Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Enonkoskella

Enonkoskella, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin ja ilmajohtolinjojen siirtoon metsistä teiden varsiin.
Uutta runkoyhteyttä rakennetaan Enonkoskella tänä vuonna Simanalan kylältä Pirttiniemeen eli kunnan keskustaajamaan asti. Uusi runkoyhteys yhdistää edellisinä vuosina kunnostetut sähköverkot toisiinsa. Maakaapelia rakennetaan yhteensä 27 kilometriä pääasiassa Enonkosken ja Savonlinnan yhdistävän pääväylän Enonkoskentien varteen.
- Työmaa on merkittävä, sillä se on viimeinen osuus Savonlinnan ja Enonkosken välisessä runkoyhteydessä, mikä on ollut uusimatta, kertoo Järvi-Suomen Energian rakennuttamispäällikkö Mika Mielikäinen.
Investoinnin arvo on 1,2 miljoonaa euroa. Kaivuut alkavat toukokuussa. Alueella on vakituista asutusta ja hevostiloja. Enonkoskentie on osin mutkainen ja kapea, ja sillä kulkee melko paljon raskasta liikennettä.
- Liikenteelle voi tulla häiriöitä, joten toivomme autoilijoilta varovaisuutta, Mielikäinen pyytää.
Uuden runkoyhteyden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä. Vanhan verkon purku- ja muut viimeistelytyöt jatkuvat kevääseen 2024. Rakennuttajana toimii Rejlers Finland Oy ja urakoitsijana Voimatel Oy.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttamispäällikkö Mika Mielikäinen 010 210 4377, mika.mielikainen@sssoy.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä6.5.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta useilla työmailla Mikkelissä vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa29.4.2025 08:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa vuonna 2025.
Tärkeää tietoa: Järvi-Suomessa lentotarkastetaan sähköverkkoa droneilla ja helikoptereilla28.4.2025 09:58:26 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia on aloittanut sähkölinjojen lentotarkastukset. Tarkastukset tehdään dronelennokeilla ja helikopterilla. Verkkoa tarkastetaan lentäen yhteensä 3200 km. Helikopteritarkastukset sijoittuvat alustavasti viikoille 19–20 sään mukaan. Dronet lentävät viikoilla 16–25. Lennoilla pyritään ottamaan huomioon eläintilat.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Toivakassa24.4.2025 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta kahdella työmaalla Toivakassa vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Juvalla22.4.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme