Ruotsin kansallispäiväseminaari Hanasaaressa: naisten vaikutusvalta Kustaa Vaasan valtakaudesta nykypäivään
31.5.2023 08:45:23 EEST | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote
Ruotsin kansallispäivää vietetään 6. kesäkuuta. Hanasaari järjestää kansallispäivän kunniaksi seminaarin, jossa käsitellään naisten vaikutusvaltaa Kustaa Vaasan valtakaudesta nykypäivään. Seminaarin avajaispuheen pitää presidentti Tarja Halonen.

Seminaaripäivän aikana historioitsijat ja muut asiantuntijat kertovat näkemyksiään naisten asemasta läpi aikojen. Seminaariesitelmissä käsitellään muuan muassa naisten roolia vallan kulisseissa Kustaa Vaasan aikana, presidentin puolisojen roolia Suomessa itsenäistymisen alkuvuosina sekä naisten vaikutusvaltaa nykypäivänä.
”Seminaarilla juhlistetaan Ruotsin kansallispäivää ja naisten asemaa historiassa, mutta myös sitä, että Kustaa Vaasan kruunaamisesta Ruotsin kuninkaaksi tulee tänä vuonna 500 vuotta. Olemme saaneet seminaariin lukuisia hienoja puhujia ja toivomme, että saamme paikalle myös runsaasti osallistujia”, Hanasaaren ohjelmakoordinaattori Ina Suominen toteaa.
Puhujina ja panelisteina ovat muun muassa Suomen entinen presidentti Tarja Halonen, Ruotsin Suomen-suurlähettiläs Nicola Clase, Lundin yliopiston historian dosentti Svante Norrhem, Helsingin yliopiston historiantutkija ja apulaisprofessori Anu Lahtinen sekä näyttelijä Minttu Mustakallio.
Katso koko ohjelma ja ilmoittaudu tästä: www.hanaholmen.fi/event/ruotsin-kansallispaivaseminaari/
Lisätietoja antaa Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiTietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Pressinbjudan: Finländarnas historia i Sverige24.2.2026 08:59:52 EET | Pressmeddelande
Välkommen på ett seminarium idag den 24 februari om finländarnas historia i Sverige. Under evenemanget presenteras också den nyutgivna antologin ”Finländarnas historia i Sverige i en ny tid 1995–2025”.
Lehdistökutsu: Suomalaisten historia Ruotsissa24.2.2026 08:59:52 EET | Tiedote
Tervetuloa tänään järjestettävään seminaariin, jossa käsitellään suomalaisten historiaa Ruotsissa. Tapahtumassa esitellään myös vastikään julkaistu antologia ”Finländarnas historia i Sverige i en ny tid 1995–2025.”
50 år av svensk-finskt samarbete får nytt liv online19.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning tas ner senare i år, men berättelsen om samarbetet mellan Finland och Sverige lever vidare. Aalto-universitetets institut för mätning och modellering av den byggda miljön (MeMo) har dokumenterat jubileumsutställningen som en trespråkig virtuell 3D-utställning som kan upplevas online världen över.
Pressinbjudan: Hur skall Finland och Sverige hantera en osäker omvärld?6.2.2026 09:16:25 EET | Pressmeddelande
Årets utrikespoliska debattforum Hanalys sätter fingret på förändringarna och det politiska maktspelet i den globala handeln. Bland de medverkande märks Finlands och Sveriges utrikesministrar Elina Valtonen och Maria Malmer Stenergard samt ordföranden för Investor, Jacob Wallenberg.
Kutsu lehdistölle: Miten Suomen ja Ruotsin tulee toimia epävarmassa maailmantilanteessa?6.2.2026 09:16:25 EET | Tiedote
Tämän vuoden ulkopoliittisessa Hanalys-keskustelufoorumissa perehdytään muutoksiin ja poliittiseen valtapeliin globaalissa kaupankäynnissä. Osallistujien joukossa ovat Suomen ja Ruotsin ulkoministerit Elina Valtonen ja Maria Malmer Stenergard sekä Investorin puheenjohtaja Jacob Wallenberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme