AFRY: rahoituksen saatavuus ja hinta ovat nousseet hidasteiksi vihreän siirtymän investointien toteutumistahdille
Ilmastorahaston tilaama ja AFRYn tuottama tekoälyavusteinen selvitys havainnollistaa, miten rahoituksen heikentynyt saatavuus osuu epäonnisesti samaan hetkeen, kun uusien ilmastoteknologioiden investointeja tulisi saada toteutumaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

”Vihreässä siirtymässä on kyse ennen kaikkea tarpeesta saada aikaiseksi historiallinen investointiaalto vihreän siirtymän teknologioihin. Vuosittaiset lisäinvestointitarpeet Suomessa ovat 3-8 miljardia euroa. Suomessa on julkaistu kasvava määrä vihreän siirtymän investointiaikeita, mutta vasta pieni osa näistä hankkeista on varmistanut rahoituksensa ja edennyt toteutusvaiheeseen. Samaan aikaan kansainvälinen kilpailu investoinneista kiihtyy. Jotta investointien toteutumista Suomessa voidaan vauhdittaa, tarvitaan edelleen määrätietoista työtä ja panostuksia.”, Ilmastorahaston toimitusjohtaja Paula Laine kuvailee ja jatkaa:
”Vihreän siirtymän kiihdytyskaistalla on viime vuosina ollut useita mustia joutsenia, eikä investointien eteneminen ole ollut pelkkää ruusuilla tanssia. Viime vuosien globaali turbulenssi on muodostanut investointien toteutumisen kannalta hyvin moniulotteisen toimintaympäristön. Tilaamassamme selvityksessä Afry yhdisteli algoritmiavusteista datan louhintaa, Ilmastorahaston salkkuyhtiöiden haastatteluja sekä asiantuntemustaan monimutkaisen kokonaisuuden keskeisimpien riippuvuussuhteiden havainnollistamiseksi.”
Selvityksessä todetaan muun muassa, että ilmastoinvestoinnit ovat investointeja siinä missä muutkin: niiden toteutumiseen ja tahtiin vaikuttavat samat investointiympäristön tekijät kuin muihinkin investointeihin. Tämänhetkinen taloustilanne, jossa toistaiseksi yhdistyy korkea inflaatio, nopeasti nousseet korot, matala talouskasvu sekä taantuman riski, on haastava suhdannevaihe historiallisen investointiaallon toteutumiselle. Tällä hetkellä läntisen maailman keskuspankit pyrkivät perustelluista syistä hillitsemään kulutusta ja investointeja yleisesti ottaen. Nämä toimet rajoittavat kuitenkin myös vihreän siirtymän investointien toteutumistahtia. Selvityksen mukaan rahoituskierrokset ovat viivästyneet kauttaaltaan noin 5-9 kuukautta ja esimerkiksi sijoittajien alentunut riskinottohalukkuus, vaatimus lyhyemmistä takaisinmaksuajoista sekä hitaammat ja raskaammat päätöksentekoprosessit ovat vaikeuttaneet vihreän siirtymän hankkeiden rahoitusasemaa.
”Tulevien vuosien kehitystä arvioitaessa vaikutukset ovat erilaisia erityyppisille vihreän siirtymän investoinneille. Laitosinvestoinnit ovat erityisen herkkiä viivästyksille, digitaaliset ilmastoinvestoinnit pärjäävät puolestaan paremmin myös haastavissa olosuhteissa”, selvitystä vetänyt AFRYn Vice President Petri Vasara kuvailee tuloksia.
Lue lisää:
AFRYn selvityksen esityskalvot
Ilmastorahaston yhteenveto selvityksen keskeisistä tuloksista
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara MatteroViestintä- ja vastuullisuusjohtajaIlmastorahasto Oy
Puh:+358 400 114 777Saara.Mattero@ilmastorahasto.fiPetri VasaraVice PresidentAFRY
Puh:040 500 9553petri.vasara@afry.comIlmastorahasto Oy on valtion omistama erityistehtäväyhtiö, jonka toiminta keskittyy ilmastonmuutoksen torjumiseen, teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen ja digitalisaation edistämiseen. Ilmastorahasto rahoittaa merkittävän mittaluokan ilmastokohteita, joissa yhtiön rahoitusosuus mahdollistaa hankkeen toteutumisen ylipäätään, laajemmassa mittakaavassa tai aiemmin kuin muun rahoituksen turvin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmastorahasto Oy
Toni Mikkonen tf. verkställande direktör för Klimatfonden5.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Klimatfondens styrelse har utnämnt Toni Mikkonen till tf. verkställande direktör för bolaget från och med 15.9.202. Mikkonen har hittills tjänat som director Investments på Klimatfonden och svarat för bolagets finansieringsverksamhet och utveckling.
Toni Mikkonen Ilmastorahaston vt. toimitusjohtajaksi5.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Ilmastorahaston hallitus on nimittänyt Toni Mikkosen yhtiön vt. toimitusjohtajaksi 15.9.2023 lähtien. Mikkonen on toiminut tähän saakka Ilmastorahaston sijoitusjohtajana, vastaten yhtiön rahoitustoiminnasta ja kehityksestä.
Toni Mikkonen appointed as acting CEO of the Finnish Climate Fund5.9.2023 09:00:00 EEST | Press release
The Finnish Climate Fund’s Board of Directors has appointed Toni Mikkonen as the company’s acting CEO as of 15 September 2023. Until now, Mikkonen has been the Climate Fund’s Director, Investments and responsible for the company’s financial operations and development.
Klimatfonden beviljar Paptic ett kapitallån på 10 M€ för att påskynda ibruktagandet av förpackningsmaterial som ersätter plast4.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Klimatfonden har beviljat ett kapitallån på högst 10 miljoner euro till Paptic Oy som tillverkar träbaserade förpackningsmaterial. Finansieringen påskyndar utvecklandet av bolagets skumformningsteknologi i avsikt att ta i bruk nya miljövänligare förpackningsmaterial. De av träfiber tillverkade återvinnbara materialen ersätter fossil plastfilm i olika typer av flexförpackningar.
Ilmastorahastolta 10 M€ pääomalaina Papticille muovia korvaavien pakkausmateriaalien käyttöönoton vauhdittamiseksi4.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Ilmastorahasto on myöntänyt enintään 10 miljoonan euron pääomalainan puupohjaisia pakkausmateriaaleja valmistavalle Paptic Oy:lle. Rahoituksen avulla vauhditetaan yhtiön vaahtoteknologian kehittämistä uusien ympäristöystävällisempien pakkausmateriaalien käyttöönottamiseksi. Puukuidusta valmistetut ja kierrätettävät materiaalit korvaavat fossiilista muovikalvoa mm. erilaisissa joustopakkauksissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme