OX2 ja Tuulialfa sopimukseen kuuden tuulivoimahankkeen kehittämisestä ja rakentamisesta

Sopimukseen kuuluvien hankkeiden odotetaan olevan investointivalmiudessa vuosien 2025–2028 välisenä aikana. Hankkeet sijaitsevat Utajärvellä, Pudasjärvellä, Oulussa, Kittilässä ja Kuusamossa. Sopimukseen kuuluvat hankkeet ovat suurelta osin kaavoitusvaiheessa, jolloin ne luetaan mukaan OX2:n hankeportfolioon.
”Fingridin ennusteen mukaan vuoteen 2030 mennessä sähkönkulutus tulee kasvamaan Suomessa 82 terawattitunnista 136 terawattituntiin. Hankekokonaisuus vastaa osaltaan tulevaisuuden sähkönkulutuksen luomaan kasvavaan tarpeeseen ja vahvistaa entisestään meidän noin viiden gigawatin maatuulivoiman hankesalkkuamme”, kertoo OX2:n maatuulivoiman hankekehitysjohtaja Veli-Pekka Alkula.
”Olemme hyvin tyytyväisiä pitkäaikaisesta sopimuksesta Euroopan merkittävimmän maatuulivoimarakentajan kanssa. Yhteistyö täydentää erinomaisella tavalla Tuulialfan osaamista. Nyt pääsemme OX2:n kanssa jo hankkeiden luvitusvaiheessa valmistelemaan myös hankkeiden rakentamis- ja tuotantovaihetta. Tämä nopeuttaa hankkeiden etenemistä toimiviksi tuulipuistoiksi, jotka hyödyttävät alueita ja yhteiskuntaa”, toteaa Tuulialfan toimitusjohtaja Antti Tanskanen.
Sopimuksen mukaisesti Tuulialfa vastaa hankkeiden kehittämisestä ja OX2 hankkeiden rahoituksesta, hankinnoista, rakentamisesta sekä operoinnista. Osapuolilla on kehitteillä myös Turkkiselän hanke Vaalassa.
Tuulialfa Oy lyhyesti:
Tuulialfa kehittää kotimaista uusiutuvaa energiantuotantoa. Yhtiön tavoitteena on tukea maamme energiaomavaraisuutta sekä vastuullisempaa tulevaisuutta. Tuulialfan toimialueena on koko Suomi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maatuulivoiman hankekehitysjohtaja Veli-Pekka Alkula, OX2, veli-pekka.alkula@ox2.com, p. +358 50 338 9379
Toimitusjohtaja Antti Tanskanen, Tuulialfa Oy, antti.tanskanen@tuulialfa.fi, p.+358 44 977 0409
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
OX2 kehittää, rakentaa ja myy maa- ja merituulipuistoja sekä aurinkovoimapuistoja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista tuuli- ja aurinkovoimahankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon ja energian varastointiin, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa kymmenellä markkina-alueella: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Vuonna 2022 liikevaihto oli noin 7,6 miljardia kruunua (n. 680 miljoonaa euroa). Yhtiöllä on noin 360 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 listautui Tukholman pörssin päälistalle huhtikuussa 2022. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
OX2 har fattat sitt andra viktiga investeringsbeslut om förnybar energi i Finland i år – byggandet av vindparkerna inleds genast16.12.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Bolaget för förnybar energi OX2 investerar cirka 400 miljoner euro i tre vindkraftsprojekt. Projekthelhetens nominella effekt är sammanlagt 277 MW. Detta är bolagets andra investeringsbeslut i denna storleksklass i Finland i år. Sammanlagt har OX2 investerat cirka 1,1 miljarder euro i landbaserad vindkraft i Finland 2025. Byggandet av Kannisto, Korkeamaa och Salo-Ylikoski vindparkerna inleds omedelbart.
OX2 on tehnyt toisen merkittävän uusiutuvan energian investointipäätöksensä Suomessa tänä vuonna – tuulipuistojen rakentaminen alkaa heti16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 investoi noin 400 miljoonaa euroa kolmeen tuulivoimahankkeeseen. Hankekokonaisuuden nimellisteho on yhteensä 277 MW. Tämä on yhtiön toinen suuren kokoluokan investointipäätös Suomessa tänä vuonna. Yhteensä OX2 on investoinut maatuulivoimaan Suomessa noin 1,1 miljardia euroa vuonna 2025. Kanniston, Korkeamaan ja Salo-Ylikosken tuulipuistojen rakentaminen alkaa välittömästi.
Kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB för det havsbaserade vindkraftsprojektet Laine28.11.2025 13:00:42 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har 20.11.2025 gett sin motiverade slutsats om miljökonsekvensbeskrivningen för OX2:s havsbaserade vindkraftsprojekt Laine. I slutsatsen konstateras att de viktigaste konsekvenserna av projektet har kunnat identifieras för den fortsatta planeringen och att bedömningen uppfyller kraven i förfarandet för miljökonsekvensbedömning.
Laine-merituulivoimahankkeen YVA:sta saatu yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä28.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on 20.11.2025 antanut perustellun päätelmän OX2:n Laine-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Päätelmässä todetaan, että hankkeen keskeisimmät vaikutukset on pystytty tunnistamaan jatkosuunnittelua varten ja arviointi täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaatimukset.
OX2:n lahjoituksella suojellaan arvokas metsäalue Kurikassa20.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on tukenut Luonnonperintösäätiön työtä lahjoituksella, jonka avulla suojellaan 18 hehtaarin laajuinen Kaitarannan metsätila Kurikassa, Etelä-Pohjanmaalla. Lahjoitus liittyy OX2:n Honkakankaan ja Rajamäenkylän tuulipuistohankkeiden luonnon monimuotoisuutta tukeviin toimenpiteisiin ja on samalla osa yhtiön tavoitetta kehittää vuoteen 2030 mennessä hankkeita, joilla on positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
