Asuntoministeri tarvitaan seuraavaan hallitukseen
Asuminen on ihmisten perustarve, ja jokainen meistä tarvitsee kodin. Vaikka asumisessa on kyse yhdestä elämän tärkeimmistä peruspilareista, näkyvät asumiseen liittyvät asiat varsin vähän julkisessa keskustelussa. Yhtenä osasyynä tähän saattaa olla se, ettei valtioneuvostossa ole ollut ainoastaan asuntoasioihin keskittynyttä ministeriä vuoden 2011 jälkeen. Asuntoasiat ansaitsevat aiempaa suuremman painoarvon myös valtioneuvostotasolla.

Valtionhallinnossa asumiseen liittyvät asiat on jaoteltu pääosin ympäristöministeriöön ja sosiaali- ja terveysministeriöön, joskin asumisen teemoilla on liittymäpintoja myös moniin muihin ministeriöihin. Asumisasioiden kokonaisuus ei ole siis yksissä käsissä. Tästäkin syystä asuntoasioista vastaava ministeri olisi perusteltu.
KOVA sekä muut asumisen toimijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että niin kuluvalla kuin useilla aiemmillakin hallituskausilla asuntopolitiikka ja asumiseen liittyvä asiat ovat jääneet valitettavan pieneen rooliin. Ympäristöministeriön tehtäväkenttään kuuluu monia asioita, eikä asuntoasioiden sisällyttäminen ympäristöministerin vastuulle ei ole ollut ideaalein lopputulos asuntoasioiden painoarvon näkökulmasta.
KOVA katsoo, että maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimusten koordinaation lisäämiseksi valtionhallinnossa ympäristöministeriö olisi perusteltua yhdistää liikenne- ja viestintäministeriön kanssa. Samalla kaikki rakentamisen ohjaus tulisi keskittää tähän yhteen uuteen ministeriöön.
- Eduskuntavaalien alla moni puolue otti kantaa valtioneuvostorakenteen kehittämiseksi. Toivon, että parhaillaan käytävissä hallitusneuvotteluissa harkitaan myös KOVAn ehdotusta asuntoasioiden painoarvon lisäämiseksi ja ns. MAL-koordinaation parantamiseksi, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen esittää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni ParkkonentoimitusjohtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:040 593 3338jouni.parkkonen@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat pääasiassa joko normaaleja vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja. Osa KOVAn jäsenistä omistaa myös erityisryhmien vuokra-asuntoja, kuten palvelu-, opiskelija- ja nuorisoasuntoja.
KOVAlla on 118 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 320 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu noin 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat yli 120 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat yli 80 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2023 yhteensä lähes 6 000 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenyhteisöt ylläpitävät asuntomarkkinoilla kilpailua, erityisesti hintakilpailua. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
KOVAn jäsenet käynnistävät tänä vuonna 4 700 asunnon rakentamisen8.5.2025 04:30:00 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenyhteisöt käynnistävät tänä vuonna 4 700 uuden kohtuuhintaisen asunnon rakentamisen. Näistä 2 600 on normaaleja valtion tukemia vuokra-asuntoja, 300 erityisryhmien vuokra-asuntoja ja 1 800 asumisoikeusasuntoja. Luvut pohjautuvat KOVAn kevään 2025 tilastokyselyyn, jossa kartoitettiin muun muassa jäsenyhteisöjen tulevia investointeja.
KOVA: Asuntojen lyhytvuokraus tulee rajoittaa 30 päivään vuodessa6.5.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Rakentamislakiin ehdotetaan uusia säännöksiä rakennusten käyttöä koskevien sääntöjen täsmentämiseksi sekä nopeasti yleistyneen lyhytvuokrauksen huomioimiseksi rakentamislaissa. Uusissa säännöksissä asumisena pidettäisiin jatkuvaa asumista, ja asuinrakennusta ja sen huoneistoja olisi näin ollen käytettävä jatkuvaan asumiseen eikä esimerkiksi majoitustoimintaan tai toimistotilana. Säännöksessä pidettäisiin asumisena myös asunnon luovuttamista alle neljän viikon jaksoissa enintään 90 päivänä kalenterivuodessa.
Kohtuuhintaiset asuntotoimijat: Malttia asuntopolitiikan muutoksiin25.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Tänään 25.4.2025 kevätkokoukseensa kokoontuneet Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenet toivovat malttia asuntopolitiikan ja asuntomarkkinoihin vaikuttaviin uudistuksiin. Asuntopolitiikkaan ja asuntomarkkinoihin vaikuttavia muutoksia ja uudistuksia on jo tehty paljon ja lisää suunnitellaan tehtäväksi. Kun lyhyessä ajassa toteutetaan paljon muutoksia, niiden yhteisvaikutuksia asuntomarkkinoille on vaikea arvioida ennalta.
KOVA: Hallituksen puoliväliriihen kasvutoimet jäivät tussahdukseksi asunto- ja rakennusalan osalta24.4.2025 07:52:21 EEST | Tiedote
Maan hallitus tiedotti eilisillalla 23.4. kaksipäiväisen puoliväliriihensä tuloksista. Hallitus kuvasi puoliväliriihtään kasvuriiheksi. Hallitus esittelikin monia toimia, joilla se aikoo edistää ja tukea taloudellista kasvua Suomeen. Sen sijaan asunto- ja rakennusalan hallitus vaikutti unohtaneen lähes kokonaan.
Kommentti: Valtion tukemien asuntojen vuokrien kasvuvauhti on hidastunut entisestään17.4.2025 08:50:13 EEST | Tiedote
Tilastokeskuksen tämän päiväisen julkaisun mukaan valtion tukemien asuntojen vuokrat kasvoivat vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä 4,0 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, mikä on alhaisin lukema sitten vuoden 2023 lopun. Viime vuoden vuosikasvu oli 0,7 prosenttiyksikköä nyt raportoitua nopeampaa. Keskimääräinen vuokra valtion tukemissa asunnoissa oli vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä 13,30 euroa asuinneliötä kohden. Edelliseen vuosineljännekseen nähden valtion tukemien asuntojen vuokrat nousivat 1,1 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme