Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Joukkoliikenteen kesäkausi alkaa Raahen seudulla sekä reiteillä Oulu–Raahe ja Oulu–Oulainen

Jaa
Kesäaikataulut astuvat voimaan 5.6.2023 Raahen seudun kuntien välisessä joukkoliikenteessä sekä reiteillä Oulu–Raahe ja Oulu–Oulainen. Vaikka osa talvikauden vuoroista jää kesätauolle, joukkoliikenne jatkuu myös kesän aikana. Kesäaikataulut ovat voimassa koulujen kesäloman ajan.

Kesäajan joukkoliikenne palvelee pääasiassa työ- ja asiointimatkoja. Työmatkaliikennettä ajetaan Paavolasta Ruukin ja Revonlahden kautta Raaheen sekä Oulusta Oulaisiin yleisimpinä työssäkäyntiaikoina.

Alla on lueteltu ELY-keskuksen liikenne pääsuunnittain kesäkaudella sekä liikenteeseen tehdyt keskeiset muutokset. Osaan vuoroista on lisäksi tehty pieniä reitti- ja aikataulumuutoksia.

Paavola–Ruukki–Revonlahti–Raahe

Liikennettä on arkipäivisin kolme ja lauantaisin kaksi vuoroa kumpaankin suuntaan. Vuoroja voi käyttää ympärivuotiseen työmatkaliikenteeseen Raaheen. Osa vuoroista ajetaan Luonto- ja hevoskeskuksen kautta myös kesällä.

Oulu–Lumijoki–Siikajoenkylä–Raahe

Liikennettä on arkipäivisin kaksi vuoroa Oulusta Raaheen ja yksi vuoro Raahesta Ouluun. Lauantaisin liikennettä on kaksi vuoroa kumpaankin suuntaan. Reittiä on nopeutettu talviaikataulukauteen verrattuna siten, että Kempeleen keskustan sijaan vuorot ajetaan valtatien 4 kautta. Raahesta Ouluun ajavat vuorot pysähtyvät valtatien 4 ramppipysäkeillä vain tarvittaessa. Muutosten seurauksena vuorojen ajoaika lyhenee 10 minuutilla.

Oulu–Revonlahti–Raahe

Reitillä kulkee Oulun ja Kokkolan välistä markkinaehtoista linja-autojen kaukoliikennettä. Lisäksi Oulun ja Raahen välillä kulkee kaukoliikennettä täydentäviä linja-autovuoroja. Raahesta Ouluun ajavat vuorot pysähtyvät valtatien 4 ramppipysäkeillä vain tarvittaessa. Vuoroja voi käyttää arkipäivisin Oulun ja Raahen väliseen työmatkaliikenteeseen.

Oulu–Oulainen

Liikennettä on arkipäivisin kaksi vuoroa kumpaankin suuntaan. Vuoroja voi käyttää ympärivuotiseen työmatkaliikenteeseen Oulaisiin.

Lipputuotteet ja aikataulut

Lipputuotteita linja-autovuoroihin myydään verkossa ja linja-autoissa. Kertalippuja on saatavilla verkosta Matkahuollon aikatauluhausta sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta. Linja-autoissa kertalippuja myydään käteisellä sekä yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla.

Työmatkustajien ja muiden säännöllisesti matkustavien kannattaa hankkia Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sarjalippu, jolla matkustaminen on kertalippua edullisempaa. Lisäksi Siikajoen kunnan ja Raahen kaupungin välisille matkoille on saatavilla mobiilisovelluksesta kausilippu, jolla voi matkustaa 30 vuorokauden aikana rajoittamattomasti Oulaisten Liikenne Oy:n ja Kamusen Liikenne Oy:n linja-autovuoroissa. Oulun ja Raahen välillä säännöllisesti matkustaville on saatavilla Matkahuollon 30 matkaa/30 päivää -lippu.

Vuorojen aikataulut ovat saatavilla Matkahuollon aikatauluhausta, reittioppaasta ja Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sekä Google Mapsista. Aikatauluja on saatavilla myös linja-autoista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Asiakaspalautteet: Liikenteen asiakaspalvelu, www.palautevayla.fi/aspa tai puh. 0295 020 600.


Median yhteydenotot: joukkoliikenneasiantuntija Johannes Miesmaa, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, puh. 0295 038 000.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Lähiruokapäivänä 9.9. Pohjois-Pohjanmaalla kuusi käyntikohdetta4.9.2023 13:34:34 EEST | Tiedote

Mistä suomalainen ruoka tulee? Millaisia tuotteita Pohjois-Pohjanmaalla tuotetaan? Mitä muuta mielenkiintoista maaseudulta löytyy? Muun muassa näihin kysymyksiin voit saada vastauksen valtakunnallisen Lähiruokapäivän tapahtumissa lauantaina 9.9.2023! Pohjois-Pohjanmaalla on mukana ainakin kuusi Lähiruokapäivän käyntikohdetta – kohteita voi tulla enemmänkin, sillä järjestäjäksi saa ilmoittautua tapahtumapäivään saakka.

Valtateiden 4 ja 8 kehittämisselvitys välillä Haaransilta - Lapinkangas, Liminka - yleisötilaisuus 29.8.23.8.2023 07:20:19 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) laatii kehittämisselvitystä valtateille 4 ja 8 Haaransillan ja Lapinkankaan välille Limingassa. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Limingan kunnan ja Väyläviraston kanssa. Selvityksessä määritetään pitkän aikavälin toimenpiteet valtateille 4 ja 8 Limingan kohdalle. Näillä toimenpiteillä turvataan liikenneverkon toimivuus ja turvallisuus myös tulevaisuudessa. Esitettyjen toimenpiteiden lähtökohtana on vuonna 2023 valmistunut selvitys ”Valtatie 8 uudelleenarviointi välillä Vaasa - Oulu”. Siinä määritettiin koko välille pitkän aikavälin tavoitetila valtatien 8 parantamiseksi, joka vastaa pääväyläasetuksen edellyttämää tasoa. Suunnittelualue alkaa valtatieltä 4 Haaransillan eritasoliittymästä päättyen valtatielle 8 Tikkaperän kohdalle. Suunnittelualueen pituus on noin 11 kilometriä. Suunnitelmassa esitetään mm. eritasoliittymiä Haaransillan, Liminganportin, Sepänkankaan ja Ylivieskantien liittymiin. Kehittämisselvity

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme