Sähkön toimitusvarmuutta parannetaan Hirvensalmella

Hirvensalmella, kuten muuallakin Järvi-Suomen Energian toiminta-alueella, taajamien sähköverkon toimitusvarmuusinvestoinnit on pääosin saatu päätökseen jo aiemmin. Nyt yhtiö keskittyy haja-asutusalueille sähköä syöttävien keskijänniterunkoverkkojen maakaapelointiin sekä ilmajohtolinjojen siirtoon metsien keskeltä teiden varsiin.
Hirvensalmella uutta runkoyhteyttä rakennetaan Kissakoskelta Ottolan kautta Vahvamäkeen. Vanha, metsiin ja pelloille rakennettu ilmajohtoverkko korvataan Vahvamäentien varteen tulevalla maakaapelilla.
Maakaapelia rakennetaan yhteensä yli 50 kilometriä. Investoinnin arvo on noin 2,3 miljoonaa euroa.
Uuden runkoyhteyden merkitystä lisää se, että Kissakoskelle valmistuu loppuvuodesta uusi sähköasema ja alueen sähköverkkoon on tehty mittavia perusparannuksia myös menneinä vuosina.
- Hanke täydentää muita investointeja ja parantaa paljon sähkön toimitusvarmuutta alueella, sanoo Järvi-Suomen Energian projektipäällikkö Jyri Löppönen.
Työmaa-alueella on paljon vakituista ja vapaa-ajan asutusta. Hankkeen merkittävyyttä lisää Kissakosken alueen kulttuurihistoriallinen arvo sekä voimala- ja yritystoiminta. Rakennuttaja Rejlers Finland Oy:n projekti-insinöörin Tomi Räisäsen mukaan olosuhteet huomioidaan.
- Sähkökatkojärjestelyistä sovitaan yhteistyössä yritysten kanssa, Räisänen vakuuttaa.
Rakentamistyöt ovat alkaneet jo aiemmin keväällä. Uuden verkon on määrä valmistua loppuvuodesta. Kaivuuolosuhteet ovat kallioisessa maaperässä paikoin vaikeat, minkä takia rakentamisen kuluessa arvioidaan myös uuden ilmajohtolinjan tarvetta. Vanhan verkon purku- ja muut viimeistelytyöt jatkuvat kevääseen 2024.
Järvi-Suomen Energia rakentaa sähköverkkoa ja varmistaa sähköntoimituksen alueensa asiakkaille tasapuolisesti ja mahdollisimman taloudellisesti. Verkon parantamishankkeet merkitsevät paljon aluetaloudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyri Löppönen 0102104373, jyri.lopponen@sssoy.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Järvi-Suomen Energia on Suur-Savon Sähkö -konserniin kuuluva jakeluverkkoyhtiö, jonka ammattilaiset huolehtivat noin 28 500 kilometrin mittaisesta sähköverkosta ja sähköenergian jakelusta yli 100 000 taloudelle. Rakennamme perustaa Järvi-Suomen tulevaisuuden energiajärjestelmälle, jossa säävarma ja älykäs sähköverkko mahdollistaa uudet digitaaliset palvelut, vihreän murroksen ja kuluttajien kasvavan roolin energiantuottajana. Liikevaihtomme on noin 140 miljoonaa ja työntekijöitä meillä on noin 20.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Järvi-Suomen Energia
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Mikkelissä6.5.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta useilla työmailla Mikkelissä vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa29.4.2025 08:26:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Savonlinnassa vuonna 2025.
Tärkeää tietoa: Järvi-Suomessa lentotarkastetaan sähköverkkoa droneilla ja helikoptereilla28.4.2025 09:58:26 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen Energia on aloittanut sähkölinjojen lentotarkastukset. Tarkastukset tehdään dronelennokeilla ja helikopterilla. Verkkoa tarkastetaan lentäen yhteensä 3200 km. Helikopteritarkastukset sijoittuvat alustavasti viikoille 19–20 sään mukaan. Dronet lentävät viikoilla 16–25. Lennoilla pyritään ottamaan huomioon eläintilat.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Toivakassa24.4.2025 08:24:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta kahdella työmaalla Toivakassa vuonna 2025.
Järvi-Suomen Energia parantaa sähkön toimitusvarmuutta Juvalla22.4.2025 08:21:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen alueella sähköenergian jakelusta huolehtiva Järvi-Suomen Energia parantaa merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta Juvalla vuonna 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme