Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Hiilimetsänen-nimen saanut metsä on urbaani, kompakti ja tiheä metsikkö, jonka lähtökohtana on japanilaisen Akira Miyawakin kehittämä mikrometsämenetelmä ja kaupunkivihreän hiilensidontaa tarkasteleva CO-CARBON-tutkimushanke. Monialainen CO-CARBON-tutkimushanke tuo esiin, miten viheralueita voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin ilmastoratkaisuna.
Keravalle on istutettu pieneen tilaan mahdollisimman tiheästi erilajisia, nopeakasvuisia ja hiilensidontakyvyltään tehokkaita puita. Lajivalinnoissa on metsälajiston ohella myös puistolajistoa, mikä korostaa metsikön urbaania ja esteettistä merkitystä. Metsäsiä on toteutettu kaksi ja molemmat ovat aarin kokoisia. Niiden ero on taimikoossa: toinen on toteutettu isoilla ja toinen pienillä taimilla. Kumpaankin metsäseen on istutettu viisi isoa puuta, 55 pienempää puun- ja pensaan taimea sekä 110 metsityskoon taimea.
Hiilimetsäsiä on tarkoitus hyödyntää myös tutkimukseen tarkastelemalla istutuskoon merkitystä taimen kasvunopeuteen ja hiilensidontaan. Metsä on toteutettu yhteistyönä Keravan kaupungin, Aalto-yliopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa.
”Tutkimme kaupunkivihreän roolia ilmastoratkaisuna, ja hiilimetsäsen avulla tuomme esille, miten kompaktilla urbaanilla metsiköllä voitaisiin tuottaa samantyyppisiä hyötyjä – esimerkiksi hiilensidontaa ja monimuotoisuusarvoja, joita olemme tottuneet näkemään perinteisillä metsäalueilla”, kertoo professori Ranja Hautamäki Aalto-yliopistosta.
”Olemme iloisia, että saimme Keravalle Uuden ajan rakentamisen festivaaleille hienon mikrometsähankkeen, joka sopii erinomaisesti tapahtumamme kiertotalousteemoihin. Festivaalimme rakentuu historialliselle ja vehreälle Kivisillan alueelle, jossa hiilimetsänen täydentää hienosti alueen olemassa olevaa puustoa”, viestinnän asiantuntija Eeva-Maria Lidman sanoo.
Hiilimetsänen on osa Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin opiskelijan Anna Pursiaisen diplomityötä, jossa kehitetään uudenlainen, kaupunkiympäristöön soveltuva metsikkö, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi pihoilla ja tienvarsilla. Pursiaisen diplomityö on osa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa CO-CARBON -hanketta, jossa ovat mukana Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Ilmatieteen laitos, Hämeen ammattikorkeakoulu sekä Kööpenhaminan yliopisto.
Hiilimetsäset on istutettu toukokuun alussa Kivisillan alueelle, Porvoontien ja Kytömaantien risteyksen lähelle. Kasvuun lähteneitä Hiilimetsäsiä esitellään Keravalla Uuden ajan rakentamisen festivaaleilla kesällä 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Ranja Hautamäki
Aalto-yliopisto
ranja.hautamaki@aalto.fi
p. 050 523 2207
Tutkijayliopettaja Outi Tahvonen
Hämeen ammattikorkeakoulu
outi.tahvonen@hamk.fi
p. 040 351 9352
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia18.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisia suuryrityksiä koskenut tutkimus kertoo, että patenttien määrä ja laatu kasvavat merkittävästi, jos yritys saa korkeat pisteet LGBTQ+-yhteisöä eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tukevissa arvioinneissa.
Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus17.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi projekti ratkoo koneoppimisen keskeistä pullonkaulaa ja muodostaa myös yhden uuden ELLIS-instituutin tutkimuksen kulmakivistä.
A revolution for R&D with the missing link of machine learning — project envisions human-AI expert teams to solve grand challenges17.6.2025 13:00:00 EEST | Press release
Robust, deployable and collaborative machine learning (ML) methods are needed for artificial intelligence (AI) to become truly useful. This ERC-funded research aims to solve a major ML bottleneck and will form a cornerstone of the newly established ELLIS Institute Finland.
Väitöstutkimus: Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti poikkeuksellisen kattava – kuumenevat kesät voivat kuitenkin haastaa sen toimivuutta12.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Vuosikymmenten aikana rakennetun suomalaisen väestönsuojajärjestelmän hinta vastaa vain noin kolmen vuoden puolustusbudjettia – ja se suojaa lähes koko väestön.
Höjningen av havsnivån kan förstöra en betydande del av de värdefulla naturtyperna vid den finska kusten12.6.2025 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt en färsk undersökning kan över en femtedel av havsstrandängarna och sandstränderna försvinna före slutet av århundradet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme