Rakennusliike Lapti Oy

Hämeenlinnan yhteiskoulun tulevan uudisrakennuksen ja liikuntahallin peruskivi muurattiin – perustuksiin valettiin historiallinen aikakapseli

Jaa

Hämeenlinnan yhteiskoulun uudisrakennuksen ja liikuntahallin rakentaminen on päässyt vauhtiin. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviaisen johdolla 1. kesäkuuta tulevan, alueen asukkaat yhteen kokoavan monitoimikeskuksen työmaalla. Perustuksiin valettiin ajankuvaa ja tietoa uudesta koulusta mutta myös alkuperäisen koulurakennuksen peruskiven aikakapseli, joka löytyi vanhan koulun purkutöiden yhteydessä.

Kuva: Hämeenlinnan kaupunki / Miika Kangasniemi
Kuva: Hämeenlinnan kaupunki / Miika Kangasniemi

Hämeenlinnan yhteiskoulun uudisrakennuksen ja liikuntahallin rakentaminen alkoi huhtikuussa 2023, ja työmaalla on käynnissä maanrakennus- ja perustustyöt. Työmaalta purettiin vuotta aiemmin vanha koulurakennus, minkä yhteydessä työmaalta löytyi kuin sattuman kaupalla vanhan Hämeenlinnan yhteiskoulun seinään vuonna 1954 upotettu aikakapseli.

Juhlatilaisuudessa uudisrakennuksen ja liikuntahallin peruskivi muurattiin uudisrakennuksen kirjastonpuoleisen päädyn koilliskulmaan. Peruskiveen valettuun aikakapseliin säilöttiin alkuperäinen vuoden 1954 kapseli, joka sisälsi koulun peruskirjan, päivän paikallislehdet sekä koulun vuosikertomuksen. Alkuperäinen aikakapselin sisältö kertoo ajankuvaa Suomesta, jonka naapurimaana oli Neuvostoliitto ja jossa valuuttana oli markka. Aikakapseliin säilöttiin lisäksi kuvaukseksi tältä aikakaudelta uusi peruskirja, koulun pedagoginen selostus, koulun vuosikertomus, kouluhankkeen tietomalli muistitikulla sekä tietomalliseloste, hankkeen RTS-ympäristöluokituskriteeristö, päivän lehti ja käteistä. Aikakapselin sille varatulle paikalle oli laskemassa 1. luokan oppilaat Kaarna ja Säde sekä Tuulikki Hyppönen, joka aikanaan 10-vuotiaana oppilaana asetti vanhan aikakapselin sille varatulle paikalle 68 vuotta sitten.

Alueen asukkaat yhteen kokoava monitoimikeskus

Koulukokonaisuus on mitoitettu noin 900 oppilaalle ja 100 työntekijälle. Uuden koulurakennuksen keskiössä ja koko koulun sydämenä on yhteisöllinen monitoimialue, jossa sijaitsevat monikäyttöinen ruokailutila, oppiportaat näyttämöineen, musiikin opetustila ja alueen lähikirjasto. Monipuolinen kokonaisuus luo puitteet yhteisöllisille tapahtumille sekä koulupäivän aikana että vapaa-ajalla.

Liikuntahalli nousee vanhan puretun Hämeenlinnan yhteiskoulun tilalle ja toimii koulun liikunnanopetuksen tilana ja alueen asukkaiden liikuntapaikkana. Liikuntasalien lisäksi rakennuksessa on monitoimitila, jota voidaan käyttää liikuntatilana tai muuna toiminnallisena tilana.

Uusi koulurakennus ja liikuntahalli valmistuvat loppuvuodesta 2024, ja kokonaisuus otetaan käyttöön kevätlukukaudeksi 2025. Uuden koulurakennuksen ja liikuntahallin suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. 

Tilojen tulevat käyttäjät ovat osallistuneet hankkeen suunnitteluun alusta alkaen

Hankkeen urakkamuodoksi valittu KVR-urakka (kokonaisvastuurakentaminen) kilpailullisella neuvottelumenettelyllä hankittuna mahdollistaa tilaajan ja tilojen käyttäjän osallistumisen hankkeeseen jo ensimetreiltä lähtien. Koulun käyttäjät osallistuvat niin tilojen, kalustamisen, av-tekniikan kuin pihojenkin suunnitteluun tuomalla esille tilojen toiminnallisia käyttötarpeita.

”Koulun käyttäjiltä saadaan arvokasta tietoa tilojen käytöstä. He pääsevät vaikuttamaan aina tilojen sijoittelusta pistorasioiden ja vesipisteiden optimaalisiin paikkoihin”, kertoo rakennuttajainsinööri Antti Mustajärvi Hämeenlinnan kaupungin tilapalveluista.

Hyvällä yhteistyöllä käyttäjien, suunnittelijoiden ja rakentajan kesken saadaankin aikaan parhaat ja kestävimmät ratkaisut.

Energiatehokkuus tärkeä osa suunnittelua ja rakentamista

Yhteiskoulun uudisrakennus ja liikuntahalli rakennetaan energiatehokkaiksi ja aikaa kestäviksi: rakennukset ovat A-energialuokkaa ja niissä tähdätään harvinaisen pieneen E-lukuun eli laskennalliseen kokonaisenergiankulutukseen. Rakennuksissa hyödynnetään älykästä LED-valaistusta, maa- ja kaukolämmön hybridiratkaisua, aurinkoenergiaa sekä poistoilman lämmöntalteenottoa. Lisäksi tilojen monikäyttöisyys ja tavoiteltu korkea käyttöaste tuovat tehokkuutta niin energian kuin huoltotyön näkökulmasta.

Koulun uudisrakennukselle haetaan neljän tähden eli toiseksi korkeinta RTS-ympäristöluokitusmerkkiä. RTS-ympäristöluokitus on Suomen oloihin kehitetty ympäristöluokitus rakentamiselle ja kiinteistön ylläpidolle.

”Meille oli selvää, että lähdemme tavoittelemaan uudisrakennukselle mahdollisimman korkeaa ympäristöluokitusta. Rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitu alan parhaat käytännöt ja hanke toteutetaan ympäristöystävällisesti, minkä neljän tähden RTS-ympäristösertifiointi osoittaa. Kestävää rakentamista on myös toteuttaa laadukas tilaajan sekä käyttäjien toiveet huomioon ottava kokonaisuus”, kertoo Laptin Pirkanmaan aluejohtaja Tuomo Turkkinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Mustajärvi, rakennuttajainsinööri, Hämeenlinnan kaupunki, tilapalvelut p. 050 574 5230, antti.mustajarvi@hameenlinna.fi
Tuomo Turkkinen, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, p. 040 717 7576, tuomo.turkkinen@lapti.fi

Tietoja julkaisijasta

Lapti lyhyesti

Lapti on vakavarainen rakentaja, joka keskittyy toiminnassaan kohtuuhintaisten asuntojen uudisrakentamiseen Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa. Laptin palveluvalikoimaan kuuluu lisäksi laadukkaiden liike- ja toimitilojen, koulujen ja terveydenhuoltokiinteistöjen sekä päivähoito- ja hoivakiinteistöjen rakentaminen maanlaajuisesti. Rakennusliike Lapti -konsernin palveluksessa oli tilikauden päättyessä noin 570 henkilöä. www.lapti.fi

Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy

Opiskelijatornitalo UNO saavutti harjakorkeuden – opiskelijat pääsevät muuttamaan keväällä 20248.9.2023 14:30:00 EEST | Tiedote

Oulun 3. korkein asuinkerrostalo ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön historian korkein uudiskohde, 16-kerroksinen UNO on saavuttanut harjakorkeuden. Opiskelijoiden arjen kohtaamisiin ja yhteisöllisyyteen on panostettu tornitalossa tavalla, joka tuo tasapainoa yksinasumiseen ja etäopiskeluun. Yhteistoiminta on korostunut myös hankkeen suunnittelussa ja rakentamisessa. Opiskelijat pääsevät muuttamaan uusiin asuntoihin keväällä 2024.

Savitaipaleelle uusi hoivakoti ympärivuorokautisen hoivan asiakkaille4.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Hoivakodin rakentaminen alkaa syksyllä 2023, ja talo valmistuu loppuvuodesta 2024. Uudessa hoivakodissa on tilat 60 asukkaalle. Osa tiloista soveltuu ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikääntyneille ja osa yhteisölliseen asumiseen. Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n omistukseen tulevan hoivakodin suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. Tiloissa tuottavat palveluja Attendo Oy ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue.

Ähtärin kampus yhdistää ammatillisen koulutuksen ja lukion saman katon alle – Lapti aloittaa rakentamisen elokuussa22.8.2023 09:30:00 EEST | Tiedote

Ähtäriin nousee uusi kampus, joka yhdistää Seinäjoen koulutuskuntayhtymän ammatillisen koulutuksen ja Ähtärin lukion saman katon alle Tuomarniemen alueelle. Rakentaminen käynnistyy elokuussa 2023. Rakennustyöt valmistuvat syksyllä 2025, ja opetustoiminta kampuksella alkaa vuoden 2025 loppupuolella. Kokonaisuuden pääurakoitsijana toimii Rakennusliike Lapti Oy. Pääsuunnittelijana ja arkkitehtina toimii Mikko Pohjaranta UKI Arkkitehdit Oy:stä.

Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus Luola palvelee alueen oppilaitoksia monipuolisesti17.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote

Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus Luolan rakentaminen etenee hyvää tahtia – työmaalla on alkanut sisävalmistusvaihe ja pääsisäänkäyntirakennuksen rakentaminen Luolan ulkopuolelle. Sisävalmistusvaiheeseen kuuluvat muun muassa vaativat ja laajat tekniikka-asennukset, joita vaaditaan esimerkiksi kansainvälisten urheilutapahtumien järjestämiseen. Luolaan rekrytoidaan parhaillaan kahvila-, ravintola- ja asiakaspalveluyrittäjää, joka kehittää yhteistyössä kaupungin kanssa asiakkaille laadukkaita palveluita. Kahvila-ravintola-liiketoiminnan lisäksi yrittäjä hoitaa Luolan asiakaspalvelun, joka koostuu Luolan käyttäjien opastuksesta, neuvonnasta ja asiakasmaksujen perimisestä. Perinteisiä harjannostajaisia Luolassa päästään viettämään perjantaina 8.9.2023 Luolan runkorakenteiden valmistumisen kunniaksi. Luolan 2. vaiheen eli sisäosien rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy. Yhteistyöllä rakennetaan kaikille mieluinen Luola Kuopion kaupunki ja Savilahden alueen oppilaitokset eli Savo

Vuorentaustan koulu laajenee Ylöjärvellä – keskiössä tilojen muunneltavuus ja monikäyttöisyys9.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Vuorentaustan koulun laajennusosan rakentaminen vanhan peruskorjattavan rakennuksen yhteyteen alkaa elokuussa 2023 Ylöjärvellä. Laajennusosan suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy, joka voitti urakan erityisesti parhailla laatupisteillä. Rakennustyöt valmistuvat loppuvuodesta 2024, ja ensimmäinen lukukausi alkaa laajennusosassa alkuvuodesta 2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme