Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu lähes pysähtyi
Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.
Työntekijämäärä kasvoi huhtikuussa vain +0,3 prosenttia (maaliskuu +1,5 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Toimialoista viestintä- ja tietotekniikka (+3,0 %), teollisuus (+1,6 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (+1,2 %) olivat vahvimmassa noususuunnassa.
– Ilmarisen suhdanneindeksin kasvuvauhti hiipui huhtikuussa lähelle nollaa. Yleensä työntekijämäärät reagoivat talousnäkymien muutoksiin hieman viiveellä. Viime syksynä hidastunut Suomen talouden kasvu näyttäisi nyt näkyvän työntekijämäärissä. Suhdanneindeksi on kuitenkin kaikkiaan kehittynyt positiivisesti lähes kahden vuoden ajan, Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen sanoo.
Ilmarisen seuraamista toimialoista laskussa olivat henkilöstövuokraus (-8,1 %) ja rakentaminen (-4,9 %).
– Korkojen ja kustannusten nousu sekä kysynnän hiipuminen ovat kurittaneet rakennusalan yritysten kannattavuutta jo usean kuukauden ajan. Erityisesti asuntorakentamisen väheneminen on vetänyt rakentamisen laskuun. Rakentaminen on merkittävä investointien veturi, ja kun vauhti hidastuu, niin vaikutukset heijastuvat myös muualle talouteen. Rakentamisen lisäksi myös henkilöstövuokraus on nyt kääntynyt merkittävään laskuun. Usein talouden suhdanteet näkyvät ensin vuokratyövoimassa, jota on helpompi sopeuttaa eri kysyntätilanteisiin, Jouni Vatanen arvioi.
Työntekijämäärät nousussa vain Etelä-Suomessa
Alueellinen kehitys oli positiivista vain Etelä-Suomessa (+1,6 %). Laskua tuli eniten Itä-Suomessa (-1,6 %).
Huhtikuun työntekijämäärien kehitys alueittain:
Etelä-Suomi (+1,6 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+4,6 %), teollisuudessa (+3,2 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+2,8 %), kaupassa (+1,4 %) ja kuljetuksessa (+0,6 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-6,7 %) ja rakentaminen (-4,7 %).
Länsi-Suomi (-0,1 %): Kasvua oli viestintä- ja tietotekniikassa (+3,5 %) ja teollisuudessa (+0,9 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-7,3 %), majoitus- ja ravitsemusala (-3,1 %), rakentaminen (-3,0 %), kauppa (-2,3 %) ja kuljetus (-0,5 %).
Itä-Suomi (-1,6 %): Kasvussa olivat viestintä- ja tietotekniikka (+4,8 %) ja kuljetus (+0,3 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-23,8 %), rakentaminen (-5,0 %), majoitus- ja ravitsemusala (-3,4 %), teollisuus (-0,6 %) ja kauppa (-0,5 %).
Pohjois-Suomi (-0,6 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli viestintä- ja tietotekniikassa (+2,1 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-32,9 %), rakentaminen (-8,3 %), kuljetus (-1,6 %), teollisuus (-1,5 %), kauppa (-1,2 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-0,8 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
EMBARGO - Vuoden vanhusteko -palkinto Vaasan kaupungin Helppari-toiminnalle ja Vanhustyön avustajatoiminnalle1.10.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Kuudennentoista kerran jaettavan Vuoden vanhusteko -palkinnon on tänä vuonna saanut Vaasan kaupungin Helppari- ja Vanhustyön avustajatoiminta. Toiminnan tavoitteena on pitkäaikaistyöttömien saaminen takaisin työelämään tarjoamalla aitoa ja konkreettista työtä ikäihmisten parissa ja samalla lisätä ikäihmisten hyvinvointia.
Mediakutsu: Millä tolalla on työkykyjohtaminen Suomessa? – Ilmarisen tutkimuksen julkistustilaisuus 10.10.202326.9.2023 10:58:51 EEST | Tiedote
Sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys aiheuttavat Suomessa miljardiluokan kustannukset. Saman aikaan monet yritykset kamppailevat työvoimapulan kanssa. Miten työkykyä yrityksissä johdetaan? Tätä kysyimme tutkimuksessamme yli 300 yrityspäättäjältä. Tule kuulemaan ja kysymään tuloksista.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän väheneminen jatkui15.9.2023 09:21:32 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä laski elokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -1,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista kasvoivat ainoastaan teollisuus sekä viestintä ja tietotekniikka. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka alueella. Jyrkintä lasku oli Itä-Suomessa.
Postitalon remontti alkaa13.9.2023 09:33:10 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarinen aloittaa remontin omistamassaan Helsingin Postitalossa. – Nyt on aika uudistaa ikonista rakennusta. Tuomme Postitalon uudelle aikakaudelle sen monipuolista historiaa ja sielunelämää kunnioittaen, projektipäällikkö Minna Kuutti Ilmarisesta sanoo.
Kolmasosa yksin- ja mikroyrittäjistä tekee töitä, vaikka olisi sairaana28.8.2023 14:10:21 EEST | Tiedote
Kolmasosa yrittäjistä tekee töitä, vaikka olisi melko sairas. Merkittävin syy sairaana töiden tekemiseen on taloudellinen, kun ei ole varaa jäädä kotiin. Jos yrittäjällä olisi jatkossa käytössään yksi päivä kuukaudessa lisää aikaa hyvinvointinsa ja työkykynsä edistämiseen, suurin osa vastaajista käyttäisi ajan lepäämiseen tai liikuntaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme