Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Fingrid Oyj:n Jylkkä-Alajärvi 2x400+110 kilovoltin voimajohtohankkeen YVA-selostuksesta (Pohjalaismaakunnat)

Jaa
Fingrid Oyj suunnittelee 2 x 400+110 kilovoltin voimajohtohanketta, jossa pohjoisempana päätepisteenä on Kalajoen Jylkässä sijaitseva sähköasema ja eteläisempänä päätepisteenä on Fingridin Alajärvellä sijaitseva sähköasema. Reitit sijoittuvat seuraavien kuntien alueelle: Kalajoki, Alavieska, Sievi, Kannus, Toholampi, Kokkola, Kaustinen, Veteli, Halsua, Perho, Lappajärvi, Vimpeli ja Alajärvi. Tarkasteltavien voimajohtoreitti-vaihtoehtojen yhteispituus on noin 395 kilometriä. YVA-menettelyssä tarkastellut voimajohtoyhteyden reitit sijoittuvat pääosin uuteen maastokäytävään.

Hankkeesta vastaavan laatimasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta toimitettiin ELY-keskukselle arviointiselostusta koskevassa kuulemisessa yhteensä 42 lausuntoa ja asiantuntijakommenttia sekä 31 mielipidettä. Lausunnoissa otettiin kantaa erityisesti hankkeen vaikutuksiin maisemaan, asutukseen, luonnonoloihin kuten linnustoon ja metsäpeuraan sekä yhteisvaikutuksiin muiden hankkeiden kanssa.

Yhteysviranomainen katsoo, että vaikutukset liito-oraviin, maisemaan ja kulttuuriperintöön on tunnistettu arviointiselostuksessa ja yhteysviranomainen yhtyy pääosin arvioon niihin kohdistuvien vaikutusten suuruudesta. Kuitenkin joidenkin reittivaihtoehtojen tai vaikutustyyppien osalta yhteysviranomainen näkee, että kielteiset vaikutukset voivat olla arvioitua suurempia, erityisesti vaikutukset luonnonolosuhteisiin, kuten liito-oravaan, metsäpeuraan, linnustoon ja luonnon monimuotoisuuteen sekä Natura-alueisiin. Vaikutukset ihmisiin, elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä maisemaan voivat myös olla arvioitua suurempia. Myönteisten hävikkisähköä pienentävien ilmastovaikutusten lisäksi hankkeen kielteiset ilmastovaikutukset hiilinielujen poistumisen vuoksi ovat arvioitua suurempia.

Arviointiselostuksen yhteydessä ELY-keskukselle on jätetty seuraavat luonnonsuojelulain 65 §:n mukaiset Natura 2000 -alueita koskevat Natura-arvioinnit: Huosianmaankallio, Isoraivio ja Pilleskytö, Käärmekalliot, Patanajärvenkangas, Pilvineva, Ritaneva-Vipusalonneva-Märsynneva, Ruokkaanneva, Viitajärvi sekä Vionneva. Natura-lausunnossaan ELY-keskus toteaa, että hankkeen vaikutukset Natura-alueille, joiden suojeluperusteena mainitaan metsäpeura, jäävät epävarmoiksi. Myöskään lintudirektiivin mukaisesti luokiteltujen alueiden osalta ei haitallisia vaikutuksia voida poissulkea.

ELY-keskus toteaa, että Natura-arviointia tulee täydentää niin metsäpeuraan, kuin linnustoon aiheutuvien vaikutusten osalta. Erityinen huomio tulee kiinnittää yhteisvaikutuksiin muiden vireillä olevien hankkeiden kanssa. Metsäpeuran osalta tulee kuitenkin huomioida, että arviointia ei mahdollisesti pystytä päivittämään puutteellisen tutkimustiedon vuoksi ennen lunastusprosessia tai sen aikana ja näin poissulkemaan merkittäviä vaikutuksia. Tällöin lunastuslupa voidaan myöntää vain, jos valtioneuvosto yleisistunnossa päättää, että hanke tai suunnitelma on toteutettava erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä eikä vaihtoehtoista ratkaisua ole.

Arviointiselostus ja ELY-keskuksen perusteltu päätelmä sekä Natura-lausunto kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/jylkkaalajarvivoimajohtoYVA.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:


YVA-menettelystä:
Ylitarkastaja Jutta Lillberg-Puskala, puh. 0295 027 655
Ryhmäpäällikkö Anne Polso, puh. 0295 027 975


Natura-lausunnosta:
Ylitarkastaja Toni Etholén, puh. 0295 027 783

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Färsk projektrapport underlättar nationellt enhetlig tillämpning av bygglagen (NTM-centralen i Södra Österbotten)4.12.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande

Ett pilotprojekt lett av NTM-centralen i Södra Österbotten och finansierat av Miljöministeriet stödde kommunala byggnadstillsynsmyndigheter i verkställandet av den nya bygglagen under 2025. Projektets slutrapport ”Rakentamislaki 2025: Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille” presenterar resultaten och slutsatserna av samarbetet kring den nya bygglagen med kommunerna i NTM-centralen i Södra Österbottens verksamhetsområde och lyfter fram teman som fortfarande har varit öppna.

Tuore hankeraportti edesauttaa rakennuslain valtakunnallisesti yhdenmukaista soveltamista (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)4.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vetämä, ympäristöministeriön rahoittama pilottihanke tuki kuntien rakennusvalvontoja uuden rakentamislain toimeenpanossa vuoden 2025 aikana. Hankkeen loppuraportti ”Rakentamislaki 2025: Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille” esittelee Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueen kuntien kanssa tehdyn yhteistyön tuloksia ja johtopäätöksiä sekä nostaa esiin vielä avoimeksi jääneitä teemoja.

Rapport erbjuder verktyg för att beakta landskapsvärden i planläggningen2.12.2025 15:17:28 EET | Pressmeddelande

Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten och miljöministeriet informerar: Regionutvecklingen och produktionen av förnybar energi förändrar landskapen. Än så länge är det svårt att avgöra hurdana förändringar landskapen tål utan att förlora sina centrala värden. En färsk utredning har granskat hur landskapet beaktas i planläggningsprojekt. Rapporten erbjuder praktiska verktyg och checklistor som gör hanteringen av landskapsvärden mångsidigare.

Raportti tarjoaa työkaluja maisema-arvojen huomiointiin kaavoituksessa2.12.2025 15:17:28 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja ympäristöministeriö tiedottavat: Alueiden kehittäminen ja uusiutuvan energian tuotanto muuttavat maisemia. Toistaiseksi on hankala osoittaa, millaisia muutoksia maisemat sietävät menettämättä keskeisiä arvojaan. Tuore selvitys on käynyt läpi, miten maisema huomioidaan kaavoitushankkeissa. Raportti tarjoaa käytännönläheisiä työkaluja ja tarkastuslistoja, jotka monipuolistavat maisema-arvojen käsittelyä.

En ny regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har nu publicerats1.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Den gemensamma regionala riktlinjen för anlitande av utländsk arbetskraft i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten för tiden 1.12.2025 – 31.5.2026 har nu utarbetats av NTM-centralerna. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och den stöder beslutsfattandet gällande uppehållstillstånd hos Migrationsverket särskilt ur perspektivet av tillgången på arbetskraft.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye