Finavia kehittää Kuusamon lentoasemaa: korjaustöiden vuoksi lennot tauolla 17.7.–15.8.2023

‒Lentoaseman infrastruktuuria kehittämällä varmistamme turvallisen ja sujuvan liikennöin sekä voimme näin tukea Kuusamon matkailulle tärkeää joulu- ja talviturismia. Investoimme Kuusamon lentoaseman kunnostustöihin merkittävän summan, yhteensä 2,5 miljoonaa euroa, sanoo Lapin lentoasemien aluejohtaja Jonna Pietilä Finaviasta.
Vajaa kaksi miljoonaa euroa investoinnin kokonaissummasta käytetään kiitotievalojärjestelmän uusimiseen. Valojärjestelmän parannukset tehdään Finavian ilmastotavoitteet ja energiatehokkuus huomioiden. Kiitotien valaisimet vaihdetaan energiatehokkaaseen led-tekniikkaan. Kesän kunnostustyöt käsittävät myös osan asematason ja koko rullaustien uudelleenpäällystyksen.
Kuusamon ja Helsingin väliset lennot ovat tauolla 17. heinäkuuta ja 15. elokuuta välisen ajan. Myös terminaali on tuolloin kiinni. Lentotauon aikana Rovaniemen, Kemi-Tornion ja Oulun lentoasemat palvelevat Kuusamon alueen asukkaita ja matkailijoita.
Peruskorjaus työllistää 10–15 henkilöä Kuusamon alueelta, ja sen toteuttamiseen osallistuu useita paikallisia yrityksiä. Lisäksi projektin toteuttamisessa on mukana Finavian työntekijöitä Kuusamon, Oulun ja Kajaanin lentoasemilta.
Finavia tekee aktiivista työtä lentoyhteyksien rakentamiseksi ja kehittää lentoasemien infrastruktuuriaja palvelutasoa vastaamaan kansainvälisten matkustajien tarpeita ja toiveita.
Kuusamon lentoasema on osa Finavian Lapin lentoasemia, ja sinne on lentoliikennettä ympäri vuoden. Erityisesti talvisesongin aikana matkustajamäärät nousevat huomattavasti. Remontin myötä Kuusamon lentoasema on valmis uuteen talvikauteen.
‒Yksi merkittävimmistä markkinointivalteistamme on lentoasemien vähäpäästöisyys. Se viestii turisteille vastuullisesta matkailukohteesta ja siitä työstä, jota teemme kestävän kehityksen eteen. Seuraava tavoitteemme on saavuttaa hiilipäästöjen nettonollataso neljällä Lapin lentoasemalla jo tänä vuonna. Kuusamon lentoasema on yksi näistä neljästä lentoasemasta, Jonna Pietilä sanoo.
FINAVIA OYJ
Viestintä
Kuvia median käyttöön saa Finavian kuvapankista.
Pääkuva: Harri Tarvainen, Visit Finland
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 298 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2 540.
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Helsinki Airport achieves net zero for emissions under its control9.6.2025 14:50:31 EEST | Press release
Finnish airport company Finavia has achieved net zero carbon balance for emissions under its control at Helsinki Airport. The net zero status is verified through the international Airport Carbon Accreditation program, in which Finavia has participated since 2011. To reach Level 5, an airport must achieve and maintain at least 90% absolute CO2 emissions reductions in Scope 1 and 2, while committing to reach net zero in Scope 3 by 2050. Airports are accredited at seven different levels, with net zero being the highest. Currently, over 640 airports worldwide are part of the program.
Helsinki-Vantaan lentoasema saavutti hiilidioksidipäästöjen nettonollatason9.6.2025 14:39:36 EEST | Tiedote
Lentoasemayhtiö Finavia on saavuttanut hiilidioksidipäästöjen nettonollatason toiminnassaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Nettonollapäästöisyys todennetaan kansainvälisessä Airport Carbon Accreditation (ACA) -ohjelmassa, jossa Finavia on ollut mukana vuodesta 2011. Lentoasemat akkreditoidaan seitsemällä eri tasolla, joista korkein on nettonolla. Tällä hetkellä ACA-ohjelmaan on liittynyt globaalisti yli 640 lentoasemaa.
Finavia invests in the development of tourism in Lapland: Extending Rovaniemi Airport's terminal22.4.2025 09:07:50 EEST | Press release
Finavia will invest in the extension of Rovaniemi Airport's terminal in 2025. The company estimates that the positive development of tourism in Lapland and Rovaniemi will continue and wants to further improve the airport experience for passengers. The extension will be completed for the winter season 2025–2026. The value of the investment is EUR 3 million.
Finavia investoi Lapin matkailun kehittymiseen: Laajentaa Rovaniemen lentoaseman terminaalia22.4.2025 08:53:50 EEST | Tiedote
Finavia investoi Rovaniemen lentoaseman terminaalin laajennukseen vuonna 2025. Yhtiö arvioi Lapin ja Rovaniemen matkailun myönteisen kehityksen jatkuvan ja haluaa parantaa matkustajien lentoasemakokemusta entisestään. Laajennus valmistuu talvikaudelle 2025–2026. Investoinnin arvo on kolme miljoonaa euroa.
Helsinki-Vantaalle jälleen kansainvälinen palkinto: Pohjois-Euroopan paras lentoasema10.4.2025 10:16:28 EEST | Tiedote
Lentomatkustajat valitsivat Helsinki-Vantaan Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi Skytraxin kansainvälisessä palvelututkimuksessa. Skytraxin tutkimus on kansainvälisesti arvostettu lentoasemien palvelutasoa mittaava matkustajatutkimus, jossa on mukana yli 550 lentoasemaa ympäri maailmaa. Palkinto jaettiin lentoasemayhtiö Finavialle Madridissa 9. huhtikuuta 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme