Akava: Koulutuksen rahoituksen varmistamiseksi tarvitaan pitkän aikavälin suunnitelma

Jaa

Tulevan hallituksen on sitouduttava lupaukseen, että koulutuksesta ei leikata, painottaa Akava. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren toteaa puheessaan Akavan liittokokouksessa, että koulutus ja osaaminen vaativat pitkäjänteistä parlamentaarista sopua rahoituksesta. 

– Hallitusneuvotteluista kantautunut tavoite 100 000 uudesta työllisestä on sinänsä kannatettava, mutta sen toteutuminen vaatii panostuksia osaamiseen ja työelämän laatuun. Koulutusleikkaukset olisivat väärä tie, sillä kasvu ja tulevaisuus vaativat panostuksia. Koko Akava-yhteisön vahva viesti on, että koulutuksen rahoitus ja laatu pitää varmistaa vaikeinakin aikoina. Talouskasvua ja parempaa tuottavuutta saavutetaan laadukkaan koulutuksen, osaamisen sekä tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden avulla, korostaa Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

– Mielestämme koulutuksen ja osaamisen merkityksen pitää näkyä selkeästi päättäjien valinnoissa. Jotta saamme koulutus- ja osaamistasomme taas nousuun, on huolehdittava koko koulutusketjusta varhaiskasvatuksesta tutkijakoulutukseen. Meidän on varmistettava, että maamme kasvukyky säilyy ja että osaajapula ei vaaranna menestystämme tai julkisia palveluja, Löfgren jatkaa.

– Parlamentaarista sopua TKI- panostuksista täytyy nyt lähteä toteuttamaan. Neljän prosentin osuus bruttokansantuotteesta pitää saavuttaa myös käytännössä. Vihreän siirtymän toimissa on suuria mahdollisuuksia, mutta ne vaativat vahvoja ja johdonmukaisia panostuksia TKI-toimintaan ja osaamiseen, Löfgren korostaa. 

– Työhyvinvoinnin lisääminen on tärkeä osa työllisyys- ja talouspolitiikkaa. Työkyvyttömyyden kustannukset ovat miljardeja euroja vuodessa. Kohtuuton työmäärä, työuupumus ja psykososiaalinen ylikuormitus heikentävät tuottavuutta ja kilpailukykyä. Siksi edellytämme, että työturvallisuuslaki uudistetaan. Mielenterveyttä on tuettava myös uudistamalla työterveyshuoltolakia, niin, että henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukeminen sisältyy lakisääteiseen työterveyshuoltoon, Löfgren vaatii.

Löfgren painottaa liittokokouspuheessaan myös nuorten ottamista huomioon päätöksenteossa yhä vahvemmin. 

Puheenjohtaja Maria Löfgrenin liittokokouspuhe on käytettävissä osoitteessa https://akava.fi/wp-content/uploads/2023/05/Puheenjohtaja-Maria-Lofgrenin-katsaus-Akavan-liittokokous-2023-05-29.pdf

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.

akava.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akava ry

Akava: Budjettiriihessä ei rakennettu riittävästi pohjaa osaamis- ja koulutustason nostolle19.9.2023 22:21:25 EEST | Tiedote

Akava pitää hyvänä, että budjettiriihen linjauksilla varmistetaan valtion lupaus tutkimus- ja kehitysinvestointien julkisesta rahoituksesta. TKI-osaajien saatavuuden turvaamiseksi on myönteistä, että rahoitusta kohdennetaan korkeakouluille enemmän kuin ennen riihtä oli esitetty. Akava on pettynyt siihen, että tarvittavat panostukset osaamis- ja koulutustason nostoon jäivät pitkälti tekemättä.

Akava: Työmarkkinoiden kriisiytyminen pitää välttää – ehdotamme sopimisen tietä maan hallitukselle11.9.2023 18:30:03 EEST | Tiedote

Akava katsoo, että maan hallituksen suunnittelemat työelämäuudistukset vähentävät ennennäkemättömällä tavalla palkansaajien mahdollisuuksia neuvotella tärkeistä työehdoista ja puolustaa oikeuksiaan. Akava suhtautuu hallituksen työelämälinjauksiin kriittisesti ja erittäin torjuvasti, mutta ehdottaa sopimisen tietä, jotta työmarkkinoilla ei ajauduta kriisiin. Akavan hallitus käsitteli ajankohtaista tilannetta ja määritteli kantansa työlainsäädäntöesityksiin kokouksessaan 11. syyskuuta Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme