Tositarina holokaustista selvinneestä miehestä, joka onnistui salaamaan tyttäreltään kaiken
12.5.2023 14:16:17 EEST | Into Kustannus | Tiedote

Ariana Neumann haaveili lapsena salapoliisin työstä. Eräänä päivänä hän teki shokeeraavan löydön perheen dokumenttien seasta – hänen isänsä ei ollut se, kuka hän vaikutti olevan. Kun Arianan isä kuoli vuonna 2001, hän oli jättänyt jälkeensä ratkaisevan johtolangan: laatikollisen sota-aikaisia papereita. Ne avasivat oven isän menneisyyteen ja suvun salaisuuksiin.
""Vihjeitä oli tullut ennenkin. Siellä täällä muistoissani oli hetkiä, jotka herättivät levottomuutta eivätkä sopineet yhteen muun elämän kanssa. Säröjä oli ollut kaiken aikaa. Muistan, kuinka kerran noin seitsemänvuotiaana olin nähnyt pahaa unta ja kipitin pitkin käytävää etsimään turvaa vanhempieni sängystä…
Sinä yönä nukahdin lohdutusta saatuani isän ja äidin väliin. Heräsin siihen, että isä huusi kauhuissaan kielellä, jota en ymmärtänyt. Äiti kurkotti minun ylitseni ja halasi meitä molempia. Hän silitti isän käsivartta, hänen valkeaa tukkaansa ja kuiskutti: ”Handa, kaikki on hyvin, sinä olet kotona Caracasissa. Olet täällä meidän luonamme. Näit vain painajaista.”"
Alkoi vuosikymmeniä kestänyt salapoliisityö, jonka aikana Arianalle paljastui hänen sukunsa juutalaistausta Euroopassa. Pikkuhiljaa Arianalle selvisi koko ihmeellinen totuus hänen suvustaan ja isän sodan aikaisesta pakomatkasta natsien hallitsemasta Prahasta ainoaan mahdolliseen turvapaikkaan – Berliiniin.
Kirja on koukuttava salapoliisikertomus ja ajatuksia herättelevä tositarina meitä kaikkia yhdistävistä ylisukupolvisista traumoista. Kirja on kuvitettu valokuvin, jotka vievät lukijan mukanaan Neumannin tutkimusmatkalle, jonka löydökset saavat isän menneisyyden näyttäytymään raadollisessa valossa.
”Neumannin paljastama tositarina on kuin romaani täynnä jännittäviä juonenkäänteitä, uhkarohkeita rakkauden tekoja ja odottamattomia keveyden hetkiä synkkyyden keskellä.” -The New York Times
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.
Kirjan on suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn.
Ariana Neumann syntyi ja vietti lapsuutensa Venezuelassa. Hän opiskeli historiaa ja ranskalaista kirjallisuutta Tuftsin yliopistossa Massachusetsissa, espanjaa ja Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta New Yorkin yliopistossa sekä uskonnon psykologiaa Lontoon yliopistossa. Hän on työskennellyt venezuelalaisen The Daily Journal -lehden ulkomaankirjeenvaihtajana ja kirjoittanut useisiin julkaisuihin, kuten The European, The Jewish Book Council ja The New York Times. Nykyään Neumann asuu Lontoossa miehensä, kolmen lapsensa ja kolmen koiransa kanssa. Isäni sodan salaisuudet on hänen ensimmäinen kirjansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenny Rostainviestintäpäällikkö
Puh:044 493 6816jenny.rostain@intokustannus.fiJosefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Uutuuskirja: Pyhän perheen jäsenyys tekee Riikka Purrasta koskemattoman perussuomalaisissa8.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Onni Karin ja Lauri Nurmen teos Riikka Purra – Suomen rautarouva julkaistiin tänään. Kari ja Nurmi päätyivät laajan kirjallisen lähdeaineiston perusteella johtopäätökseen, että Purra ja "pyhä halla-aholainen perhe" kokevat poliittisen vallankumouksensa olevan kesken.
Autenttisesta ajankuvastaan kiitetty Ompelija-trilogia jatkuu: Matleena on paljas romaani äidinkaipuusta ja luopumisesta7.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Eveliina Talvitien Ompelija-trilogia avaa fiktion keinoin pitkälti kartoittamatonta käsityöläisnaisten historiaa. Toinen osa Matleena jatkaa Helgan ja hänen tyttärensä tarinaa 1960-luvun lopulta 1980-luvun puoliväliin – kuvaten ajanjaksoa, jolloin käsityöläisyys kohtaa muotiteollisuuden ja nuorisokulttuurin nousu mullistaa pukeutumisen. Trilogia ammentaa Talvitien omasta sukuhistoriasta ja sijoittuu pääosin Poriin.
KUTSU: Sarjayrittäjän kyydissä -kirjan julkistustilaisuus 21.4.1.4.2026 09:55:01 EEST | Kutsu
Kari Kasasen ja Jouko Marttilan kirja Sarjayrittäjän kyydissä on avoin ja rehellinen kertomus yrittämisen jyrkistä nousuista ja syvistä laskuista sekä siitä, mitä menestyminen vaatii. Kirja julkistetaan tiistaina 21.4. klo 16.30 U14 Hotellissa. Ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen!
KUTSU: Riikka Purra – Suomen rautarouva -kirjan julkistus 8.4. klo 15 Akateemisessa Kirjakaupassa31.3.2026 07:45:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Onni Karin ja Lauri Nurmen kirjasta Riikka Purra – Suomen rautarouva keskiviikkona 8.4. klo 15 Helsingin Akateemiseen Kirjakauppaan.
Into Kustannuksen syksy 2026 puhuttelee ja viihdyttää25.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Innon kirjasyksyssä on useita odotettuja uutuuksia: Risto Isomäen Syövän arvoitus tutkii syövän syntymekanismeja ja arvioi, että tulevaisuudessa suurin osa syövistä on ehkäistävissä. Anna Kontula avaa näköalan tulevaisuuteen yhteiskunnallisen murroksen kynnyksellä, ja rakastetut taiteilijat Seela Sella ja Jarkko Martikainen tarjoavat viisaanlämpimiä ajatuksia hyvästä elämästä. Koukuttavasta jännityksestä vastaavat Tatiana Elf ja Arne Dahl sarjojensa mestarillisilla uutuuksilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




