”Inhouse-hankinnat kyseenalaistava KKV-päätös erittäin tervetullut”: Yli 90 % softafirmoista haluaa myydä suoraan julkisasiakkaille

Lehdistötiedote 29.05.2023
Ohjelmistoala jatkaa ripeää kasvuaan: Kasvu-uralla on 82 prosenttia ohjelmistoyrityksistä, joista 28 % odottaa peräti huomattavaa kasvua. Alan jo perinteinen Sykemittari-tutkimus kertoo mukavia uutisia myös työllistämisen suhteen, selvästi yli puolet yrityksistä aikoo palkata lisää työntekijöitä. Kattojärjestö Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha näkee silti asiat laajemmin.
”Kasvulukumme olisivat poikkeuksellinen ilouutinen mille muulle alalle tahansa, meille ne ovat osoitus kasvun jatkumisesta suunnilleen ennallaan talouden ongelmista huolimatta. Siksi meille suurempi uutinen on oma kotimainen toimintaympäristömme. Inhouse-yhtiöiden kasvanut rooli on aiheuttanut huolta ja päänvaivaa yhä useammalle ohjelmistoyritykselle”, taustoittaa Roiha.
Roiha peukuttaakin täysin rinnoin Kilpailu- ja kuluttajaviraston viiime tiistaista päätöstä. KKV-linjaus kyseenalaistaa julkisten toimijoiden minimaaliseen omistusosuuteen perustuvat hankinnat inhouse-yhtiöiltä. KKV lähettää Vantaan ja Keravan lähes 10 miljoonan euron inhouse-hankinnan Sarastialta markkinaoikeuteen, eli inhouse-järjestelyjen laillisuus punnitaan nyt oikeuslaitoksessa.
”Inhouse-hankinnat ovat olleet julkiselle sektorille varoventtiili, jolla julkiset hankinnat on kierretty – ja samalla suljettu ohjelmistoyritykset pois hankinnoista. Päätös on uraauurtava. Arkijärkikin kertoo, ettei 0,04 omistusosuus voi mitenkään antaa määräysvaltaa Sarastiassa. KKV on nyt linjannut, ettei tällainen puliveivaus kestä päivänvaloa”, painottaa Roiha.
Sykemittarin mukaan julkisyhteisöjen omistamia inhouse-yhtiöitä pidetään lähinnä ”pakollisena pahana”. Julkisen sektorin kanssa työskentelevien ohjelmistoyritysten kanta on murskaava.
”Viesti ohjelmistoyrityksiltä ei voisi olla selvempi: 91 % tekisi mieluiten kauppaa suoraan julkisasiakkaiden kanssa. KKV:n inhouse-yhtiöt kyseenalaistava päätös on erittäin tervetullut ja ainakin satojen miljoonien mahdollisuus. Inhouse-yhtiöt ovat olleet myös viennin tulppa, sillä ne eivät voi palveluitaan viedä. Inhouse-yhtiöt ovat vieneet elinvoimaa markkinaehtoisilta softafirmoilta, joille vienti on jopa miljardien mahdollisuus”, tuulettaa Roiha.
Liiketoiminnan kehittämiseen erikoistuneen ohjelmistoyritys Alfamen toimitusjohtaja Janne Tirkkonen tunnistaa inhouse-ongelman. Alfame on itse kasvanut nopeasti 10 miljoonan euron kokoluokkaan ja tähtää alati voimakkaaseen kasvuun, siksi KKV-päätös on Alfamellekin lupaava.
”Huolestuttavinta on ollut markkinoiden vääristyminen. Inhouse-yhtiöiden toiminta on alkanut karata alkuperäisestä tavoitteesta, joka oli suurelta osin hankintojen helpottaminen vaikeissa tilanteissa. Tässä on varmasti ollut hyvä tarkoitus, mutta kun inhouse-yhtiöt alkavat hilata omilta julkisilta omistajiltaan saatuja hintoja ylös ja houkutella sen turvin työntekijöitä vapailta markkinoilta, niin kehitys ei ole tervettä. Siksi KKV:n linjaus on todella tärkeä”, analysoi Tirkkonen.
Kynnysrajan nostokin helpottaisi inhouse-tuskaa
Sykemittarissa kysyttiin myös ohjelmistoyritysten näkemystä hankintalain kynnysrajasta.
EU antaisi mahdollisuuden 215 000 kynnysrajaan kilpailutuksille, mutta Suomi on valinnut tiukimman mahdollisen 60 000 euron rajan. 73 % vastaajista piti rajan nostoa 215 000 euroon kannatettavana ja yli 20 % neutraalina, vastustusta esitettiin vain hyvin niukalti. Alfamessa nähdään, että kynnysrajan nosto EU:n sallimaan maksimiin olisi merkittävä askel parempaan.
”Jos kynnysrajaa kilpailuttamiselle nostettaisiin, pystyttäisiin paljon helpommin tekemään kokeiluja.
Voitaisiin siis tehdä asiakkaiden kanssa kevyemmin kokeilueriä siitä, mitä oikeasti kannattaa tehdä ja mitä sen perusteella kannattaa viedä isompaan kilpailutukseen asti. Aivan minimissään pitäisi rajaan tehdä indeksitarkistus, kun kustannustaso on muuten noussut rajusti”, pohtii Tirkkonen.
Jos julkiset toimijat voisivat ostaa suoraan yrityksiltä 215 000 euroon asti, niin sitä pienemmissä hankinnoissa inhouse-yhtiöiden käyttö ei olisi enää samalla tavalla ”hyödyllistä”. Rasmus Roiha miettii asiaa niin ohjelmistoalan kuin koko yhteiskunnankin kannalta.
”Valitettavasti EU-direktiiveihin perustuva hankintalaki ei mahdollista joustavia alakohtaisia kynnysrajoja: Se, mikä sopisi meille, ei istuisi monelle muulle alalle. Ymmärrämme myös huolet siitä, että inhouse-yhtiöiden rooli voisi korkeammalla kynnysrajalla kasvaa, mutta emme tähän usko, emmekä sitä tietenkään halua. Haluamme, että inhouse-buumi ei vääristä markkinoita ja ohjelmistoalan erityisluonne otetaan huomioon, mielellään EU:ta myöten”, linjaa Roiha.
Alfamen Tirkkonen on Roihan kanssa samaa mieltä: koko Suomen kilpailukyvylle keskeisen ohjelmistoalan menestymisen edellytykset pitäisi ottaa paremmin huomioon.
”Alakohtainen tarkastelu ja joustavuus olisivat tarpeen niin EU-tasolla kuin kansallisestikin. Eri alat poikkeavat toisistaan erittäin paljon, joten pitää kysyä, mitä milläkin euromäärällä saadaan aikaan! Kustannustehokkuus olisi varmasti ideaali peruste päätöksenteolle ja sen ainakin jo tiedämme, että inhouse-yhtiöiltä ei välttämättä kustannustehokkaimpia ratkaisuja saada”, kuittaa Tirkkonen.
Lisätietoja:
Rasmus Roiha, Software Finland ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@softwarefinland.fi
Janne Tirkkonen,Alfame Oy, toimitusjohtaja, 044 906 2216, janne.tirkkonen@alfame.com
Tietoa ohjelmistoalasta: https://softwarefinland.fi/tietoa-toimialasta
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Software Finland ry on vuonna 1993 perustettu ainutlaatuinen yritysjohdon yhteisö ja ohjelmistoalan vaikuttaja. Toimintamme tärkein tavoite on jäsenyritystemme ja koko ohjelmistoalan kukoistus. Suomessa nimittäin tehdään huippulaadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä softaa, ja me uskomme, että sen avulla ratkaistaan maailman isotkin ongelmat. Mukana alaa koskevaan päätöksentekoon vaikuttamassa, tutkimusta ja koulutusta tukemassa sekä liiketoimintaansa kehittämässä on yli 600 softayritystä Suomesta. Software Finland ry tunnettiin vuoden 2023 alkuun asti nimellä Ohjelmisto- ja e-business ry ja vuoteen 2018 nimellä Ohjelmistoyrittäjät ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Software Finland ry
”Saimme oikean Manchesterin ennen Mansesteria” – Mimmit koodaa -palkitun Karoliina Kauhasen Commu tähtää ”auttamisen Tinderiksi”25.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Mimmit koodaa -palkinnon 2025 saa Karoliina Kauhanen, jonka Commu App on kasvussa maailmanmenestykseen. ”Tavoitteemme on kasvaa auttamisen Tinderiksi: tarjota globaalisti helppo ja turvallinen kanava auttamiseen. Olen todella onnellinen tästä tunnustuksesta, jonka toivon rohkaisevan muitakin rakentamaan omaa polkuaan alalla”, kiittää Kauhanen. ”Karoliina osoittaa esimerkillään, että yhä vahvasti miesvaltaisen teknologia-alan tulevaisuus kuuluu myös johtaja- ja yrittäjänaisille”, painottaa Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi.
Tuottavuusloikkaan Suomelle muhii nyt resepti ohjelmistoalan kattojärjestössä – ”ATK on pian totta”, nauraa alan kestovaikuttaja20.12.2024 08:45:00 EET | Tiedote
Ohjelmistoalan kattojärjestö Software Finland ry (SF) on saanut uuden hallituksen, josta löytyy myös yllätys. ”Granlund Oy on tunnettu yhtenä kiinteistö- ja rakennusalan edelläkävijänä, mutta karsinat ovat turhia digimaailmassa. Granlund on osaaja myös softassa”, perustelee SF:n hallituksen puheenjohtaja Taija Engman, miksi Granlundin Kimmo Mattila nousi hallitukseen. ”Avain Suomen nousuun tuottavuuskuopasta on ymmärrys, että kaikkien yritysten on saatava softan hyödyt täysimittaisesti käyttöön”, visioi Mattila itse.
”Lupaavaa koko Suomelle!”: Ohjelmistoala satsaa taas kasvuun, rekrytointi kiihtyy ja kannattavuus kohentuu – ”Kasvajan markkina!”2.12.2024 10:15:59 EET | Tiedote
Ohjelmistoyritykset ovat alkaneet yhä enemmän panostaa taas kasvuun, kertoo alan uunituore Sykemittari. ”Vuosi sitten kasvuun satsasi ohjelmistoyrityksistä vain 40 prosenttia, mutta nyt jo 60 %. Tämä muutos on kansallisestikin merkittävä uutinen”, analysoi alan kattojärjestön Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Yksi alan vahva kasvaja näkee tilaisuuden. ”Nyt on kasvajan markkina! Suhdanne on loikkaamassa, mutta osaajia on vielä hyvin tarjolla”, toteaa NAPA Oy:n varatoimitusjohtaja Esa Henttinen.
”RELEX on todiste suomalaisten kyvystä maailmanvalloituksiin” – Vuoden Ohjelmistoyrittäjä -palkinto yksisarvisen perustajatiimille31.10.2024 18:00:37 EET | Tiedote
Vuoden Ohjelmistoyrittäjästä 2024 täytyy puhua monikossa: Palkinnon saa yksisarviseksi moninkertaisesti kasvaneen RELEX Solutionsin kolmehenkinen perustajatiimi. ”RELEX on riemastuttava menestystarina: Suomalainen startup nousee itse kehittämillään teknologiaratkaisuilla koko maailman ykköseksi toimitusketjujen optimoinnissa”, kuvailee Software Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja Taija Engman. Johanna Småros, Michael Falck ja Mikko Kärkkäinen perustivat RELEXin vuonna 2005 ja johtavat sitä edelleen.
”Olemme ihmisen ja asiakkaan asialla” – Vuoden Digipalvelu -palkinnon saavat Verohallinnon digitaaliset kansalaispalvelut31.10.2024 17:31:47 EET | Tiedote
Vuoden Digipalvelu -palkinnon on myönnetty Verohallinnon digitaalisille kansalaispalveluille. ”Voittoon oikeuttivat etenkin veropalvelujen yhteiskunnallinen merkitys ja miten ne ovat parantaneet kansalaisten elämänlaatua”, tiivistää tuomariston puheenjohtaja Perttu Tolvanen palkinnon perusteet. ”Olemme lähteneet siitä, että digitalisaation on oltava ihmislähtöistä. On upeaa, että siitä nyt näin hienosti palkittiin”, kiittää palkinnon vastaanottanut OmaVeron tuoteomistaja Joonas Jarva Verohallinnosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme