Amanda Pasanen puheenjohtamaan vihreää valtuustoryhmää

“Helsingin vihreän valtuustoryhmän johtaminen on äärimmäisen innostava ja mielenkiintoinen tehtävä, jossa pääsee konkreettisesti edistämään ilmastokestävää, luonnonläheistä ja sosiaalisesti oikeudenmukaista pääkaupunkia”, Amanda Pasanen sanoo.
“Kaupungistumisen ja kestävyysmurroksen haasteisiin vastaaminen edellyttää Helsingiltä muun muassa viheralueiden vaalimista ja liikenteen päästöjen vähentämistä. Hienoa saada jatkaa tätä työtä nyt valtuustoryhmän puheenjohtajana."
Amanda Pasanen on ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu, edellisellä valtuustokaudella hän toimi vihreiden varavaltuutettuna. Hän on jäsenenä kaupunkiympäristölautakunnassa. Pasanen on koulutukseltaan filosofian maisteri ympäristötieteistä.
Valtuustoryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Shawn Huff ja toisena varapuheenjohtajana jatkaa toisen kauden kaupunginvaltuutettu Ozan Yanar.
“Olen kiitollinen ryhmän luottamuksesta, jonka olen ansainnut lyhyessä ajassa. Olen innoissani kun vastuuni valtuustoryhmän varapuheenjohtajan tehtävässä kasvaa ja valmis jatkamaan työtä toimivan ja yhdenvertaisen kaupungin puolesta”, Shawn Huff kertoo.
“Vihreitä tarvitaan taistelemaan helsinkiläisten palveluiden puolesta. Jatkamme työtä varhaiskasvatuksen kriisin ratkaisemiseksi, toimivien terveyspalveluiden puolesta, lähiluonnon suojelemiseksi ja kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseksi. Valmistaudumme hartiavoimin tuleviin kuntavaaleihin Helsingin puolesta”, toteaa Ozan Yanar.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Amanda PasanenHelsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja
Puh:040 9611330amanda.pasanen@gmail.comShawn HuffHelsingin vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
Puh:0443030529Ozan YanarHelsingin vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
Puh:044 2758797ozanyanarfin@gmail.comKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Vihreät ry
Apulaispormestari Vanhanen: Helsingin on hankittava enemmän painettuja oppikirjoja10.9.2025 16:34:33 EEST | Tiedote
Painettujen oppikirjojen on oltava tasaveroisesti saatavilla lapsille ja nuorille Helsingissä. Helsinki on edelleen merkittävästi jäljessä oppikirjarahoituksessa monia muita kuntia. Vuodelle 2025 Helsingissä on lisätty rahoitusta painettuihin oppimateriaaleihin, mutta korjausliikettä on jatkettava myös tulevana vuonna.
Inarintiestä Vallilassa ehdotetaan Helsingin ensimmäistä koulukatua1.9.2025 14:14:08 EEST | Tiedote
Valtuutetut Anni Sinnemäki ja Otso Kivekäs ovat valmistelleet yhdessä aloitteen, joka ehdottaa Inarintiestä Vallilassa Helsingin ensimmäistä Pariisin esimerkistä inspiroitunutta koulukatua. Koulukadut toimivat vetovoimaisina, turvallisina, liikkeeseen ja leikkiin kannustavina katuina koulujen lähiympäristössä. Koulukaduilla lapset ja vehreys ovat pääroolissa.
Vihreät vaatii toimia alfa-PVP-kriisiin vastaamiseksi Helsingissä28.8.2025 10:53:34 EEST | Tiedote
Helsinki on ajautunut poikkeuksellisen vaikeaan tilanteeseen uuden muuntohuumeen, alfa-PVP:n eli "peukun", vuoksi. Vihreät jätti 27.8.2025 aiheesta valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan kaupunkia käynnistämään välittömät toimet alfa-PVP:n aiheuttamaan kriisiin vastaamiseksi.
Reetta Vanhanen: Helsinkiin tarvitaan lisää koululaisuinteja ja esikoululaisten uimaopetusta29.7.2025 12:03:41 EEST | Tiedote
Tänä kesänä on uutisoitu lukuisista hukkumiskuolemista ympäri Suomea. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on ollut lukuisia elvytykseen johtaneita vaaratilanteita. Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Reetta Vanhanen esittää huolensa tilanteesta.
Helsingin kouluissa pienennetään ryhmäkokoja ja laitetaan perusasiat kuntoon – vihreät varmisti lasten ja nuorten erityishuomioinnin Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa26.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin tänään julkistettu kaupunkistrategia painottaa vahvasti lapsia ja nuoria sekä peruskoulun vahvistamista. Vihreät ovat tyytyväisiä siihen, että koulutuksen laatuun ja hyviin lähikouluihin panostetaan nyt ennennäkemättömällä tavalla. Kasvatuksen ja koulutuksen perusrahoitus on turvattu koko strategiakaudeksi aiempaa korkeammalle tasolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme