60 vuotta sitten: Ensimmäinen autolautta Suomen ja Saksan välille
25.5.2023 09:28:00 EEST | Tulli | Tiedote

Vuonna 1962 suomalainen Finnlines-varustamo osti autolautan, jonka alun perin oli tilannut ahvenanmaalainen Viking-varustamo. Lautta sai nimen Hansa Express. Siitä tuli ensimmäinen Suomen ja Saksan liittotasavallan välillä kulkenut autolautta. Ensimmäisen matkansa Hangosta Travemündeen Hansa Express teki 27. heinäkuuta 1962. Syksyn tultua liikenne päättyi. Lauttamatkoja Hangosta Travemündeen jatkettiin seuraavana kesänä.
Tulli pyysi heti vuonna 1962 Hangon kaupunkia rakentamaan satamaan tulli- ja passintarkastuspaviljongin Hansa Expressillä saapuvia matkustajia ja ajoneuvoja varten. Rakennuksen oikealle sivulle haluttiin myös pieni katos autojen tarkastamista varten. Tullihallitus hyväksyi Hangon kaupungin lopullisen suunnitelman 25. toukokuuta 1963.
Ensimmäisen kesän kokemukset autolauttaliikenteen tullivalvonnasta Hangossa olivat osoittaneet joitakin ongelmia. Matkustajat poistuivat lautasta yhtä aikaa autojen kanssa melko villisti ja vapaasti. Tullihenkilökunta joutui kiinnittämään huomiotaan monelle suunnalle. Tulli katsoi, että auto- ja jalkamatkustajat oli syytä erottaa toisistaan köydellä.
Hansa Express saapui Hankoon vasta klo 22:30, jolloin oli jo hämärää. Niinpä autontarkastuskatokseen tarvittiin valo.
Toisin kuin Ruotsin-lautat, Saksan-lautta ei ollut pohjoismaisen passivapauden piirissä. Tullin lisäksi satamassa oli poliisi, joka hoiti passintarkastusta. Tullin mielestä passintarkastus oli järkevintä hoitaa samassa rakennuksessa tulliselvityksen ja tullivalvonnan kanssa. Poliisi kuitenkin vaati uuteen paviljonkiin erillistä passintarkastustoimistoa. Tullin mielestä olisi ollut ”kaikin puolin selkeämpää, jos matkustajat olisivat liikkuneet samaan suuntaan jatkuvasti”.
Vaarana oli myös se, että passintarkastuksen jälkeen matkustajat ”pujahtavat ulos autoilijoille tarkoitetusta sivuovesta mikä heistä saattaa tuntua luonnolliselta uloskäytävältä”.
Koska uudella paviljongilla oli kiire, Tulli tyytyi ehdottamaan matkustajien tarkastushallin ja autoselvitystoimiston väliin lisäovea, jolloin kaikkien tullattavien tuomisten tullaus voitiin hoitaa autoselvityspuolella.
Oven lisäksi Tulli esitti ulos erillistä aitausta tulliselvitettäviä autoja varten. Saksasta tuli usein autoja, joissa kuljetettiin tullaamattomia tavaroita muualle Suomeen eli ne passitettiin Hangosta eteenpäin. Jos ajoneuvon rakenne ei täyttänyt tullivarmuudesta annettuja määräyksiä, kuormaa oli korjattava tai purettava lasti toiseen autoon. Osassa kuorma-autoissa oli telttakatos, jonka alta kappaletavaran varastaminen oli periaatteessa helppoa, jos autoja ei ollut aidattu.
Lauttaliikenne Saksaan osoittautui kannattavaksi. Hansa Expressiä pidennettiin heti ensimmäisen liikennöintivuoden lopulla, jotta matkustajille ja ajoneuvoille saatiin lisää tilaa. Syksyllä 1963 varustamo vaihtoi sataman Hangosta Helsinkiin. Hankoon oli kuitenkin tarkoitus palata seuraavana kesänä. Hansa Expressin liikenne jäi pysyvästi Helsinkiin.
Autolauttaliikenne Suomen ja Saksan välillä muodostui pysyväksi ilmiöksi. Hansa Express sai pian seurakseen lisää lauttoja.
Lähteet: Tullin arkisto; ”Autolauttaliikenne Suomesta Saksaan 50 vuotta”. Ulkomatala 5/2012 https://ulkomatala.net/yleiset-historiikit/2012/autolauttaliikenne-suomesta-saksaan-50-vuotta-5-2012/; Helsingin Sanomat 7.8.1963.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tulliylitarkastaja Janne Nokki p. 040 332 2774, janne.nokki@tulli.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Vuosina 2023-24 Tullin historiaviestinnässä muistellaan Suomen ja ulkomaiden välisen autolauttaliikenteen yli 60-vuotiasta historiaa. Autolautoilla on ollut Suomen talouteen ja kulttuuriin valtava vaikutus.
Näyttely ”Lautalla lännestä” Tullimuseossa on avoinna tiistaista sunnuntaihin 12.30-17.30. Suomenlinna B 20 D. Vapaa pääsy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Viranomaisten pankkitietojen tiedustelu tehostui4.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tullin ylläpitämässä pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmässä (PMJ) otettiin 1. kesäkuuta käyttöön onnistuneesti uusi toiminnallisuus. Nyt viranomaiset voivat tehdä saldo- ja tilitapahtumatietojen kyselyitä pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän avulla. Päivitys parantaa tietosuojaa ja tietoturvaa, ja keskittäminen tuo kustannussäästöjä. PMJ:llä on tärkeä rooli myös harmaan talouden ja rahanpesun torjunnassa.
Pienet ja keskisuuret yritykset vetivät tavaraviennin kasvuun vuonna 2025 – suuryritysten vienti väheni3.6.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Tullin tilastoista selviää, että Suomen tavaravienti kasvoi vuonna 2025 pienten ja keskisuurten yritysten vahvan kehityksen ansiosta. PK-yritysten vienti kasvoi peräti 46,3 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna, kun samaan aikaan suurten yritysten vienti laski 2,8 prosenttia. Suomen tavaravienti on kuitenkin edelleen keskittynyt suurimpien yritysten varaan: viiden suurimman yrityksen osuus tavaraviennin kokonaisarvosta oli noin 19 prosenttia ja kymmenen suurimman noin 30 prosenttia.
Suuri määrä laittomasti maahantuotuja savukkeita Tullin haaviin – alkuvuoden haltuunottomäärät ennätyslukemissa28.5.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Tulli on tutkinut savukkeiden laitonta maahantuontia Vantaalla helmi-maaliskuussa 2026. Laillisten kylmäkuljetusten mukana tuotiin Suomeen laittomasti jopa kahdeksan miljoonaa savuketta. Tapausta on tutkittu törkeinä veropetoksina.
Halpatuontilähetysten hillitsemiseksi tulee kolmen euron tullimaksu25.5.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Heinäkuusta alkaen yksityishenkilöiden EU:n ulkopuolelta tilaamille halpatuontilähetyksille tulee tullimaksu, joka on yleensä kolme euroa lähetyksen jokaisesta tavaraerästä. Loppuvuonna maksettavaksi tulee lisäksi käsittelymaksu. Maksut otetaan käyttöön koko EU:ssa halpatuontilähetysten hillitsemiseksi.
Esitutkinta törkeästä säännöstelyrikoksesta valmistui20.5.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Tullin maaliskuussa aloittama esitutkinta törkeästä säännöstelyrikoksesta on valmistunut. Esitutkinnan perusteella epäillään, että suomalaisyhtiö on vienyt pakotteiden vastaisesti Venäjälle 135 kuorma-autoa ja 29 perävaunua vuosina 2022–2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
