippuhallien ympäristöt viihtyisiksi ja aktiivisiksi kaupunkitiloiksi, jotka istuvat luontevasti ympäristöönsä. Sisäänkäyntien ympäristöön suunnitellaan puistoa ja vehreitä aukioita. Lähelle rakennetaan pysäköintitaloja, joiden katoille on hahmoteltu puutarhoja ja liikuntaportaita.
Nykyisin Puotilan metroaseman alue on varattu lähinnä maantasopysäköintiin. Uuden asuin- ja toimitilarakentamisen myötä Puotilaan saadaan uusi keskus, joka kytkee Itäväylän erottamat Puotinharjun ja Puotilan asuinalueet yhteen.
Ideakilpailu ja suunnitteluperiaatteet kehittämisen pohjana
Stoan ja Puhoksen sekä Puotilan metroaseman aluetta kehitetään kaupunkiympäristölautakunnan hyväksymien Itäkeskuksen ja sen ympäristön suunnitteluperiaatteiden sekä vuonna 2020 ratkaistun ”Itä-Helsingin keskusta” –ideakilpailun lopputulosten pohjalta.
Kaupunginhallitus päätti 3.10.2022 varata Itäkeskuksen Puhoksen ja Puotilan metroaseman ympäristöstä alueita kehittämistä varten Itis Siti -konsortiolle ja Puotinharjun Puhos Oy:lle. Alueiden kaavaehdotukset etenevät päätöksentekoon vuonna 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Näveri
Johtava arkkitehti
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
p. (09) 310 37331
mikko.naveri@hel.fi
Puotilan metroaseman alue
Juha Hetemäki
Suomen Asuntokehitys Oy
p. 040 503 2797
juha.hetemaki@asuntokehitys.fi
Stoan ja Puhoksen alue
Maija Paju
p. 050 403 1902
Puotinharjun Puhos Oy
toimisto@maijapaju.fi
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus5.5.2025 12:17:25 EEST | Tiedote
Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Renovation and expansion to Pitäjänmäki multi-purpose building5.5.2025 12:17:25 EEST | Press release
A renovation is being planned for the main building of Pitäjänmäki Comprehensive School (at Viinenkuja 6), which was originally completed in 1954. The expansion built in 1991 will also be replaced with new premises in connection to the renovation.
Myytävien mansikoiden alkuperän jäljitettävyystiedot pääosin kunnossa5.5.2025 12:02:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin elintarviketurvallisuusyksikkö tutki kesällä 2024 Helsingissä suomalaisina myytävien mansikoiden maantieteellistä alkuperää. Tavoitteena oli varmistaa, että mansikan todellinen alkuperämaa vastasi ilmoitettua ja että mansikoiden alkuperä oli jäljitettävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme