MTK:n johtokunta hallitusneuvottelijoille: Maatalous ei kestä nyt leikkauksia
Julkisuudessa liikkuvien tietojen mukaan maa- ja metsätaloudelle kaavaillaan hallitusneuvotteluissa kymmenien miljoonien eurojen leikkauksia. MTK:n johtokunta pitää tietoja yllättävinä. Maatalouden syksyllä 2021 alkanut raju kustannuskriisi, Euroopassa käytävän sodan aiheuttamat vakavat häiriöt ruokamarkkinoilla sekä korkojen nousun vaikutukset ovat hyvin hallitusta muodostavien puolueiden tiedossa. Hallituksen ensimmäinen tehtävä on luoda vakautta ja näkymää tulevaisuuteen, johtokunta toteaa.
- Hallituksen vaikuttavilla toimenpiteillä tukien määrää on pidemmällä aikavälillä mahdollista vähentää. Tämä on myös meidän ja jäsentemme tavoite. Tukia voidaan leikata, mikäli raha saadaan markkinoilta. Tätä ei ole nyt näkyvissä, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.
MTK:n johtokunta kehottaa hallitusneuvottelijoita pitämään tiukasti kiinni maatalouden kriisiä ratkoneen parlamentaarisen työryhmän maaliskuun lopussa antamista suosituksista ja toteuttamaan niitä ohjelmassaan. Työryhmän raportti sisältää kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisen kannan politiikan ja ruokamarkkinoiden muutostarpeista.
”Tarvitaan toimivat ruokamarkkinat, alan yhteinen ja vahvasti vientiin tähtäävä kasvuohjelma sekä vakaa ja ennustettava maatalouspolitiikka niin EU:ssa kuin kotimaassakin. Näiden puute syö jo nyt suomalaista tuotantoa ja karkottaa alaa harkitsevia uusia yrittäjiä. Tulevan hallituksen on ymmärrettävä, ettei tämä ongelma ratkea leikkauksilla alan määrärahoihin. Sitä paitsi leikkaukset EU:n osarahoittamiin tukiin johtaisivat samalla myös EU-rahojen menettämiseen”, Marttila painottaa.
MTK:n johtokunta huomauttaa, että valtiovarainministeriön omissakin arvioissa maataloustukien leikkaaminen johtaisi tuotannon alueelliseen keskittymiseen. Tämän johtokunta näkee riskinä paitsi huoltovarmuudelle, myös itäisen Suomen elinvoimalle, joka on nyt suuri kysymys myös turvallisuuspoliittisesti.
Lisätietoja:
Juha Marttila, MTK:n puheenjohtaja, 050 341 3167
Tero Lahti, MTK:n 2. puheenjohtaja, 0400 830 979
Arto Laine, MTK:n 3. puheenjohtaja, 040 709 2470
Jyrki Wallin, MTK:n toiminnanjohtaja, 050 522 5207
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Budjettiesitys pettymys viljelijöille – valtion pahentama kassakriisi vaatii toimia jo syksyllä20.9.2023 14:41:50 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys vuoden 2024 budjetiksi ei sisällä toimia maatalouden vakavien ongelmien ratkaisuksi. Päinvastoin Orpon hallitus on vetämässä maataloudelta pois 55 miljoonaa euroa, joista Marinin hallitus keväällä päätti helpotukseksi maatilojen kustannuskriisiin. Syksyn tukimaksujen viivästyminen on aiheuttamassa akuutin kassakriisin suurelle joukolle suomalaistiloja. MTK vaatii hallitukselta välittömiä toimia valtion itse aiheuttaman kriisin estämiseksi.
Kouluissa kokataan syksyllä taas kotimaista19.9.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Kokkaa kotimaista -koulukampanja on ihastuttanut kouluissa jo kolmena syksynä. Yli 30 000 kasiluokkalaista on kokkaillut MTK-yhdistysten toimittamista raaka-aineista herkullisen aterian. MTK:n toiminnassa aktiivisesti mukana olevat toimijat halki Suomen huolehtivat kampanjan jalkauttamisesta ja ruokailon levittämisestä.
Metsänomistajat toimivat Metsämarssin mukaisesti - Monitavoitteinen ja aktiivinen metsänhoito on arvossaan15.9.2023 14:34:06 EEST | Tiedote
Metsänomistajien tavoitteet metsien hyödyntämisessä ovat yleisesti monipuolistuneet. Metsätutka-kyselyn vastausten mukaan yli puolet metsänomistajista asettaa erityisiä tavoitteita metsänomistukselleen. Näistä metsänomistajista monitavoitteisia piirteitä on valtaosalla ja kolmasosa luokittelee itsensä suoraan joko virkistyskäyttöä tai taloudellista turvaa korostaviksi.
Mediakutsu lounaalle: Tervetuloa mukaan kokemaan ja maistelemaan Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmallin antia tiistaina 19.9. klo 1214.9.2023 13:34:57 EEST | Kutsu
Tervetuloa mukaan kokemaan ja maistelemaan Kokkaa kotimaista -ruokakasvatusmallin antia tiistaina 19.9. klo 12-13.30 MTK:ssa, kahvila Venla, Simonkatu 6, Helsinki. Lounaan valmistaa materiaalin reseptiikan kehittänyt keittiömestari Kati Laszka.
"Metsämarssi on mielenilmaus tulevaisuuden puolesta” – Metsämarssi-viikon avaustilaisuus kannusti katsomaan eteenpäin12.9.2023 15:28:20 EEST | Tiedote
Metsämarssin historia juontaa vuoden 1950 kesäkuuhun, jolloin se järjestettiin ensimmäisen kerran. Tapahtuman aloitustapahtuma järjestettiin tuolloin Tuusulassa Malmarin tilalla, johon kokoonnuttiin tiistaina 12. syyskuuta myös vuoden 2023 Metsämarssin osalta. Valtiovallan puheenvuoron tilaisuudessa piti maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme