Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöt Skilla ja Liiketalouden Liitto LTA yhdistyvät
Hallinnon ja liiketalouden korkeakoulutettuja edustavat Skilla ry ja Liiketalouden Liitto LTA ry yhdistyvät 1.1.2024. Yhdistys jatkaa Skilla-nimellä. Fuusioituvat liitot ovat kumpikin Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöjä.

Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöt Skilla ry ja Liiketalouden liitto LTA ry yhdistyvät 1.1.2024. Fuusioituva yhdistys on nimeltään Skilla ry.
Fuusiosta syntyvä noin 2 600 jäsenen yhdistys edustaa hallinnon ja liiketalouden korkeakoulutettuja esihenkilöitä ja asiantuntijoita. Jäsenet työskentelevät monipuolisissa tehtävissä yrityksissä, järjestöissä ja julkisella sektorilla.
- Me Skillassa toivotamme uudet jäsenet tervetulleeksi laajentamaan kollegaverkostoamme ja luomaan uutta, yhteistä Skillaa. Fuusio vahvistaa asemaamme ammattijärjestökentällä osana Akavan Erityisaloja. Saamme uutta voimaa jäsenkasvuun. Fuusio mahdollistaa myös lisää henkilökohtaista palvelua Skillan uusille jäsenille, iloitsee Skillan puheenjohtaja Virpi Rouhiainen.
Aloitteen yhdistymisestä teki Liiketalouden Liitto LTA ry.
- Olemme käsitelleet yhdistyksemme tulevaisuutta laajasti yhteisissä tilaisuuksissamme ja tulleet siihen tulokseen, että yhdistyminen samanhenkisen yhdistyksen kanssa on viisasta. Yhdistymisen myötä voimme tarjota jäsenillemme isommat hartiat toimintaan, vaikuttamiseen sekä jäsenpalveluihin, kertoo Liiketalouden Liiton hallituksen puheenjohtaja Ritva Kyynäräinen.
- Yhdistymiskumppaniksi valikoitui Skilla ry, joka myös on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys. Meille oli tärkeää, että Skillan arvomaailma on hyvin lähellä omaamme. Kummankin jäsenet ovat myös liiketalouden tutkinnon suorittaneita ja monipuolisissa liiketalouden tehtävissä toimivia, Kyynäräinen kertoo.
Molempien yhdistysten jäsenet hyväksyivät fuusion huhtikuun lopussa pidetyissä kokouksissa. Yhteinen yhdistys jatkaa 1.1.2024 Skillan brändillä. Skilla ottaa perintönä käyttöön LTA:n pitkäaikaisen sloganin "Osaajia tarvitaan aina".
Kattojärjestö Akavan Erityisalat on tyytyväinen jäsenjärjestöjensä Skillan ja LTA:n ratkaisuun.
- Pidämme hyvänä, että sama toimialaa edustavat jäsenyhdistyksemme löytävät toisensa. Näin ne pystyvät tehokkaammin kehittämään toimintaansa ja saavat paremmat resurssit jäsenten palveluun ja ammatilliseen edunvalvontaan, sanoo toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista.
Lisätiedot:
Skilla ry:n puheenjohtaja Virpi Rouhiainen, virpi.rouhiainen@skillary.fi, p. 050 328 4592
Liiketalouden Liitto LTA ry:n puheenjohtaja Ritva Kyynäräinen, ritva.kyynarainen@liiketaloudenliitto.fi, p. 040 580 4044
Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fi, p. 040 700 7800
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582
Virpi Rouhiainen, SkillaPuheenjohtaja
Puh:050 328 4592virpi.rouhiainen@skillary.fiRitva Kyynäräinen, Liiketalouden Liitto LTA
Puh:040 580 4044ritva.kyynarainen@liiketaloudenliitto.fiSalla Luomanmäki, Akavan Erityisalat
Puh:040 700 7800salla.luomanmaki@akavanerityisalat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Julkisen sektorin neuvotteluissa korostui ammattiliittojen voima – Akavan Erityisalat tyytyväinen saavutuksiin9.5.2025 11:03:10 EEST | Tiedote
Haastavissa oloissa saavutetut yleisen linjan palkkaratkaisut julkisella sektorilla osoittavat neuvottelujärjestelmän toimivuuden ja ammattiliiton jäsenyyden arvon, arvioi Akavan Erityisalat. Kunnissa ja hyvinvointialueilla myös palkkaohjelman jatkuminen oli keskeinen saavutus jäsenillemme.
Akavan Erityisalat: Kasvutoimia rahoitetaan leikkaamalla palveluista25.4.2025 09:46:47 EEST | Tiedote
Kehysriihen veronkevennyksiä kompensoidaan leikkauksilla, jotka osuvat valtion, kuntien, yliopistojen sekä järjestöjen rahoitukseen. – Suomalaisten tarvitsemista palveluista ja hyvästä hallinnosta leikataan huoletta iloisten verouutisten katveessa. Samalla huoli julkisen talouden tilasta kasvaa, arvioi Akavan Erityisalat.
Olli Kaureesta Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja24.4.2025 12:43:19 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen toiminnanjohtajaksi on nimitetty Olli Kaure 1.5.2025 alkaen. Kaure on työskennellyt liiton palveluksessa vt. toiminnanjohtajana ja kehitysjohtajana.
Kysely: Joka toinen johdon assistentti kokee epäasiallista kohtelua23.4.2025 09:53:35 EEST | Tiedote
Osaamisen vähättelyä, häirintää, tytöttelyä, arvostuksen puutetta työtehtävien vuoksi. Epäasiallista kohtelua on työurallaan kokenut 52 prosenttia johdon assistenteista, ilmenee Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö Skillan kyselystä. Jopa 28 prosenttia johdon assistenteista raportoi kokeneensa epäasiallista kohtelua viimeisen vuoden aikana. Skilla ry nostaa hallinnon asiantuntijoiden ja assistenttien päivänä 23. huhtikuuta esiin huolen jäsenistönsä työelämässä kohtaamasta epäasiallisesta kohtelusta.
Av-käännösyritysten palkkaratkaisu yleisen linjan mukainen16.4.2025 15:25:26 EEST | Tiedote
Av-käännösyritysten työehtosopimuksen osapuolet ovat päässeet sopuun yleisen linjan mukaisesta kolmivuotisesta sopimusratkaisusta. Sopimus on edelleen yksi harvoista työehtosopimuksista, joissa on sovittu myös ei-työsuhteisten tekijöiden vähimmäispalkkioista. Sopimuksessa työntekijöitä edustavat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestö Kieliasiantuntijat sekä Journalistiliitto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme