Yhteisvanhemmuudessa riittää oppimista – ”Perhepalveluissa voitaisiin tukea tehokkaammin vanhempien yhteistyön muodostumista”
Tasa-arvoinen yhteisvanhemmuus on suomalaisessa yhteiskunnassa ideaali, joka ei aina käytännön tasolla toteudu. Tutkimushanke selvitti vanhempien välisen yhteistyön merkitystä Suomessa ja kansainvälisesti. ”Perhepalveluissa voitaisiin tukea tehokkaammin vanhempien yhteistyön muodostumista”, tutkijat vinkkaavat. Se vauhdittaisi perhevapaauudistuksen toteutusta ja tietä tasa-arvoon.

Yhteisvanhemmuuden käsite on edelleen monelle melko vieras, pohtii vanhempi tutkija Kaisa Malinen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Monen ajatuksissa se liittyy etenkin yhteishuoltajuuteen ja eronneen pariskunnan lastenhoitojärjestelyihin, vaikka kyseessä on etenkin yhdessä olevien pariskuntien tapa toimia yhdessä lasta kasvattaessaan.
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Anna Rönkä on samaa mieltä.
”Lisäksi yhteisvanhemmuus on muutakin kuin tasainen työnjako vanhempien välillä. Se on tapa, jolla vanhemmat osoittavat yhdenmielisyyttä, molemminpuolista tukea ja säätelevät perheen vuorovaikutusta. Keskinäisen työn- ja vastuunjaon ei edes tarvitse olla tasan jaettua, kunhan molemmat kokevat sen oikeudenmukaiseksi”, Rönkä tarkentaa.
Toimiva vanhempien välinen yhteistyö helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista ja ennaltaehkäisee parisuhdeongelmia, edistäen sitä kautta niin lapsen kuin vanhempienkin hyvinvointia.
Pian päättyvässä tutkimushankkeessa tutkijat perehtyivät vanhempien välisen yhteistyön kehittymiseen ja päivittäisiin muutoksiin. Suomessa, Portugalissa ja Japanissa toiminut tutkijatiimi on myös selvittänyt, millä tavalla eri maiden perhe- ja työpolitiikka, perhepalvelut ja vallitsevat odotukset heijastuvat vanhempien välisen yhteistyön kehittymiseen.
Tasa-arvon ideaali ei aina näy arjessa
Suomalaisessa yhteiskunnassa tasa-arvoinen vanhemmuus on ollut ideaali jo pitkään. Tutkijoiden mukaan tämä ei kuitenkaan aina heijastu arjen toiminnan tasolle tai näy toimivana yhteisvanhemmuutena. Esimerkiksi äidit nähdään myös Suomessa usein yhä edelleen lapsen ensisijaisena vanhempana – eli vanhempana, jolla on päävastuu lasten hyvinvoinnista.
”Liian jäykkä käsitys tasa-arvoisesta vanhemmuudesta voi myös olla haaste yhteisvanhemmuudelle. Perhepalveluiden työntekijät ovat kuvailleet toimivan yhteisvanhemmuuden riskiksi esimerkiksi vanhempien välisen kilpailun ajankäytöstä. Vanhemmat ovat saattaneet kalenteroida molemmille omaa aikaa, mutta samalla perheen yhteinen aika on unohtunut yhtälöstä”, Malinen kuvaa.
Kun Suomessa keskustelu yhteisvanhemmuuden hyödyistä keskittyy vain pitkälti tasa-arvon kysymyksiin, on riskinä, että toimivan yhteisvanhemmuuden hyödyt lapselle ja perheen hyvinvoinnille jäävät huomaamatta, joita puolestaan painotetaan yhteisöllisyyttä korostavissa maissa, Rönkä summaa.
Tutkijat arvioivat: perhevapaauudistus tukee yhteisvanhemmuutta, mutta se ei vielä riitä
Jotta yhteisvanhemmuutta voitaisiin paremmin tukea, kaipaisivat tutkijat muutoksia niin rakenteisiin kuin esimerkiksi palveluiden toimintaan.
”Esimerkiksi perheille suunnatuissa palveluissa, kuten neuvoloissa asiakkaina ovat usein äidit, jolloin voi vaatia ammattilaiselta erityisiä ponnisteluja löytää keinoja tukea ja huomioida isien roolia. Palveluissa asia kuitenkin jo tiedostetaan, ja siihen kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota. Olennaista on tunnistaa molempien vanhempien tärkeä rooli jo odotusvaiheesta lähtien” Malinen toteaa.
Kehitystä on nähty myös rakenteiden tasolla. Tästä toimii esimerkkinä vuoden 2022 perhevapaauudistus, joka viestii yhteiskunnan voimakkaasta tahtotilasta tasa-arvoiseen vanhemmuuteen. Tutkijat pitävät uudistusta tärkeänä ”momentumina” myös palvelujen kehittämiselle.
Palveluihin tutkijat levittävät hankkeessa kerättyä tietoa myös päätöswebinaarin muodossa. Keskiviikkona 31.5. järjestettävään webinaariin on ilmoittautunut jo yli 200 perheiden kanssa työskentelevää ammattilaista eri puolilta Suomea. Tapahtumassa kuullaan, kuinka suomalaisten vanhempien välinen yhteistyö lähtee rakentumaan vauvaperheissä. Tarkoitus on myös pohtia yhdessä, kuinka yhteisvanhemmuutta voidaan paremmin tukea perheille suunnatuissa palveluissa.
Tiedeviestintäkampanja jakaa tietoa vauvaperheille
Palveluiden lisäksi tietoa halutaan jakaa suoraan vanhemmille. Syksyllä 2023 Keski-Suomen hyvinvointialueella tullaan näkemän vauvaperheille ja odottaville pariskunnille suunnattua tiedeviestintää. Tutkimustärppeihin voi törmätä niin verkossa ja somessa kuin neuvoloissa, perhekeskuksissa ja kirjastoissakin.
”Haluamme viestiä toimivasta yhteisvanhemmuudesta ja perheen hyvinvoinnista tutkimusperustaisesti niille vanhemmille, jotka tiedosta eniten arjessaan hyötyvät. Toivomme, että hyvinvointialueen kanssa yhdessä toteutettavan tiedeviestintäkokeilun avulla vanhemmat löytävät oivalluksia omaan tapaansa toimia yhdessä lapsen hyvinvointia tukien”, Rönkä ja Malinen kertovat.
Lisätietoja:
CopaGloba – Yhteisvanhemmuuteen oppimassa -tutkimushanke on ajoittunut vuosille 2019–2023. Suomen lisäksi tutkimuksessa olivat mukana Japani ja Portugali. Hankkeen toteutti Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu yhteistyössä THL:n ja kansainvälisten kumppanien kanssa. Tutkimusta rahoitti Suomen Akatemia.
31.5. webinaari: ”Yhteisvanhemmuuden alkutaipaleella: tutkimustuloksista käytännön tukeen”
Toimittajat ja muut aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuulolle! Zoom-linkin saa lähettämällä sähköpostia tutkimuksen johtajille.
Yhteystiedot:
Anna Rönkä, anna.k.ronka@jyu.fi, puh. +358 40 805 4891
professori, Jyväskylän yliopisto
Kaisa Malinen, kaisa.malinen@jamk.fi, puh. +358 50 360 2104
vanhempi tutkija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirke HassinenViestinnän asiantuntija
Puh:+359 50 4626920kirke.m.hassinen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Herpesviruksesta voi olla apua syövän hoidossa28.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tutkitaan herpesvirusta, jota käytetään myös onkolyyttisenä viruslääkkeenä syöpien nujertamisessa. Viruksen infektiomekanismien selvittäminen isäntäsolun tuman rakenteissa auttaa tehokkaamman ja turvallisemman onkolyyttisen viruslääkkeen kehittämisessä.
Jyväskylän yliopiston hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisiksi jäseniksi Antti Koivula, Marja Makarow, Hanna Maula ja Janne Poranen 1.1.2026 alkaen27.5.2025 09:49:47 EEST | Tiedote
Yliopistokollegio valitsi 27.5.2025 kokouksessaan hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisiksi jäseniksi TkT Antti Koivulan, FT Marja Makarowin, KTT, FL Hanna Maulan ja FT Janne Porasen toimikaudelle 1.1.2026 - 31.12.2027.
Apulaisprofessori Paavo Penttilä on inspiroitunut luonnon materiaaleista27.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen uuden apulaisprofessorin Paavo Penttilän tavoitteena on tuottaa uudenlaista tietoa kasvien soluseinien rakenteista ja ominaisuuksista. Tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi vastustuskykyisten viljelyskasvien ja hiiltä sitovien uusien puumateriaalien kehittämisessä. Penttilä on juuri saanut tutkimukseensa 1,5 miljoonan euron rahoituksen Novo Nordisk -säätiöltä.
Tutkijat selvittivät peruskoulun datafikaation tulevaisuutta – korvaako kone opettajan?26.5.2025 07:32:12 EEST | Tiedote
Digitaalisilta datateknologioilta toivotaan usein apua koulun kehittämiseen ja datan hyödyntäminen onkin kirjattu keskeiseksi tavoitteeksi koulutuksen tulevaisuutta koskeviin strategioihin ja linjauksiin. Mutta millaisena digitalisaation parissa työskentelevät asiantuntijat näkevät peruskoulun datafikaation tulevaisuuden?
Kotkan kaupunki on perhoslajistoltaan Suomen rikkain kunta26.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Kunnallisen maan käytön suunnittelu eli kaavoittaminen vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen, jonka ylläpitämiseksi päättäjät tarvitsevat tietoa kuntansa lajirikkaudesta ja uhanalaisten lajien määrästä. Lajirikkaus on suurinta hyönteisissä, joista parhaiten tunnetaan perhoset. Jyväskylän yliopiston tutkijat arvioivat suomalaisten kuntien perhoslajiston monimuotoisuutta ja uhanalaisten lajien määriä havaiten Kotkan kaupungin olevan perhoslajistoltaan Suomen rikkain kunta. Kaikkien uhanalaisin perhoslajisto löytyi Enontekiön kunnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme