Pop-debyyttiään tekevä Prinssi on urbaanin musiikin uusi lupaus

Lahjakas ja oman musiikillisen tiensä selkeästi näkevä Emmanuel aka Prinssi yhdistelee latinoa, poppia ja r&b:tä, ja biiseissä kuuluvat romanttisuus ja tulisuus. Tuottelias artisti itse kuvailee musiikkiaan termillä ”mainstreet”. ”Tavoitteeni on luoda biisejä, jotka puhuttelevat kuulijan mieltä, kehoa ja sielua.”
Monaco on kesäinen hyvän fiiliksen kappale, jonka rytmiin on vaikea olla tarttumatta. ”Koko tekoprosessin ajan pidimme studiolla ystävieni kanssa hauskaa, joten halusin tehdä biisin, joka kiteyttäisi ja välittäisi sen tunnelman myös kuuntelijoille.” Reggaeton-rytmien lisäksi Monacoon on tuotu latinalaisvaikutteita portugalinkielisillä osilla.
”Olen ollut musiikin ympäröimänä syntymästäni asti. Äitini on ammattiviulisti ja isäni Ricky Ivybez yksi reggaemusiikin pioneereista Brasiliassa. Viulutunneille, studiolle ja Brasilian lavoille mukaan pääseminen on vaikuttanut vahvasti musiikilliseen kehitykseeni ja tuonut syvyyttä ja vahvuutta laulamiseen. Olen erittäin tarkka ääneni ja sen soundin suhteen, ja haluan aina tuoda jotain uutta ja innovatiivista pöytään. Minulle on myös tärkeää jatkuvasti oppia ja kehittyä.”
Kuusivuotiaana aloitettu klassinen pianonsoitto vaihtui teininä kevyempään Helsingin Pop- & Jazz-konservatoriossa. Pikkuhiljaa alkoi rap- ja r&b -biisien säveltäminen, ja myöhemmin tuottaminen.
Oma elämänkokemus ja havainnot ympäristöstä ovat inspiraation lähteitä musiikille. ”Olen ottanut vaikutteita monilta artisteilta, joista pidän, kuten Drake, Bob Marley ja tietenkin Elza Soares, joka on isäni täti ja maailmalla tunnettu samba- ja jazz-laulaja.”
Monacon on tuottanut Jukka Jahnukainen (Kaiku Entertainment), ja se julkaistaan yhteistyössä Open Creative Housen kanssa. Single suoratoistopalveluissa 2.6.2023.
Yhteyshenkilöt
Laura AiraksinenCommunications ManagerOpen Creative House Oy
Puh:+358503007381laura.airaksinen@opencreativehouse.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lisätiedot:
Seuraa Open Creative Housea:
KotisivutPressikuvat
Open Creative House (OCH) on uusi luovien alojen keskittymä, joka yhdistää tekijät, yritykset ja organisaatiot toimimaan uudella tavalla yhteistyössä saman katon alla. OCH tarjoaa tiloja ja palveluita luovan alan toimijoille rakentaen siltoja digikulttuuriin ja globaaliin kasvuun.Open Creative House
Keilasatama 2D
02150 Espoo
http://www.opencreativehouse.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Open Creative House
Finland, known for its games, wants to continue to be at the top of the gaming industry - Open Creative House and Helsinki Games Capital join forces in Espoo8.9.2023 10:46:49 EEST | Tiedote
Rovio, Supercell, Remedy – Finnish game companies known around the world. But where are the new Finnish game makers and companies? The future of the industry is now being strengthened through extensive cooperation.
Peleistään tunnettu Suomi halutaan pitää pelialan huipulla jatkossakin – Open Creative House ja Helsinki Games Capital yhdistävät voimansa Espoossa7.9.2023 10:55:29 EEST | Tiedote
Rovio, Supercell, Remedy – ympäri maailmaa tunnettuja suomalaisia pelifirmoja. Mutta missä ovat uudet suomalaiset pelintekijät ja -yhtiöt? Alan tulevaisuutta ryhdytään nyt vahvistamaan laajalla yhteistyöllä.
VNTRS tuo innovatiivista yrittäjyyttä Suomeen - uusi venture studio avaa toimintansa Open Creative Housella elokuun lopussa25.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa juhlistamaan avajaisia Keilaniemeen pe 30.8.2023!
Suomalainen soul-artisti tähtää suoraan kansainvälisille markkinoille - Maja Mannilan mielestä djembeä hakkaava kaksivuotias on tajunnut musiikin tekemisen ytimen28.7.2023 13:25:23 EEST | Artikkeli
26-vuotiaan laulaja-lauluntekijä ja pianisti Maja Mannilan musiikki on tässä maassa marginaalissa. Häntä se ei huoleta, kovin kriitikko löytyy omasta päästä. Onko z-sukupolvi yksinkertaisesti aiempia polvia rohkeampi visioissaan?
Huumori ja aitous vauhdittavat brändin saamista maailmalle7.7.2023 11:53:01 EEST | Artikkeli
Insinöörikansalle pitää viestiä rohkeammin ja tunteella, totesivat panelistit Open Creative Housen ja Crazy Townin verkostoitumistapahtumassa Porissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme