Toimittaja Marina Ovsjannikova protestoi Venäjän tv-uutisissa sotaa vastaan – uutuuskirja nyt suomeksi
30.5.2023 07:15:00 EEST | Into Kustannus | Tiedote
Venäläinen tv-toimittaja Marina Ovsjannikova tuli kansainvälisesti tunnetuksi protestoituaan sotaa vastaan Venäjän television suorassa uutislähetyksessä maaliskuussa 2022. Uutuuskirjassa No War hän kertoo, miten päätyi rohkeaan tekoonsa ja mitä hänelle sen jälkeen tapahtui.

”Kaksi poliisia saattaa minua pitkin tv-keskuksen loputonta käytävää. Kaikki maailman johtavat tv-yhtiöt näyttävät jo klippiä sodanvastaisesta esiintymisestäni. Sadat ihmiset kirjoittavat kiitollisina sosiaalisessa mediassa. Myöhemmin kuulen, että Ostankinon tv-keskuksen edessä seisoi mies kädessään valkoisia ruusuja: hän halusi ojentaa ne minulle kiitokseksi.”
Kansainvälisen uutistoimituksen työntekijänä Marina Ovsjannikova oli jo pitkään tiennyt, että Kreml valehtelee jatkuvasti Venäjän kansalle. Ukrainan sota oli kuitenkin hänelle liikaa; hän ei voinut enää olla hiljaa.
”Valitettavasti olen viime vuodet ollut töissä ykköskanavalla ja tuottanut Kremlin propagandaa. Häpeän sitä nyt valtavasti. Häpeän sitä, että sallin valehtelemisen tv-ruudulla. Häpeän sitä, että sallin venäläisten tyhmentämisen.”
Protestin jälkeen Marina Ovsjannikova löysi itsensä keskeltä informaatiosotaa. Venäjällä häntä syytettiin kytköksistä Britannian suurlähetystöön, Ukrainassa hänen sanottiin työskentelevän Venäjän vakoojana. Häntä häirittiin jatkuvasti internetissä. Hänen entinen aviomiehensä haastoi hänet oikeuteen ja yritti viedä häneltä lastensa huoltajuuden. Hänen poikansa ja äitinsä käänsivät hänelle selkänsä. Ovsjannikovalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa Moskovaan taistelemaan tyttärestään.
Lopulta Marina Ovsjannikova tuomittiin kotiarestiin. Uuden sotaan liittyvien ”valheiden” levittämisen kieltävän lain mukaan häntä odotti kymmenen vuoden vankeustuomio. Muutama päivä ennen oikeudenkäyntiä hän onnistui kuin ihmeen kaupalla pakenemaan tyttärensä kanssa. Nyt Ovsjannikova haluaa kertoa tarinansa.
Kirja on saatavissa kirjakaupoista, sekä e- ja äänikirjapalveluista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiMaria Rossimarkkinointipäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Eveliina Talvitien Helga-romaanista kantaesitys Porin Teatteriin19.5.2026 12:33:16 EEST | Tiedote
Eveliina Talvitien omapäisistä käsityöläisnaisista kertovan romaanitrilogian avausosa Helga sovitetaan näytelmäksi, joka saa ensi-iltansa Porin Teatterissa syyskuussa 2027. Trilogian toinen osa Matleena julkaistiin tänä keväänä.
Agenttimummo koukuttaa alakoululaiset kirjan ääreen12.5.2026 11:34:25 EEST | Tiedote
Seiskaluokkalaisen Alexin ja hänen Rauha-mummonsa vauhdikkaat seikkailut jatkuvat suositun sarjan neljännessä osassa Agenttimummo ja kultainen vaippa. Ilkka Olavin kirjoittama ja Ossi Pirkosen kuvittama tarina kiskoo ruudulla roikkuvan varhaisnuoren kirjan ääreen hurjilla juonenkäänteillään ja Fortnite-teemallaan.
Heli Meklinin elämäntarina osoittaa, kuinka varatonkin voi vaurastua12.5.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Viisitoista vuotta tanssitaiteilijana toiminut Heli Meklin kyllästyi rahattomuuteen ja päätti ottaa vastuun henkilökohtaisesta taloudestaan: hän muutti Tallinnaan, opiskeli juristiksi, hyppäsi finanssitalon uraputkeen ja innostui asuntosijoittamisesta. Uutuuskirjassa Persaukinen tahtoo Porschen Meklin kuvaa vauhdikasta vaurastumismatkaansa ja jakaa parhaat selviytymiskonstinsa.
Uutuuskirja pureutuu ilmastopolitiikan epäonnistumiseen ja ympäristöliikkeiden voimattomuuteen – miten tästä eteenpäin?5.5.2026 08:49:47 EEST | Tiedote
Amos Wallgrenin ja Jooseppi Räikkösen Palavan maailman politiikka on terävä analyysi ilmastopolitiikan epäonnistumisesta, ympäristöliikkeiden voimattomuudesta ja siitä, miten nyt olisi toimittava, jotta maapallo voidaan vielä pelastaa. Kirja tarkastelee maailmanpolitiikan tuoreimpia käänteitä ilmaston näkökulmasta ja tarttuu monipuolisesti eri ilmiöihin Kiinan noususta energiasiirtymään ja teknologiauskoon.
Tympeät tytöt – Luokkakipuja -kirjalle jo neljäs palkinto30.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Riina Tanskanen on saanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon sarjakuvateoksellaan Tympeät tytöt – Luokkakipuja (Into, 2025). Teos on aiemmin voittanut Tulenkantaja-palkinnon, Adlibris-palkinnon ja Yleisen Lehtimiesliiton Journalistipalkinnon, sekä ollut Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

