Työtapaturmasta ylikulkuritilällä päiväsakkoja ja yhteisösakkoa
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 26.5.2023 puutavaran sahauksen ja muun jatkojalostamisen alalla toimivan yrityksen Keitele Timber Oy:n työturvallisuusrikoksesta 15 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta yrityksen tuotantopäällikön sekä tehdaspalvelupäällikön kummankin 20 päiväsakon sakkorangaistukseen. Yrityksen tuotantojohtajan osalta syytteet hylättiin, koska käräjäoikeuden mukaan hänen työtehtäviinsä ei ole varsinaisesti kuulunut työturvallisuuspuutteiden käytännön havainnointi.
Käräjäoikeuden käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi, kun työsuojeluviranomainen tutki maaliskuussa 2021 Alajärvellä tapahtunutta työtapaturmaa. Työntekijä oli kulkenut tuotantolaitoksella sijainneen siirtovaunun ylitse rutiininomaisesti käytettyä kulkureittiä pitkin, kun hän oli pudonnut noin puoli metriä syvään syvennykseen ja loukkaantunut. Työnantaja oli jälkikäteen rakentanut uuden kulkureitin toiseen osaan samaa siirtovaunua.
Vastaajat kiistivät oikeudessa syyllisyytensä ja vaativat syytteiden hylkäämistä.
Käräjäoikeus totesi, että kyseinen kulkureitti ylikäyntiritilän kautta ei ole ollut turvallinen sikäli, että kulkureitin kohdalla on ollut selkeän kompastumisvaaran aiheuttavia esineitä. Lisäksi käräjäoikeuden mukaan kulkureitin välittömässä läheisyydessä on ollut noin puoli metriä syvä monttu, joka lisää työntekijän loukkaantumisriskiä.
Käräjäoikeus katsoi, että tuotantopäällikön sekä tehdaspalvelupäällikön olisi tullut työpaikan vaaroja arvioidessaan havaita kyseinen korjattavissa oleva turvalliseen kulkuun liittyvä ongelma, ja näin ollen heidän on katsottava syyllistyneen huolimattomuudesta syytteessä kuvattuun työturvallisuusrikokseen.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevää työnantajan velvollisuutta järjestää teknisin ratkaisuin turvalliset kulkureitit sekä turvallinen kulku työpaikoille.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 26.5.2023, asianumero R 23/255. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Lassi Anttila, 0295 018 189, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapin aluehallintoviraston eläinlääkärit tarkastivat hevoskuljetusautoja Tornion raveissa26.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston läänineläinlääkärit ja Meri-Lapin valvontaeläinlääkäri tarkastivat yhdessä Lapin poliisin kanssa hevoskuljetusajoneuvoja Tornion Laivakankaan raveissa sunnuntaina 24.9.2023.
Kalat on lopetettava heti myös kalastustapahtumissa22.9.2023 15:32:11 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto muistuttaa, että eläinsuojelulaki edellyttää jokaista lopettamaan saaliskalat mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti pyynnin jälkeen, vaikka sitä ei kilpailusäännöissä erikseen mainittaisi.
Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi pidetään ensi viikolla – suurin kurssi tähänastisista22.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Lapin 57. alueellinen maanpuolustuskurssi järjestetään 25. - 29.9.2023 Luostolla. Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin järjestämä kurssi antaa osallistujille ajantasaiset tiedot maanpuolustuksesta ja Suomen kokonaisturvallisuudesta.
Avustusta päiväkotien pihojen liikuntaedellytysten parantamiseen haettavissa 27.10.2023 asti20.9.2023 15:10:55 EEST | Tiedote
Kertaluonteista valtionavustusta voi saada kunnallisiin hankkeisiin, joiden rakentaminen käynnistyy viimeistään ensi vuonna. Avustusta haetaan oman alueen aluehallintovirastolta.
Lempäälään suunnitellun uuden kalliokiviaineslouhoksen ympäristölupa hylättiin19.9.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto hylkäsi Lempäälään suunnitellun uuden kalliokiviaineslouhoksen ympäristöluvan. Hylkäämisen syynä olivat hankkeen toimintaan liittyvän kuljetusliikenteen aiheuttama rasitus naapurustolle sekä ympäristön pilaantumisen vaara.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme