Viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle Suomen Akatemian rahoitus
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt akatemiatutkijan rahoituksen viidelle Jyväskylän yliopiston tutkijalle. Rahoituksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tieteen uudistumista ja monimuotoisuutta, sekä parantaa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Rahoituskausi on 01.09.2023 - 31.08.2027. Kaikkiaan BTY-toimikunta osoitti yhteensä lähes 41 miljoonaa euroa 73 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan 91 osahanketta. Noin 18,5 prosenttia hakemuksista sai rahoituksen.

Apulaisprofessori Juha Ahtiainen liikuntatieteellisestä tiedekunnasta sai 533 321 euron rahoituksen. Hankkeen tutkimusaiheena on yksilöllisen harjoittelun ohjelmointi tunnistamalla voimaharjoitteluvasteiden yksilöllistä vaihtelua määrittäviä tekijöitä. Elimistön vasteet voimaharjoitteluun vaihtelevat merkittävästi yksilöiden välillä: osa ihmisistä reagoi erittäin hyvin harjoitteluun, toisilla halutut harjoitteluvasteet ovat selkeästi vaatimattomammat. Syitä harjoitteluvasteiden yksilöllisyydelle ei vielä tunneta. Myöskään ei tiedetä, kuinka toistettavia voimaharjoitteluvasteet ovat, jos harjoittelujakso toistetaan harjoittelutauon jälkeen.
Tutkimuksessa kerätään kattava aineisto perimään ja ympäristöön liittyviä tekijöitä tutkittavien osallistuessa voimaharjoittelujaksolle, sitä seuraavalle harjoittelutauolle ja toiselle identtiselle voimaharjoittelujaksolle. Tavoitteena on tunnistaa tekijöitä, jotka selittävät yksilöiden välisiä eroja harjoitteluvasteissa. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää laadittaessa yksilöllisiä liikuntaohjelmia.

Akatemiatutkija Eva Kallio sai 500 578 euron rahoituksen biotieteiden hankkeeseen, joka keskittyy tutkimaan puutiaisia ja puutiaisvälitteisiä taudinaiheuttajiin kaupungeissa. Puutiaisvälitteiset taudinaiheuttajat aiheuttavat yhä suuremman riskin ihmisten terveydelle. Ihmistoiminnalla on monia vaikutuksia luonnonvaraisiin isäntälajeihin ja puutiaisiin vaikuttaen taudinaiheuttajien esiintymiseen luonnossa.
Projekti tutkii tekijöitä, jotka vaikuttavat puutiaisvälitteisten taudinaiheuttajien esiintymiseen ja leviämiseen kaupungeissa ja kaupunkien ulkopuolella. Tavoitteenamme on erityisesti selvittää kuinka kaupungeissa esiintyvät isäntälajit vaikuttavat puutiaisten ja puutiaisvälitteisten taudinaiheuttajien dynamiikkaan ja identifioida muuttujat, jotka vaikuttavat borrelioosiriskiin.

Professori Taija Juutinen liikuntatieteellisestä tiedekunnasta sai johtamassaan hankkeessa 400 000 euron rahoituksen. Hankkeessa kehitetään uusia menetelmiä akillesjänteen rakenteen ja toiminnan arvioimiseksi tutkimuksessa ja kliinisessä työssä. ACHILLES-projektissa kehitetään ensin menetelmä ihmisen akillesjänteen ja sen kolmen osajänteen kolmiulotteisen rakenteen tunnistamiseksi yksilötasolla. Tietokonemallinnuksen kehityskaari etenee jänteen rakenteen realistisesta mallista toiminnalliseen malliin kontinuumipalkkielementtitekniikkaa hyödyntämällä ja liikuntaharjoitteen aikaiseen mallinnukseen monikappaledynamiikkaan pohjautuvaa mallia käyttäen.
Projektissa kehitettyjen uusien työkalujen avulla voidaan lisätä ymmärrystä ihmisen akillesjänteen rakenteen ja toiminnan yhteyksistä sekä perustutkimuksessa että kliinisissä tutkimuksissa. Tässä Jyväskylän yliopiston ja LUT yliopiston konsortiossa tuotetaan myös yksilöllisen anatomian huomioiva kuntoutukseen ja harjoitteluun tarkoitettu työkalu.

Tutkimuskoordinaattori Sami Äyrämö sai 299 892 euron rahoituksen UKK-instituutin johtamassa hankkeessa. Hankkeen tutkimusaiheena on PACO tutkimus, joka on kiireettömään sydänleikkaukseen meneville potilaille rakennettu yksilöllinen fyysisen aktiivisuuden lisäämisen ja paikallaanolon vähentämisen tähtäävä kontrolloitu interventio.
Interventiossa sydänpotilaille annetaan käyttöön kiihtyvyysmittari ja siihen yhteydessä oleva puhelinapplikaatio, jolla tutkittavat pystyvät seuraamaan liikkumistaan, paikallaanoloa ja unta reaaliaikaisesti 24/7. Kolme kuukautta kestävän intervention aikana interventioryhmän potilaat saavat soittoja viikon tai kahden välein leikkausyksikön fysioterapeutilta, joka näkee pilvipalvelusta vastaavan liiketiedon kuin potilaat puhelinsovelluksestaan. Potilaiden fyysisen aktiivisuuden tavoite nousee asteittain kolmen kuukauden aikana ja lopulta tavoitellaan vastaavaa askelmäärää mitä terveet saman ikäiset henkilöt liikkuvat päivän aikana.

Apulaisprofessori Miriam Nokian hanke sai 300 000 euron rahoituksen Itä-Suomen Yliopiston johtamassa hankkeessa, jossa tutkitaan unenaikaista muistiinpainamista aivoissa. Hippokampus, aivokuori ja talamus vastaavat muistojen muodostumisesta. Ei kuitenkaan ole selvää, miten etuaivot ovat vuorovaikutuksessa pikkuaivojen tai autonomisen hermoston kanssa pitkäkestoiseen muistiin tallentamisen aikana. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää koko aivojen laajuiset hermoverkot, jotka vastaavat muistiinpainamisesta unen aikana.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Ahtiainen, juha.ahtiainen@jyu.fi, +358 40 8053740
Eva Kallio, eva.r.kallio@jyu.fi, +358 50 4073183
Taija Juutinen, taija.m.juutinen@jyu.fi, +358 40 5566582
Sami Äyrämö, sami.ayramo@jyu.fi, +358 50 3255685
Miriam Nokia, miriam.nokia@jyu.fi, +358 40 8053517
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Maahanmuuttaneille eväitä työhön ja opiskeluun maksuttomasta koulutuksesta26.9.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Koulutuksen tavoitteena on edistää korkeakoulutaustaisten ja -kelpoisten maahanmuuttaneiden tutkinto-opiskelijaksi hakemista tai omalle alalleen työllistymistä Suomessa. Vuoden pituinen maksuton koulutus yhdistää suomen kielen, akateemisten taitojen sekä oman alan sisältöjen opiskelun samaan pakettiin, samalla integroiden opiskelijaa suomalaiseen koulutusmaailmaan ja yhteiskuntaan.
Dissertation 29.9.2023: Environmental change effect on quality of production in boreal lakes (Calderini)25.9.2023 17:00:00 EEST | Tiedote
In his doctoral dissertation, M.Sc. Marco Calderini delved into the influences of phenomena like global warming, eutrophication, and lake browning on phytoplankton production of essential fatty acids. This is of paramount importance since omega-3 polyunsaturated fatty acids such as eicosapentaenoic acid, EPA, and docosahexaenoic acid, DHA, are necessary for the development and reproduction of many organisms, including humans.
Opiskelijat osoittavat mieltä Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa – rehtorit ymmärtävät valtaajien vaatimuksia25.9.2023 12:25:58 EEST | Tiedote
Hallituksen kaavailemia leikkauksia vastustavat opiskelijat osoittavat parhaillaan mieltä Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa. Opiskelijat leikkauksia vastaan! -yliopistovaltaus on ilmoittanut mielenilmauksen jatkuvan useamman päivän.
Tiedeilta: Oppimistulokset laskevat – muuttuuko arviointi?25.9.2023 10:18:56 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Tiedeillassa keskustellaan siitä, miten suomalaisessa peruskoulussa arvioidaan osaamista. Kohteleeko arviointi eri tavalla tyttöjä ja poikia? Onko koulujen kesken eroja? Mikä on heikentyneiden oppimistulosten ja arvioinnin yhteys?
Tutkijoiden yö tuo tieteen ihmeet kaikkien nähtäville - ohjelmaa kuudella paikkakunnalla25.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Perjantaina 29.9. tapahtuu, kun Suomen suurin tiedetapahtuma Tutkijoiden yö valtaa yliopistojen kampukset. Tutkijoiden yössä tieteentekijät saavat oivan tilaisuuden päästä kertomaan työstään suurelle yleisölle. Yleisö pääsee myös itse erilaisissa työpajoissa kokeilemaan, miten tiedettä tehdään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme